Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Laura Suomela on kirjoittanut aiemmin alakouluikäisille suunnattua Säpinät-sarjaa. Silmänkääntötemppu (Karisto 2018) on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa.

16-vuotiaat Alma ja Sofia ovat parhaat ystävät. He jakavat toisilleen kaiken, kunnes Alma eräänä iltana näkee jotain, mitä ei olisi todellakaan halunnut. Asiaa ei voi salata parhaalta ystävältä, mutta jos Alma kertoo mitä näki, hajoaako jo valmiiksi lukiosta stressaantunut Sofia palasiksi? Missä menee rehellisyyden ja toisen suojelemisen raja?
Silmänkääntötemppu on koukuttava nuortenromaani salaisuuden kantamisesta ja ystävyyteen iskevästä tsunamista. Elämässä kaikki ei ole mustavalkoista - oikean ja väärän erottaminen on joskus lähes mahdotonta. (takakansiteksti)

Tässäpä oli kirja, joka onnistui yllättämään positiivisesti. Kansikuvan perusteella kun en paljoa odotellut... ihan oikeasti, Karisto, pliis! Vähän enemmän panostusta ei olisi mielestäni liikaa vaadittu!

Mutta sisältö on onneksi kunnossa. Kirja on realistista kerrontaa ihan tavallisista nuorista, joskin jossain kohtaa ehkä ammutaan vähän yli... mutta toisaalta se sopii tyyliin ja juoni ehkä vaatiikin kyseisen kaltaista ratkaisua. Alma siis tulee tahtomattaan todistaneeksi jotain epämiellyttävää: hän näkee kun Sofian äiti suutelee vierasta miestä. Näky järkyttää Almaa kovasti, ja hän on varma että Sofia ei tätä tule kestämään. Siksi hän pitää asian salassa Sofialta ja päättää itse toimia. Alma päättää saada salasuhteen päättymään, hankkii prepaid-liittymän ja lähtee varjostamaan. Kun kuvat on saatu, on aika soittaa kiristyspuhelu: jos suhde ei pääty, kuvat lähtevät puolisoille ja lapsille. "Rikostoveriksi" Alma saa turvallisen kaveripojan, Santun.

Kun Sofia sitten kuitenkin pääsee perille äitinsä salasuhteesta, kaikki romahtaa. Ja samalla Alma huomaa sotkeneensa omiakin suhteitaan aika tavalla. Voiko tyttöjen ystävyys kestää kaiken tämän?

Tykkäsin erityisesti siitä, että kirjassa ei mennä yli siitä mistä aita on matalin eikä taputella kaikkea siististi pakettiin lopussa. Eihän se elämä oikeastikaan niin mene.

Tällä kirjalla kuittaan Helmet-haasteesta kohdan 32 (kirjassa käydään koulua tai opiskellaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Karisto, 2018
208 sivua

Haastekoonti: Havaitse harvinaisuus!

Aino haastoi lukemaan harvinaisuuksista. Yllättävästi sopivia kirjoja tulikin vastaan: en varta vasten etsinyt yhtään kirjaa tähän, vaan hoksasin lukiessa että kirjassa on jotain harvinaista.

Lukemani kirjat:

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
R.J. Palacio: Ihme
Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
Sarah Crossan: Yksi

Harvinaisuus-näkökulma tuli näissä kaikissa kirjoissa esille lääketieteen kautta. Tervetuloa Joylandiin -teoksessa kyseessä on Duchennen lihasdystrofia ja Ihmeessä mandibulofasiaalinen dysostoosi (Treacher Collins -oireyhtymä?). Kaikki kaikessa tuo esille todella harvinaisen scid-sairauden. Yksi ei sisällä varsinaista harvinaista sairautta, mutta kuitenkin aika harvinaisen siamilaisen kaksosuuden.

Mielenkiintoinen haaste, kiitos Ainolle emännöinnistä!

Sarah Crossan: Yksi

Sarah Crossanin vasta suomennettu nuortenkirja Yksi (S&S 2018) sattui käsiini ihan sattumalta viime viikon uutuuslähetyksestä. Tartuin kirjaan saman tien ja se teki todellakin vaikutuksen. Upea kirja!

Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.
Koskettava romaani ihmisyydestä, sisaruudesta ja rakkaudesta on saanut lukuisia palkintoja ja käännetty monille kielille. (takakansiteksti)

Proosarunon muotoon kirjoitettu kirja oli erittäin nopealukuinen ja jätti sopivasti sanottavaa rivien väliin. Kirjailija on eläytynyt uskomattoman hyvin siamilaisen kaksosen rooliin ja tehdyn taustatyön määrä on varmasti valtava. Jokainen siamilainen kaksospari kun on täysin omanlaisensa.

Kertojana kirjassa on toinen kaksosista, Grace. Hän ja Tippi ovat käyneet koko ikänsä kotikoulua, mutta nyt heidän on mentävä ihan oikeasti kouluun, ja se tuntuu melkoiselta koettelemukselta. Vastoin kaikkia odotuksia koulusta löytyy ystäviä, ja Grace jopa uskaltaa toivoa vielä enemmänkin, kun Jon vaikuttaa olevan hänestä ihmeen kiinnostunut. Vain hänestä eikä Tippistä! Elämä siamilaisena kaksosena on kuitenkin monimutkaista. Pian Grace ja Tippi ovat vaikean ratkaisun edessä. Kummankaan elämä ei voi jatkua entisenlaisena. Riipaisevaa!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kupeeseen, kuitenkin New Jerseyn osavaltion puolelle Hudson-jokea. Näin saan taas uuden osavaltion kuitattua So American -haasteeseen. YA-lukuhaasteesta ruksaan kohdan "kirjassa on +400 sivua", ja Helmet-haasteesta kohdan 46 (kirjan nimessä on vain yksi sana). Näiden lisäksi kirja sopii myös pian päättyvään Harvinaiset-lukuhaasteeseen, sillä aika harvinaisia siamilaiset kaksoset taitavat olla.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah Crossan: One (2015)
Suomentanut Kaisa Kattelus
S & S, 2018
439 sivua

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Teinityttären äitinä en ole oikein voinut välttyä tubettajilta ja heihin liittyvältä hypetykseltä. Oman "kihinänsä" meilläkin on aiheuttanut Maiju Voutilaisen eli Mansikkka-tubettajan runokirja Itke minulle taivas (Otava 2017). Pitihän sitä itsekin sitten vilkaista kun tytär sai kirjan käsiinsä.

Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.
Kirjoittaja päästää lukijan ihonsa alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa. Jokainen meistä on arvokas. (takakannesta)

Ymmärrän hyvin miksi tällaista kirjaa pidetään tärkeänä - mielenterveyden ongelmista ei koskaan voi puhua liikaa. (Tai no voi, mutta kuitenkin...) Runot tarjoavat vertaistukea: en ehkä olekaan yksin ajatusteni kanssa, vaan muilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Löysin itsenikin useammasta runosta.

Siitä huolimatta kirja ei ollut ihan minun juttuni. Ehkä aihe on liian lähellä? Ehkä olen liian vanha? Toinen tähdistä tulee aiheen tärkeydestä, toinen kirjan lyhyydestä. Kirja pääsee mukaan YA-lukuhaasteeseen (kirja käsittelee mielenterveyttä) ja Helmet-haasteeseen (kohta 21: kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulle taivas
Kuvittanut Hilla Semeri
Otava, 2017
62 sivua

Estelle Maskame: Heittäydy, jos uskallat

Tänä vuonna ilmestyneistä nuortenkirjoista ennätin ensimmäiseksi lukemaan Estelle Maskamen romaanin Heittäydy, jos uskallat (Gummerus 2018). DIMILY-trilogian jälkeen osasin odottaa Maskamen kirjalta aika paljon, enkä kyllä pettynyt. Nuoren kirjailijan tyyli tuntuu vain parantuneen.

Näyttää siltä, että MacKenzie Riversillä menee hyvin. Hänellä on ihania ystäviä, hän pärjää koulussa ja hänen komea ex-poikaystävänsä tekisi mitä vain saadakseen hänet takaisin. Mutta jotakin Kenzien elämästä Windsorissa, Coloradossa puuttuu. Ja vaikkei hän haluaisi sitä myöntää, tuo jokin taitaa olla Jaden Hunter. Pitkä, vaalea ja urheilullinen poika, jonka vinoon hymyyn hän viime vuonna hullaantui.
Pian sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui. Jaden menetti vanhempansa traagisessa onnettomuudessa, eikä Kenzie enää tiennyt, miten olla hänen seurassaan. Kenzie on nähnyt liiankin läheltä, kuinka repivä suru voi ihmistä muuttaa, eikä hän osannut muuta kuin kääntää selkänsä.
Kun Kenzie ja Jaden törmäävät eräänä iltana toisiinsa, Kenzie tajuaa, ettei voi enää pakoilla Jadenia. Mutta kun hän astuu taas Jadenin elämään, hän huomaa olevansa yhä ailahtelevaisemman parhaan ystävänsä, asioihin sekaantuvan exänsä ja omien pelkojensa ristitulessa. Uskaltaako Kenzie heittäytyä ja rakastua juuri siihen ihmiseen, jonka läheisyyttä hän niin pelkää? (takakansiteksti)

Vaikuttaa tosiaankin siltä, että kirjailija on vähän kasvanut ja kypsynyt, ja se on vaikuttanut myös hänen henkilöhahmoihinsa. Hekin tuntuvat järkevämmiltä ja kypsemmiltä kuin DIMILY-trilogian henkilöt, jotka välillä jopa ärsyttivät. Nuorten maailman kuvaaminen on luontevaa ja uskottavaa, samoin romanssin. Tällä kertaa mukana on myös vakavampaa sävyä: surun kohtaaminen ja perheenjäsenen alkoholismi. Ei huono juttu ollenkaan! Kirja ei kuitenkaan heittäydy liian synkisteleväksi, vaan pääpaino on romanssissa ja ystävyyssuhteissa. Viihdyin kirjan parissa hyvin.

Toki kirja sopii myös meneillään oleviin haasteisiin. YA-lukuhaasteesta ruksaan kohdan vuonna 2018 julkaistu kirja, ja sen lisäksi "taustahaasteeni" So American  etenee Coloradoon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Estelle Maskame: Dare to Fall (2017)
Suomentanut Sirpa Parviainen
Gummerus, 2018
312 sivua

Gail Carriger: Soulless

Gail Carrigerin steampunk-fantasiasarjan aloittava Soulless (Orbit, 2012) on riemastuttava sekoitus brittiläistä huumoria, vaihtoehtohistoriaa, ihmissusia, vampyyreja ja romantiikkaa.

Alexia Tarabottin elämä on yhtä sosiaalista koettelemusta. Ensiksikin: hänellä ei ole sielua. Toiseksi: hän on vanhapiika, jonka isä on sekä italialainen että kuollut. Kolmanneksi: hän joutuu vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi, joka rikkoo kaikkia etikettisääntöjä.
Mihin kaikki tämä johtaa? Ilmeisesti ojasta allikkoon, kun Alexia tulee surmanneeksi vampyyrin - ja kuningatar Viktorian käskystä tapausta alkaa tutkia pöyristyttävä lordi Maccon (äänekäs, epäsiisti, upea ja ihmissusi).
Tuntemattomien vampyyrien ilmaantuminen ja tunnettujen vampyyrien katoaminen johtaa siihen, että monet pitävät Alexiaa vastuullisena tapahtumista. Pystyykö hän selvittämään, mitä on tapahtumassa Lontoon hienostoseurapiireissä? Kykeneekö hän sieluttomana kumoamaan yliluonnolliset voimat vai onko kyvystä lainkaan hyötyä? Ja kukahan mahtaakaan olla se oikea vihollinen? (erittäin vapaasti käännetty takakansiteksti)

Tähän kirjaan törmäsin kun etsin luettavaksi jotain steampunk-aiheista. Tämä puoli jäi aika tavalla romanssin ja yliluonnollisten kykyjen jalkoihin, mutta eipä tuo silti kyllä haitannut mitenkään. Hyvä lisä joka tapauksessa perinteisempään historialliseen rakkausromaaniin tai yliluonnolliseen romantiikkaan verrattuna.

Kirjan päähenkilö Alexia tuntee olevansa varsinainen outolintu niin perheensä keskuudessa kuin seurapiireissäkin. Sieluttomuus ei välttämättä ole se imartelevin ominaisuus kenellekään, mutta Alexia kykenee kääntämään sen edukseen. Maailmassa, jossa yliluonnolliset olennot kuten vampyyrit ja ihmissudet ovat arkipäivää, voi olla paljonkin hyötyä kyvystä joka neutralisoi näiden olentojen yliluonnolliset ominaisuudet.

Kirjan toinen päähenkilö, lordi Maccon, kuvaillaan aluksi jopa melko epämiellyttäväksi henkilöksi. Ihmissutena hänen ihmisolemuksensakin on jokseenkin eläimellinen eikä käytöskään ehkä paras mahdollinen ole. Aika helppo oli kuitenkin arvata, että juuri näiden kahden päähenkilön välille alkaa kehkeytyä monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ja ennen pitkää tietenkin melkoisen kuuma romanssi...

Yllättävän viihdyttävä kirja. Alkuun oli vaikeuksia päästä kirjassa alkua pitemmälle: kirja oli pakko jättää kesken kun lainausaika loppui alkuunsa ja varaajia oli jonossa useampia. Lopulta sain lukemisen vauhtiin ja kirja pitikin sitten hyvin otteessaan kun siihen sai vähän paremmin syvennyttyä. No, nyt on seuraava osa sitten varattuna, katsotaas kuinka sen kanssa käy. :)

Spefi-haasteesta kuittaan luetuksi kohdan 15: spefikirja, jonka pääosassa on nainen. Sen lisäksi avaan kirjalla YA-lukuhaasteen: bingosta ruksattu "englanninkielinen kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Gail Carriger: Soulless
Orbit, 2012
291 sivua

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Helmet-haasteen kohtaan 49 (vuonna 2018 julkaistu kirja) sopii vaikkapa tämä Anna-Liisa Ahokummun esikoisteos Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018).

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Kun hänen äitinsä kuolee ja jäämistöstä löytyy harvinainen perhonen, Max uppoutuu entistäkin syvemmälle työhönsä. Perhonen voi johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Samalla Max ajautuu selvittämään omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin voimistuu: mitä tapahtui isälle keväällä 1942?
Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä - eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta. (takakansiteksti)

Ajauduin lukemaan tämän kirjan vähän kuin vahingossa, siis siinä mielessä että ennakkotiedoissa tämä oli mennyt ihan ohi. Hoksasin kirjan onneksi uutuushyllystä ja takakansitekstin perusteella kiinnostuin ottamaan kirjan luettavaksi. Eniten vetosi tuo lause "ajautuu selvittämään omaa historiaansa", tämä aihe kun on omassa elämässäkin aika lailla tapetilla.

Menneisyyden salaisuuksien penkomisen ohella erikoisen perhosen tutkiminen vie Maxin energiaa melko tavalla ja vaikuttaa jo hänen työhönsäkin. Tämä kuitattiin kirjassa mielestäni kumman vähällä. Toki pääasia onkin menneisyyden selvittäminen, mutta silti jäin ihmettelemään... Ja yllättävän helposti nuo vanhat asiat sitten selviävätkin. Äidin menneisyydestä paljastuu yllättäen melkoinen vyyhti, jonka langat eivät kaikki ainakaan minulle ihan täysin selviä.

Säveltäjä-pianisti Viktor Stanislauksen ansiosta kirja pääsee mukaan Taiteilijaromaani-lukuhaasteeseen. Helmet-haasteesta ruksaan luetuksi kohdan 49 (tänä vuonna ilmestynyt kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus, 2018
175 sivua

S.K. Tremayne: Tulilapsi

S.K. Tremaynen aiempi dekkari Jääkaksoset (Otava 2016) oli hyytävän jännä lukukokemus, joten odotukset olivat aika korkealla uudemman Tulilapsen (Otava 2017) kohdalla. Aivan samaan kirja ei yllä, mutta hyvin tämäkin piti otteessaan, yöunet jäivät todella lyhyiksi kun tämä oli pakko ahmaista kerralla loppuun asti.

Rachel menee naimisiin varakkaan ja komean miehen kanssa ja hyvästelee tyytyväisenä sinkkuelämänsä. Onni ei voisi olla täydellisempi: muutto miehen suureen taloon ja suloinen poikapuoli Jamie.
Ruusuisen alun jälkeen Jamien käytös kuitenkin muuttuu, ja Rachel alkaa tuntea olonsa uhatuksi. Epäilykset kasvavat hänen kaivellessaan menneitä. Hänen miehensä edellinen vaimo on kuollut vain alle kaksi vuotta sitten kammottavassa onnettomuudessa. Mitä Jamie yrittää hänelle kertoa?
Jamie vetää syvään henkeä ja sanoo sitten hyvin hitaasti kuin paljastaisi kaikkein kauheimman salaisuuden: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel." (takakansiteksti)

Cornwallin rannikolle sijoittuva teos alkaa näennäisen onnellisissa tunnelmissa. Vastanaineet Rachel ja David sekä Davidin poika Jamie totuttelevat uuteen tilanteeseen, joka alkaa vähitellen kehittyä yhä piinaavammaksi. David on paljon pois kotoa ja Rachel yrittää solmia jonkinlaista sidettä Jamieen, joka suree edelleen äitiään. Rachelille selviää pala palalta lisää menneistä tapahtumista: Jamien äidin traagisesta kuolemasta ja sitä edeltäneistä tapahtumista. Myös haamut hänen omasta menneisyydestään pyrkivät esiin. Lopulta perhesalaisuudet paljastuvat ja uskomaton totuus kaikesta selviää.

Tykkäsin kirjasta loppujen lopuksi todella paljon. Jääkaksosten tapahtumakäänteet olivat ehkä vähän turhan epäuskottavia ja "hurjia", mutta tämän kirjan skenaariot upposivat uskomattomuudestaan huolimatta ainakin minulle paremmin. Jännärijuonenkäänteiden ohella kirjassa pohditaan melkoisesti vanhemmuutta, siksipä se sopiikin hyvin Helmet-haasteen kohtaan 19.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: The Fire Child (2015)
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Otava, 2017
365 sivua

2 x holokaustista

Tässäpä samaan postaukseen kaksi pientä suurta kirjaa, jotka käsittelevät hyvinkin pitkälti samaa aihepiiriä: Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) ja Hèdi Friedin kokemuksiin perustuva Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018). Luin kirjat saman päivän aikana, ja ne tukivat toisiaan todella hyvin.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (kustantajan esittelyteksti)

Kaunis ja surumielinen kirja, jossa päähenkilönä on oikeastaan ihmisen sijasta viulu. Viulu, joka rakennetaan keskitysleirillä ja joka soi kauniimmin kuin mikään muu soitin vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin. Keskiössä on viulun lisäksi myös taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia. Siksipä kirja sopii mainiosti Taitelijaromaanihaasteeseen ja tietysti myös Helmet-haasteeseen, kohtaan 4 (kirjan nimessä on joku paikka).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Àngels Anglada: El Violi d'Auschwitz (1994)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 sivua

Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan? 
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. (kustantajan esittelyteksti)

Suoria vastauksia suoriin kysymyksiin. Kirjailija on koonnut kirjan koululaisille pitämiensä luentojen pohjalta. Hän on luennoinut lukuisissa kouluissa, kansanopistoissa ja yliopistoissa, koska...

"...uskon vakaasti, että nuorten on voitava välittää holokaustin muisto eteenpäin, jos haluamme ettei sama toistu. Se, mikä on tapahtunut kerran, voi ikävä kyllä tapahtua useamminkin, vaikkei ihan samalla tavalla. [ - - ] Kirjan päämääränä on auttaa meitä välttämään menneen ajan erehdyksiä. Toivon sen saavan kaikki lukijansa ymmärtämään, ettei ketään meistä ole määrätty ennalta sortajan tai sivustakatsojan osaan. Meistä jokaisella on yksilönä oma tahtomme ja oma vastuumme, ja ainoastaan ottamalla sen vastuun voimme estää historiaa toistamasta itseään taas kerran." (s. 13-15)

Olisinpa itsekin joskus päässyt kuulemaan ja kyselemään! Nämä asiat eivät todellakaan saa unohtua. Tämäkin kirja pääsee mukaan kahteen haasteeseen: Helmet-haaste (kohta 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa) sekä Naisen tie.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hèdi Fried: Frågor jag fått om förintelsen (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo, 2018
144 sivua

John Boyne: Poika vuoren huipulla

John Boynella on taito kirjoittaa monen ikäisille. Uusin teos Poika vuoren huipulla (Bazar 2017) on hyvin saman tyyppinen kuin Poika raidallisessa pyjamassa (Bazar 2008) - päähenkilö on lapsi, mutta teksti on suunnattu vanhemmille lukijoille.

On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle.
Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia - varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta univormuaan  ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. Mutta univormu yllään Pieter astelee kohti uutta vaarallista maailmaa. Maailmaa, jossa on vaikea erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Toisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuva Poika vuoren huipulla on vaikuttava kuvaus nuoruuden viattomuuden menettämisestä ja siitä, miten petollisen helposti maailma ympärillämme muuttuu mustavalkoiseksi. (takakansiteksti)

Univormu on kirjassa melkoisen tärkeä symboli. Siihen liittyy paljon erilaisia tulkintoja ja mielikuvia. Tässä niistä yksi:

”Tiedät kai, miksi univormuja käytetään, Pierrot?” kuljettaja jatkoi. Poika pudisti päätään. ”Siksi, että univormu saa ihmisen uskomaan, että hän voi tehdä ihan mitä mielii. [ - - ] Tavallisissa vaatteissa kukaan ei ikinä kohtelisi muita sillä tavoin kuin univormussa. Natsat, sotilastakki ja sotilassaappaat muuttavat miehen. Univormu oikeuttaa olemaan julma ilman syyllisyyttä.” (s. 89)

Jälkikäteen ajatellen kirjan varsinainen koukku on ehkä ilmiselvä, mutta minulle se tuli täytenä yllätyksenä. En nyt viitsi suoraan spoilata, mutta kyse on tietenkin talon isännästä ja hänen ideologiastaan. 

Ei tämä kirja minusta aivan yhtä hyvä ole kuin Poika raidallisessa pyjamassa, mutta ei kauaskaan jää. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain (2015)
Suomentanut Heli Naski
Bazar, 2017
238 sivua

Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.

Carlos da Cruz & Janne Haikari: Suomen keskiaika lapsille

Voi kun tällaisia kirjoja olisi ollut silloin kun minä olin lapsi! Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin Suomen keskiaika lapsille (S&S 2017) kertoo napakasti oleellisen siitä, minkälaista Suomessa oli keskiajaksi nimitetyllä ajanjaksolla.

Millaista elämä oli keskiajalla? Mitä silloin syötiin? Mitä lapset leikkivät?
Tämä kirja johdattaa läpi keskiajan 900-luvun luostarielämästä 1500-luvun ensimmäiseen suomalaiseen kirjaan. Matkan varrella tutustutaan muun muassa ristiretkiin, linnan varustukseen, metsästykseen ja kaupankäyntiin.
Kuvittaja Carlos da Cruzin ja historioitsija Janne Haikarin hauskoja ja jännittäviä yksityiskohtia pursuava tietoteos sopii erityisesti kouluikäisille. (takakannesta)

Tieto tarjoillaan tiiviinä "laatikkoina", ja joka aukeamalla on yllättävän paljon asiaa suurien kuvien lomassa.

Yksi niitä harvoja vuosilukuja, jonka muistan vielä ala-asteen historiasta: Pähkinäsaaren rauha 1323. :)

Carlos da Cruz on portugalilaissyntyinen kuvittaja, joka asuu tätä nykyä Espoossa. Hänen kynästään on lähtöisin monen viime vuosina ilmestyneen lasten tietokirjan kuvitus. Hän onkin haastatteluissa kertonut haluavansa saada lapset innostumaan oppimisesta. Hieno tavoite, ja uskoisinkin että selkeä, mutta silti yksityiskohtainen kuvitus kiinnostaa monen ikäisiä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Carlos da Cruz & Janne Haikari
Kuvittanut Carlos da Cruz
Schildts & Söderströms, 2017
33 sivua