torstai 24. elokuuta 2017

Julian Clary: Me Ponnekkaat

Ponnekkaat asuvat ihan tavallisessa talossa ihan tavallisessa Lontoon kaupunginosassa - mutta he ovat kaikkea muuta kuin tavallinen perhe...
Rouva Ponnekas tekee omalaatuisia hattuja kananmunakoteloista ja kananluista.
Herra Ponnekas keksii työkseen vitsejä ja tekee löytöjä naapureiden roskiksista.
Veeti on aikamoinen veijari, aina juoksentelemassa ja pureskelemassa pöydänjalkoja.
Vilmasta hauskin leikki on hippa - veljen jahtaaminen saa hänet käkättämään naurusta.
Joko arvaat heidän salaisuutensa? Lue koko ratkiriemukas tarina - naurutakuu! (takakannesta)


Julian Claryn Me Ponnekkaat (Otava 2017) valikoitui kirjastoon tulleista uutuuskirjoista luettavaksi ihan jo kansikuvan perusteella, kun mietin vinkkauslistojen uudistamista. Vaisto ei pettänyt: kirja on aivan mainio tarina melkein tavallisesta perheestä. Melkein, sillä he sattuvat olemaan hyeenoita. En usko tällä paljastuksella pahastikaan spoilaavani kirjaa, sillä tämänhän voi päätellä jo kansikuvasta. :)

Kirjan tapahtumat alkavat (sitten kun oikeasti alkavat) kaukaa Afrikasta. Ponnekkaan pariskunta, Anneli ja Risto, ovat lomamatkalla ja päätyvät krokotiilin ateriaksi. Hyeenat Sussu ja Puppe löytävät heidän vaatteensa ja matkatavaransa ja päättävät kokeilla aivan toisenlaista elämää...

"Etkö tajua?" Sussu kysyi. "Sillä keinoin me pääsisimme pois täältä. Olen aina halunnut asua Lontoossa. Siellä ei käsittääkseni ole ollenkaan niin kuuma kuin Afrikassa, ja siellä ihmiset rakastavat jonottamista. Saisimme mukavaa vaihtelua tälle alituiselle tappelemiselle, eikä meidän tarvitsisi enää yrittää napsia lihariekaleita muun lauman hampaista. Tämä on meidän tilaisuutemme aloittaa uusi elämä!"
"Hyvänen aika!" sanoi Puppe ja nauroi epäuskoisena. "Siinäpä vasta PONNEKAS ajatus! Luuletko tosiaan, että se onnistuisi?" (s. 14)

Tästä alkaa Sussun ja Pupen uusi elämä Anneli ja Risto Ponnekkaana. He asettuvat hyvin näppärästi ihmisten maailmaan, saavat töitä ja kaksi ihanaa pen... ei kun vauvaa. Mutta... naapurin kummallinen herra Pynnönen epäilee ihan selvästi jotain! 

Tämä kirja uppoaa taatusti vaikkapa kolmasluokkalaisiin! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julian Clary: The Bolds (2015)
Kuvittanut David Roberts
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
262 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti