Minna Rytisalo: Lempi

Jos pitäisi nimetä jokin tämän vuoden vahva esikoisteos, se olisi ehdottomasti juuri lukemani Minna Rytisalon Lempi (Gummerus 2016). Kirja piti tiiviisti otteessaan, ja vaikka suurin piirtein tiesinkin mistä on kyse, kirja osasi yllättää juuri sopivasti. 

Kuka on Lempi?
Mitä on lempi?
Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien kolmen on tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi. 
Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Varmaotteinen esikoisromaani kutoo Viljamin, Ellin ja Siskon kertomukset taidokkaasti yhteen ja osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina - meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään. 
Minna Rytisalon herkkyydessään väkevässä romaanissa on voimakas jännite ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Lempi on ilmaisuvoimainen tarina rakkauden haavoittamista ihmisistä ja siitä, miten sattumanvaraista elämä on. (takakansiteksti)

Lempi on tämän kirjan päähenkilö, ihan ehdottomasti. Hän ei kertaakaan saa omaa ääntään kuuluviin, vaan tarinaa vievät eteenpäin hänen miehensä Viljami, piikansa Elli ja sisarensa Sisko. Kaikki kertaavat muistojaan ja kertovat tarinaa Lempille, tätä puhutellen. Jokainen tuo esille oman näkökulmansa ja tietämyksensä tapahtumista, ja näin Lempistä piirtyy lukijalle selkeä kuva. Tai oikeastaan kolme hyvin erilaista kuvaa, ja samalla kolme hyvin erilaista tulkintaa siitä, mitä tapahtui. 

Pidin tästä kirjasta erittäin paljon! Kirjailija jätti sopivasti aukkoja eri kertojien tarinoihin, jotta lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnallekin jää tilaa. Samalla kuitenkin pienillä vihjeillä ja sanoilla tehdään varsin selväksi, miten tarinaa tulisi tulkita. Ja kieli! Todella hienoa luettavaa.

Sulan osaksi vaivaiskoivun jäykkää lehteä, saraheinän heiluvaa liikettä, järvenselän sinisyyttä minä olen ja tähän jään. On koko ajan hyvä ilma, ei sadakaan, ja heinät on varmaan saatu tehtyä. Sekin muisto sinun kanssasi, Lempi, tulevien kesien etukäteen kadotetut hetket. 
Haravoida, seivästää, pujottaa sopivat hangolliset seivästä myöten, tikut koloon antamaan ilmaa sitten poutien toive. Olisimme taas koonneet heinät latoon ja enemmän, sinä olisit kiivennyt korkealle kasan päälle, polkenut korsia, heitellyt suolaa sekaan, ja jos säärissäsi olisi ollut haavoja, minä olisin tehnyt sen työn. Heinäladon tuoksussa olisi voinut nukahtaa, vaikka hikisellä iholla kutinaa ja tarttuneet vihneet, olisiko sellaiseen ollut ikinä aikaa, ainakin syödä eväsrieskat oviaukon pieleen nojaten, maistaa ojassa viileänä säilynyttä kotikaljaa, illalla kotona saunassa huomata, miten paidan alla iho on valkoinen, käsivarressa viivasuora raja. (s. 59-60)

Vaikka kirja kertoo sodan hajottamasta perheestä, se on kaikkea muuta kuin sotaromaani. Siskon kertomuksen myötä saadaan aavistus myöhemmistäkin ajoista, lähes tästä päivästä. Siitä, miten sodanaikaiset tapahtumat vielä, aina vain vaikuttavat.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Minna Rytisalo: Lempi 
Gummerus, 2016 
230 sivua