tiistai 21. helmikuuta 2017

Eila Pesonen: Läskiromaani

Hoksasin Eila Pesosen Läskiromaanin (Sunkirja 2016) oikeastaan ihan vahingossa kirjastomme tietokannasta, ja päätin tsekata kirjan Syöminen sallittu -lukuhaastettani silmällä pitäen. 

Terveydenhoitaja joutuu antamaan kiloistaan kärsiville ravintoneuvontaa, mutta painiskelee itsekin ylipaino-ongelmien kanssa. Työssään hän tulee pohdiskelleeksi, miksi lihavuudesta on tullut iso ongelma niin hänelle itselleen kuin monelle muullekin, jopa sellaisille, jotka eivät ole lihavia kuin omasta mielestään. Joka tapauksessa seurauksena on jatkuva laihduttaminen, masennus ja lopulta itsetutkiskelu, joka johtaa lapsuusvuosiin asti.
"Läskiromaani" on erilainen, uudesta näkökulmasta lähtevä kirja lihavuudesta ja toistuvista, turhista laihdutuskuureista ja lopulta myös sovinnosta oman itsensä kanssa. (kustantajan esittely)




Kirjan päähenkilö Terttu-Onerva on jo mummoikäinen, ikänsä paino-ongelmien kanssa painiskellut nainen. Hänen suhtautumisensa ruokaan on kaksijakoista: toisaalta ruoka on hänelle ihan normijuttu, toisaalta taas kaikkea muuta. Työnsä puolesta hän joutuu toimimaan "terveysterroristina", mikä ärsyttää häntä itseäänkin. 

Vähitellen Terttu-Onervalle valkenee, että ongelma on jotain muuta kuin kilot hänen ihonsa alla. Kuten takakannessa puntaroidaan: "Läski, laiska, tyhmä vai sittenkin ruokariippuvainen? Syyllinen vai syyllistetty? Vääränlaisen valistuksen vai vääränlaisten ihmissuhteiden uhri? Vai itse vääränlainen? Lapsuuden vai aikuisuuden vanki?"

Kirjassa puntaroidut ja moneen kertaan pohdiskellut asiat ovat itsellenikin valitettavan tuttuja. Siksipä kirjaa oli välillä ahdistavaa, mutta välillä myös onneksi hyvin lohdullistakin lukea. Ehkäpä minäkin vielä pääsen Terttu-Onervan lailla kilojeni ja syömisongelmieni "yli".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Eila Pesonen: Läskiromaani
Sunkirja, 2016
237 sivua

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, pitääpä laittaa ylös. Pitäähän sitä jotain saada haasteeseen luettuakin. :) /Tiia

    VastaaPoista