sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit (Aigi-saaga #1)

Aigin matka saamelaisen mytologian maailmoissa alkaa kilvoittelulla kevätauringon ensisäteestä ja jatkuu sukelluksella Saivomaailmaan etsimään lapsuudenystävää. Vauhdikkaalla taipaleella Aigille on apua gobmien, skaimmadasten ja muiden voimaolentojen tuntemuksesta. 
Jänkäjärven syöverit on erilainen fantasiatarina. Voimakas luontoyhteys, neuvokkuus, rohkeus ja myyttiset voimat ovat aina olleet läsnä saamelaisuudessa. Värikäs uskomusmaailma yritettiin aikoinaan tuhota, mutta Aigi-saaga ammentaa henkensä sitkeästi säilyneestä perinteestä kuin se olisi ikuista totta. Noitamaisen kiehtova kirja langettaa lukijansa loveen. (takakansiteksti) 


Ante Aikion Jänkäjärven syöverit (Texthouse 2013) valikoitui luettavaksi Suketuksen Kansojen juurilla -lukuhaasteen vinkkilistasta. Jonkin aikaa kirja ehti hyllyssä odotella ennen kuin sain tartuttua siihen. Fantasia kun ei jostain syystä mahdottomasti houkuttele, en tiedä miksi. Kirja oli kuitenkin yllättävän nopea- ja helppolukuinen. Valitettavasti ei kuitenkaan mikään huipputeos... ihan ok, mutta siinä se. 

Alun johdanto-osa Aigi-saagan maailmaan on hitusen jaaritteleva ja selittelevä. Samat asiat toistuivat myöhemmin osana kertomusta, joten jossain määrin turhaltakin se tuntui. Kertomus sinänsä alkaa nopeasti, Aigin varhaiset vuodet ohitetaan muutamalla kappaleella ja sitten päästään varsinaisiin seikkailuihin. 

Jos kohta tarinasta puuttuukin se kuuluisa jokin, Aigin seikkailut tekevät saamelaismytologiaa tunnetummaksi. Itselleni nämä ainakin olivat aivan entuudestaan tuntemattomia tarinoita. Ja vaikka en varauksettomasti ihastunutkaat teokseen, täytynee saagan toiselle osalle (Lovi) antaa mahdollisuus. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja:
Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit 
Piirrokset ja kannen kuva Goranus Oy
Texthouse, 2013
219 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti