keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Terhi Rannela: Frau

Terhi Rannela on yksi lempikirjailijoitani, ja hänen viime vuoden alussa julkaisemansa uudenvuodenkirje oli jonkinasteinen shokki: ei enempää nuortenkirjoja. Rannela halusi kääntää uuden lehden ja kirjoittaa enemmän aikuisille. En ole lukenut hänen ensimmäistä aikuisille suunnattua romaaniaan Punaisten kyynelten talo (Karisto 2013), mutta se on kyllä pakko lukea, jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin uutukainen Frau (Karisto 2016). 



Kirjan idea on hyvin yksinkertainen. Millainen nainen eli natsipyöveli Reinhard Heydrichin rinnalla?

Terhi Rannelan Frau on historiallinen romaani Lina Heydrichista, pelätyn SS-kenraalin leskestä, joka puolusti miestään kuolemaansa asti. Frau on tarina suuresta rakkaudesta ja valtaan sairastumisesta. Heydrichin salamurha seurauksineen on pala järkyttävintä sotahistoriaa. (takakannesta)

Tämän päivän Kalevassa julkaistussa artikkelissa Terhi Rannela kertoo kirjan synnystä. Vierailu prahalaiseen museoon vuonna 2012 oli ratkaiseva askel: hänelle valkeni erään tsekkiläisen kylän kohtalo. Kostaakseen Heydrichin salamurhan natsit tuhosivat sattumanvaraisesti kartalta valitsemansa kylän, Lidicen. Yli 16-vuotiaat miehet ammuttiin, naiset lähetettiin leireille ja lapset kaasutettiin. "Miksi en tiennyt näistäkään ihmisistä?", kirjailija kysyi itseltään. Tästä lähti pakko kirjoittaa. (Kaleva 30.3.2016)

Kirjan syntyvaiheista ja taustatutkimuksesta kertova kirjailjan työpäiväkirja on myös kaikkien vapaasti ladattavissa ja luettavissa Terhi Rannelan kirjailijasivulla.

Tämän kirjan kirjoittaminen on hatunnoston arvoinen teko. Ei varmasti ole ollut helppoa asettua paheksutun naisen nahkoihin, naisen joka palvoi Hitleriä ja kielsi virallisen holokaustin kuolemaansa saakka. Toki hänellä on ollut myös toinen puolensa, kuten meillä kaikilla. Ja kirja kertoo nimenomaan siitä toisesta puolesta: hän oli äiti ja vaimo, jota rakastettiin - ja joka rakasti. Lina Heydrichin elämään lukeutui useita muitakin läheisten menetyksiä: pikkuveli, aviomies, esikoispoika. Sellaisen täytyy jättää omat jälkensä. 

Oma luku sinänsä on Lidicen kylän ja sen asukkaiden kohtalo. Myös tähän pureudutaan elävästi. Linan tarinan rinnalla kulkee Martan, lidiceläistytön ja hänen perheensä tarina. Kesäkuun 10. päivä vuonna 1942, keskellä yötä. Valot syttyvät, miehet kootaan Horákien talon kellariin, naiset kylän koululle. Martan perhe hajoaa. 

"[Martan isä] oli juomassa öistä kahvikupillistaan, kun ne tulivat. Kuppi jäi puolilleen. Elämä jää." (s. 174)

Miksi minäkään en tiennyt näistä ihmisistä? Miksei näistä kerrottu koskaan missään? 

Jos Rannela aikoo pitää samaa tasoa yllä edelleen, en kyseenalaista hänen päätöstään enää yhtään. Toisaalta... miksei näin hienoja tarinoita voisi kirjoittaa nuorille(kin)?

Kirja piti väkevästi otteessaan, mutta sitä ei kuitenkaan voinut lukea kerralla. Oli pakko ottaa aikaa ajatuksille. Kuitenkaan en ole pitkään aikaan nauttinut yhdenkään kirjan lukemisesta niin paljon kuin nyt. Tämä oli todellista lukuiloa, vaikkei ehkä aiheensa puolesta. Tällaisia pitäisi kirjojen olla. Aina. Tai ehkei sittenkään, ei näitä helmiä sitten enää erottaisi... 

Lukuiloa 2016 -haasteen lisäksi jatkuu myös kaunokirjallinen maailmanvalloitus, tietenkin Saksaan. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Terhi Rannela: Frau 
Karisto, 2016
232 sivua

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Takashi Hiraide: Kissavieras

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon. (takakansiteksti)



Kissa ei ole kirjailjapariskunnan oma, vaan naapuriperheen. Chibi-kissa kulkee kuitenkin mielensä mukaan viettäen aikaa milloin kotonaan, milloin kertojan kotona. Chibi ei nau'u eikä tule syliin, mutta kertoja vaimoineen kiintyy siihen silti melkoisesti. Niinpä lamaannus on todellinen, kun naapurin pikkupoika kertoo Chibin kuolleen. Pian sen jälkeen käy selville, että pariskunnan täytyy muuttaa muualle. Alkaa epätoivoinen etsintä, joka kuitenkin saa onnellisen lopun. Löytyy uusi asunto, ja jopa uusia kissaystäviä.

Takashi Hiraiden kansainvälinen myyntimenestys Kissavieras (S&S 2016) houkutteli lukemaan kauniilla kannellaan. Suht tuoreena kissanomistajana - anteeksi, kissan palveluskuntaan liittyneenä - aihekin puhutteli kovasti. Kissa on tuonut omaan elämään niin paljon uutta sisältöä, että jotenkin odotin tältä kirjaltakin paljon enemmän. Valitettavasti se jokin jäi puuttumaan, ainakin minulle. Viehättävä pikku kirja, oikein muuta en osaa tästä sanoa. 

Helmet-haasteen kohta 10: aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Maailmanvalloitus etenee Japaniin. Ja tällä kirjalla avaan myös Kurjen siivellä -haasteen

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Takashi Hiraide: Neko no kyaku
Suomentanut Raisa Porrasmaa 
S&S, 2016
152 sivua 

2 x kasvillisuutta ;)

Viime viikkojen aikana, kun on sairastellut ja lomaillut ja kaikkea muuta kuin päivittänyt blogia, vastaan on tullut useampiakin haasteisiin sopivia kirjoja. Kaikista ei vaan ole niin hirveästi sanottavaa... Mutta voihan sitä lyhyemminkin kertoa, edes jotakin.

Tässä siis pari Kirjaherbario-haasteeseen sopivaa kirjaa: Kati Närhen mainio sarjakuva Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) ja Enni Mustosen Hukkakauraa (Otava 1986).



Saniaislehdon salaisuudet kertoo orvosta Agnes-tytöstä, joka asuu mummonsa luona Plankton-nimisessä kaupungissa. Siellä ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan, ja Agnes saakin selville monenlaisia salakähmäisyyksiä kaupungin kulissien takaa. Omaperäisellä otteella Agnes paljastaa niin apteekkarin salaiset harrastukset, humppaa rakastavan isoäitinsä pienet paheet kuin alusvaateliikkeessä harjoitettavan elinkaupan. Mutta mahtaako mysteereistä suurin, kadonneiden vanhempien kohtalo, ratketa?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet 
WSOY, 2010
129 sivua  

Hukkakauraa puolestaan on kuulunut itselleni ns. lohtukirjoihin jo iät ja ajat. Jälleen uusi lukukerta ei tuonut mitään uutta Pakkalan Annan tarinaan, mutta flunssaisena oli ihan yhtä sykähdyttävää lukea hänen puntaroinnistaan kahden miehen välillä. :) Enni Mustosen varhaisimpiin teoksiin lukeutuva maalaistarina on mielestäni hänen kirjojensa parhaimmistoa, jos historialliset romaanit jätetään huomiotta.

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Hukkakauraa
Otava, 1986
200 sivua

Haasteeseen kopattu siis kaksi uutta kasvia: saniainen (Nephrolepis exaltata) ja kaura (Avena sativa). :)

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Niko Mikael Korhonen: Pärttylin kesä

Nyt tuli luettua sellainen kirja, että yhtään en osannut kuvitella mitä kansien välistä löytyy. Takakansi ja kirjaston genremerkintä viittaa jännitykseen, mutta toisaalta takakannesta välittyi myös jotain... yliluonnollista? Jotain, joka alkoi kiinnostaa kovasti. Ja vaisto oli kuin olikin oikeassa! Niko Mikael Korhosen esikoisromaani Pärttylin kesä (Nordbooks 2015) oli yksi jännittävimpiä pitkään aikaan lukemiani kirjoja. 



Markus Korpi on nuori kirjailija, jonka elämässä kaikki tuntuu olevan hyvin. Markuksen uusi kirja myy mukavasti ja rakkauskin vaihteeksi kukoistaa, sillä uusi löytö - Susanna - on kuin Markuksen unelmanainen, kaunis, älykäs ja Markuksen työstä kiinnostunut. Seuraava romaani on myös hahmotteilla, ja siihen Markus on päättänyt ottaa aineistoksi omaa sukutarinaansa. Alexander Korpi, Markuksen isoisä on aikanaan karannut Amerikkaan ja jättänyt perheen oman onnensa nojaan. Alexanderin historian selvittely vie Markuksen New Yorkin kautta Michiganin suomalaisseuduille, jossa hän saa tietää, ettei isoisän tarina olekaan niin yksinkertainen, kuin hän oli luullut. 
Isoisään liittyvä mysteeri alkaa vähitellen selvitä, mutta samalla Markus näkee outoja yhteensattumia ja kytköksiä, jotka saavat hänet epäilemään sekä järkeään että melkein liian täydellistä Susannaa. Kuka tai mikä onkaan ohjannut Markuksen tutkimuksia? 
Kun Markuksen alitajunta ottaa lopulta kokonaan ohjakset, seuraa yllättävä ja painajaismainen loppuratkaisu, joka pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka. (takakansiteksti) 

Jo kirjan esinäytös on erittäin lupaava. Painajaisunenomainen siirtymä nykyajasta jonnekin pimeään, kauas... ja sitten tapahtuu jotain kauheaa. Luvut ovat sopivan lyhyitä ja jaoteltuja, ja kirjailija osaa erinomaisesti koukuttaa lukijansa aina luvun lopussa: pakko kääntää sivua ja lukea mitä tapahtuu. Vielä tämä luku, ja tuo, ja vielä sitten tuo... kunnes takakansi tulee vastaan. Tämä kirja tuli luettua kerralla. Ei malttanut jättää kesken. 

Tarina etenee suhteellisen suoraviivaisesti ja kronologisesti, vasta kirjan loppupuolella törmätään ensimmäisiin takaumiin, jotka kyllä erottuvat nykykertomuksesta hyvin. Mitä pitemmälle tarina etenee, ja mitä enemmän nuori kirjailija saa selville tuntemattomasta isoisästään, sitä enemmän jännite kasvaa ja tiivistyy. Kertomus saa pelottavia piirteitä, ja olen oikeasti tyytyväinen siitä, että luin kirjan keskellä päivää enkä yömyöhällä. 

Oma luku sinänsä on kirjan nimi. Sen merkitys selvisi ainakin minulle vasta kirjan loppupuolella, ja ensin mietin aika tavalla miten nimi mahtaa liittyä koko juttuun. Mutta selvisihän sekin... kuten kaikki muukin. Asioita ei selitetty puhki (onneksi!), mutta kaikki juonen / langanpätkät kiedottiin hienosti yhteen. Lopputulos on hienon hyytävä. Siksipä uskallan ottaa kirjan mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen. Ja Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 37: kirjan nimi viittaa vuodenaikaan. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Niko Mikael Korhonen: Pärttylin kesä 
Nordbooks, 2015
425 sivua

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Tässä taas kirja, joka lähti töistä mukaani ihan kansikuvan perusteella. Jan-Philipp Sendkerin esikoisteos Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016) on kertakaikkisen viehättävä teos, onneksi myös sisältönsä puolesta. 



Alun perin Burmasta kotoisin oleva Tin Win on menestynyt juristi New Yorkissa. Eräänä päivänä Tin Win ottaa salkkunsa ja lähtee töihin. Hän ei kuitenkaan koskaan saavu työpaikalleen, eivätkä hänen amerikkalainen vaimonsa ja kaksi aikuista lastaan kuule hänestä enää mitään. Neljä vuotta myöhemmin Tin Winin tytär, uraorientoitunut Julia saa käsiinsä vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalle burmalaisnaiselle. Julia ei tiedä mitään isänsä ensimmäisestä kahdestakymmenestä elinvuodesta ja päättää matkustaa kirjeessä mainittuun pieneen burmalaiskylään. Julian koko maailman mullistavan matkan päättyessä hän on oppinut paljon isästään – ja elämästä yleensä.
Sydämenlyönneissä ikuisuus on ainutlaatuinen lukukokemus omaa tietään etsiville, itämaisesta mystiikasta kiinnostuneille ja kaukomaille havittelijoille. Maailmalla suurmenestykseen noussut romaani on lempeä ja inhimillinen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista ja rakkauden voimasta. 

(kustantajan esittelyteksti) 

Saavuttuaan pieneen burmalaiskylään Julia kohtaa pienessä teehuoneessa vanhan miehen, joka tuntee hänet. Tietää hänen koko nimensä ja syntymäaikansa, ja on odottanut tätä viimeiset neljä vuotta. Kyllä, mies tuntee Julian isän ja tietää hänen tarinansa, mutta se on pitkä juttu...

"Täällä minä muuten tapasin isännekin, ja itse asiassa hän istui juuri tuolla jakkaralla ja minä kuuntelin hämmästyneenä hänen tarinaansa juuri tässä - myönnän, että olin hämmentynyt ja jopa epäuskoinen. En ollut koskaan kuullut keneltäkään sellaista tarinaa. Voiko sanoille puhjeta siivet? Voivatko ne liukua ilman halki kuin perhoset? Voivatko ne vangita meidät, kuljettaa meidät toiseen maailmaan? Voivatko ne avata sielumme viimeisenkin salaisen kammion? En tiedä, pystyvätkö pelkät sanat siihen, Julia, mutta teidän isällänne oli sinä päivänä ääni, jollaisen kuulee ehkä vain kerran elämässä. -- 'Minä en ole uskonnollinen mies, U Ba, ja rakkaus on ainoa voima, johon minä todella uskon.' Näin teidän isänne sanoi." (s. 12-13)

Julia ei tiedä mitä uskoa ja ajatella, mutta U Ban kertomus kiehtoo häntä. Seuraavana päivänä he tapaavat taas, ja tarina jatkuu - ja sitä seuraavana. Julia kuulee isästään asioita, joista hänellä ei ole ollut aavistustakaan, isä ei ole puhunut niistä koskaan. Hän kuulee myös isän rakastetusta, Mi Mistä, ja siitä, miten nuoret joutuivat eroon toisistaan. Lopuksi Julia kuulee isän ja Mi Min tavanneen vielä viimeisen kerran, neljä vuotta sitten. Sitten isä kuoli. Tieto on musertava, sillä Julia ennätti jo ajatella isänsä majailevan kylässä edelleen. U Ban tyyneys auttaa Juliaa pääsemään suurimman surun yli, mutta yllätykset eivät suinkaan ole vielä lopussa.

Erittäin hienosti ja kauniisti kirjoitettu kirja! Tämän tulen muistamaan pitkään. Ensin kirjan lukemista ei olisi malttanut lopettaa, mutta lopussa teki mieli jo säästellä sivuja, ettei se loppuisi liian äkkiä. Silkkaa lukuiloa siis! Kaunokirjallinen maailmanvalloitus etenee Burmaan eli siis tätä nykyä Myanmariin. Ja koskapa kyseessä on kaunis rakkaustarina, sopii se myös Helmet-haasteen kohtaan 3: kirjassa rakastutaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jan-Philipp Sendker: Das Herzenhören (2002)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi 
Gummerus, 2016 
326 sivua  

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Martti M. Niemi: Jos... Helsingin olympialaiset 1940

Nyt esiteltävänä onkin kirja, jota en varmasti olisi lukenut ilman lukuhaastetta. Urheilu ei ole minun juttuni, ei sitten yhtään. Niinpä Helmet-haasteen kohta 31 (olympialaisista kertova kirja) tuntui etukäteen erittäin haasteelliselta. Sattumalta törmäsin sitten tähän Martti M. Niemen teokseen Jos... Helsingin olympiakisat 1940 (Marjaniemi 2008). Jopa kaltaiseni antiurheiluihminen tietää, ettei kyseisiä kisoja koskaan järjestetty, sattuneesta syystä... niinpä tartuin kirjaan osittain ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Kyseessä on siis yhdenlainen vaihtoehtohistoria, jotka minua ovat aina kiehtoneet jo ihan periaatteen vuoksi. 



Toinen maailmansota ei sytykään, kun pommi-isku Hitleriä vastaan onnistuu. Talvisotaa ei käydä, kun O.W.Kuusinen loikkaa Suomeen. Helsingissä voidaan siis pitää olympialaiset 1940 suunnitelmien mukaan.
Tämä teos on kuvitelma siitä, miten kisoissa olisi voinut käydä. Tilastot ennustavat isäntämaalle jymymenestystä. Mutta suomalaishuiput joutuvat kamppailemaan radalla raivokkaasti etenkin nousevia ruotsalaistähtiä vastaan. Ja suomalainen lähetyssaarnaaja on valmentanut Etiopian ylängöillä mustaa nuorukaista, jonka hän tuo kisoihin mukanaan...
Muuan nuorimies nimeltä Emil Zatopek on vielä katsomossa, mutta vanha Paavo Nurmi valmentaa edelleen suomalaisjuoksijoita. Monet 30-luvun veteraanit ovat innostuneet kotikisoista, ja nousevat tähdet ovat nopeuttaneet kehitystään samasta syystä. Virolais-suomalainen Kalevi Kotkas nostattaa suuria tunteita stadionilla, koska samaan aikaan Viroa ollaan liittämässä Neuvostoliittoon. Suurpolitiikka sotkeutuu taas urheiluun, ja suurvaltojen johtomiehet kokoontuvatkin Helsinkiin, seuraamaan muka kisoja... (takakansiteksti)


Todella eläneet urheilijat - mukana vain muutama fiktiivinen hahmo - kilpailevat stadionilla todellisten tilastojen mukaisten kykyjensä tavalla kuvitelluissa kisoissa. Suomi on todellakin ollut urheilun pieni suuri maa - kisojen mitalisaalis on komea. Määrät eivät jääneet mieleeni, varsinkin kun kirjan loppupuoli tuli luettua jokseenkin harppomalla. En vaan jaksanut kiinnostua tarpeeksi. Sinänsä harmi, sillä kirjailja vaikuttaa tehneen melkoisesti taustatyötä. 
Itsekin uteliaana googlailin aiheesta ja päädyinkin Helsingin kaupunginarkiston sivuille, johon on koottu paljon tietoa kyseisistä kisoista.
Kirja ei siis valitettavasti ollut mikään suuri lukuelämys, mutta tulipahan luettua. Jos urheilu kiinnostaa, niin toki silloin tästäkin saa varmasti enemmän irti. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Martti M. Niemi: Jos... Helsingin olympiakisat 1940
Marjaniemi, 2008
239 sivua
    

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista


Kuten Kristallimeri : tarinoita merirosvoista -teoksen (Osuuskumma 2015) esipuheessakin sanotaan, merirosvoista on varmasti kerrottu tarinoita yhtä kauan kuin heitä on ollut olemassa. Sellaisena hahmona, kuin merirosvot yleensä on totuttu käsittämään, heistä kerrottiin ensimmäisen kerran jo 1700-luvulla. Silloin tarinoihin tulivat pelottavat, kauhistuttavat, raa'at, julmat - mutta myös jollakin tapaa ihailtavat merirosvot, jotka seikkailivat eksoottisissa maissa. Tähän kategoriaan lukeutuu myös kaikkien tuntema elokuvamerirosvo Jack Sparrow.

Tämän novelliantologian merirosvot ovat kaukana Jack Sparrowista - vai ovatko sittenkään? Kristallimeren yksitoista novellia vievät piraatit paitsi merelle, myös maalle, ilmaan ja aina avaruuteen saakka. Vaikka miljöö muuttuu, merirosvouden ydin säilyy samana. Merirosvo tuntee oman arvonsa ja on vapaa yhteiskunnan kahleista. Hän on jalo ja raaka seikkailija, joka noutaa lukijan mukaansa matkalle, jolla ei yksitoikkoista hetkeä tarvitse kokea. (kustantajan esittelyteksti)

Tähän kirjaan novelleja ovat kirjoittaneet Jani Kangas, Kari Välimäki, J.S. Meresmaa, Magdalena Hai, Patricia Mal, Erkka Leppänen, Janos Honkonen, Mikko Rauhala, Maija Haavisto, Anni Nupponen ja Jussi Katajala. Suurin osa heistä on minulle entuudestaan tuttuja juuri näiden novelliantologioiden kautta, muutama taitaa olla tuntemattomia.

Eniten minun makuuni tämän kokoelman novelleista oli Janos Honkosen Piru erehtyi vuodella. Siinä eletään vuotta 2014 ja tapahtumapaikkana on alus Itämerellä. Nykypäivän lisäksi tarinan sisällä kulkee kertomus Itämeren merirosvoista kauheimmasta, Elias "Talgnäve" Justanderista. Nykyajassa Virve on saanut vihiä vanhan, pitkään etsityn merirosvolaivan hylyn sijainnista ja ylipuhunut sukellustukialuksen käyttöönsä melkoista korvausta vastaan. Millä tuon korvauksen maksaisi, on vielä epäselvää, mutta väliäkö sillä. Hylyssä odottaa korvaamattoman arvokas aarre. Lopulta odotus palkitaan ja Justanderin laivanhylky löytyy. Virve sukeltaa syvyyksiin, Samaan aikaan meren pinnalla nousee myrsky...

Honkosen novellin lisäksi pidin kovasti sekä J.S. Meresmaan että Magdalena Hain novelleista. Meresmaan Kapteenin synty sijoittuu Mifonki-sarjasta tuttuun maailmaan aikaan ennen romaanien tapahtumia. Linn Rondestani on seurannut Punaisen kuohun kapteeni Dairia ryöstöretkeltä toiseen, mutta nyt miehen seura on alkanut kyllästyttää. Tarunhohtoinen kivi, Tuulten kyynel, on kuitenkin vielä löytämättä, ja Dairin laivaa tarvitaan. Dair tekee kuitenkin kohtalokkaan virheen ja menettää asemansa.

Hain Kaunis Ululian puolestaan on omistettu merirosvojen kiistattomalle kuningattarelle, Kiinanmeren kauhulle, Ching Shih'lle. Novellin kertoja on Ululian, jonka merirosvot ottavat mukaansa hyvin nuorena. Hänestä tulee merirosvojen äitijohtajan, ai khi Lee Lain lemmikki. Kun Lee Lain puoliso menehtyy ja uuden puolison etsintä alkaa, Ululianin toiveet ovat korkealla... mutta mikä mahtaa ollakaan hänen tärkein tehtävänsä?  Hain novellista on peräisin myös kokoelman nimi: 

"Kristallimeren tuuli ei tuo mukanaan hajuja. Siinä ei kasva levää, sen vesissä ei elä kaloja. Ainoat olennot, jotka pystyvät asuttamaan sen kirkkaita, polttavia syvyyksiä, ovat kristallilohikäärmeet ja jumalat, jotka niitä komentavat." (s. 69)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kristallimeri : tarinoita merirosvoista 
Osuuskumma, 2015 
248 sivua 

Jory John & Benji Davies: Pää tyynyyn!

Harvemmin viitsin lasten kuvakirjoista mitään blogata, mutta nyt on pakko! Uutuuksien joukossa oli hykerryttävä Jory Johnin ja Benji Daviesin kuvakirja Pää tyynyyn! (Karisto 2016), josta voi aivan hyvin tulla uusi nukkumaanmenohetkien klassikko. 



Ankka ja Karhu ottavat toisistaan mittaa. Karhu on aivan tolkuttoman väsynyt...


...mutta pahaksi onneksi naapurin Ankka on pirteämpi kuin koskaan!


Juuri tämä ankka-hahmo on se, joka minuun kirjassa vetoaa. Hulvaton tyyppi! :D Ulkomuoto tuo jotenkin mieleen Wallace & Gromit -sarjan pahan pingviinin. Ankka tekee kaikkensa pitääkseen Karhun hereillä, mutta Karhu ei anna periksi. 



Vaan kuinkas mahtaakaan käydä? Vaihtuvatko osat, vai onko Ankan salaisesta aseesta apua? ;)



Tämä kirja kuittaa Helmet-haasteen kohdan 18: Lastenkirja. Sekä tietysti lukuiloa tarjosi reippaasti!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jory John & Benji Davies: Goodnight already! (2014)
Suomentanut Roope Lipasti 
Karisto, 2016 
32 sivua  

torstai 17. maaliskuuta 2016

2 x Ranskan historiaa: Kun kuulet laulun varjojen & Luxus (Purppuragiljotiini #1)

Kun sairastaa ja/tai lomailee, blogin päivittäminen unohtuu. Lukeminen ei onneksi kuitenkaan! Nyt on päässyt kertymään blogattavaa, ja aloitetaan nyt sitten tällaisella. :)



Annmari Dannebey on nimestään huolimatta ihan suomalainen, kylläkin Ranskassa asuva kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Kun kuulet laulun varjojen (Myllylahti 2015) osui silmiini, kun etsin töissä asiakkaalle "jotakin Gabaldonin kaltaista". Ja kieltämättä, kun takakansitekstin lukee, Gabaldonin Matkantekijä-sarja tulee väistämättä mieleen: 

1950-luvun Ranska nuolee vielä haavojaan toisen maailmansodan jälkeen. Kun temperamenttinen Enora irtisanotaan nahkavärjäämössä, ja kiukuspäissään päätyy Eavin metsään, ei hän arvaakaan seurauksia. 
Vuonna 1745 markiisi Jean-Philippe de Belleroy lähtee juhlavalle metsästysretkelle seurueineen. Uskollinen ratsumestari Gwendal toivoo, ettei heidän tarvitsisi koskaan palata ja hän välttyisi näin itse puisevalta naimakaupalta. 
Pienen normandialaiskylän kupeessa kasvaa ikiaikainen metsä, yksi Ranskan suurimpia, ja sen kävijöiden tarinat ovat kirvoittaneet paikallisten keskuudessa legendoja. Eavin metsässä tapahtuu kummia. Se on oma maailmansa, jossa on omat sääntönsä ja lakinsa. Ja jossain laulaa valkoinen mustarastas... 

Vielä kirjan alkusivutkin muistuttivat Gabaldonin tekstejä jotenkin turhan paljon, ja uskalsin jo olla hitusen pettynytkin. Sitten alkoi tulla selväksi, ettei tämä nyt sentään suoraa kopiointia olekaan. Gabaldonin sarjassahan Claire siirtyy menneisyyteen kivikehän kautta, tässä kirjassa kyse oli kaikeksi onneksi jostain ihan muusta. Eavin metsässä todellakin tapahtuu kummia - ikiaikainen metsä on kohdannut kaikenlaista viikinkien loitsuista noituuteen, ja sen salaisuuksia vartioivat Risupedot.  Tämä kirja tuntuikin enemmän fantasialta kuin Gabaldonin sarja.

Idea oli tarpeeksi omaperäinen koukuttaakseen lukemaan kirjan loppuun asti, mutta jotenkin kirja oli kuitenkin pettymys. Loppuratkaisu jotenkin lässähti, tai töksähti, tai jotain. Mutkia vedettiin turhan suoriksi ja paljon jäi ainakin minulle auki. Kaikkein eniten kuitenkin ärsytti kirjassa käytetty kieli. En tiedä mistä johtuu, mutta kirjailija oli käyttänyt aivan kummallisia lauserakenteita ja sanajärjestyksiä välillä. Minun kielipoliisin korvaani semmoinen ei passaa. ;)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Annmari Dannebey: Kun kuulet laulun varjojen 
Myllylahti, 2015
303 sivua  

Tässä mielessä "parempaa" tai sanotaanko ainakin hiotumpaa tekstiä oli Milja Kauniston uutuus Luxus (Gummerus 2016). Myös Kaunisto on Ranskassa asuva suomalaiskirjailja, ja vieläpä lähes samanikäinen Dannebeyn kanssa. Kaunistolla on plakkarissaan kuitenkin jo yksi hieno trilogia Olavi Maununpojasta (Synnintekijä 2013, Kalmantanssi 2014 ja Piispansormus 2015), eli aika tuottelias kirjailija hän on. 

Luxus aloittaa uuden Purppuragiljotiini-sarjan, joka sijoittuu Ranskan vallankumouksen aikaan. Tämä uusi sarja vaikuttaa minusta vielä vetävämmältä kuin Olavi Maununpojasta kertovat kirjat, vaikka tyyli on hyvinkin pitkälle samanlaista: mielikuvitus on pitelemätöntä ja kieli verevää ja runsasta. Ranskan ylhäisö ja alhaiso kohtaavat häpeämättömän paheellisissa merkeissä. 

Vanhan Kuningaskunnan Ranska on kurjuuden, ylellisyyden, kunnianhimon, nälän ja petosten noidankattila. Isidore Boreal on kasvanut valheessa ja hulluudessa, Marie-Constance de Boucard on piehtaroinut himossa ja silkissä. Markiisi de Sade on elänyt demoniensa vankina. Kun vallankumous syttyy, he kohtaavat paikassa nimeltä Maison de Luxe. Ja jokaisen on löydettävä oma keinonsa selviytyä - luovuttava arvoistaan, hyveistään, kodistaan tai omaisuudestaan puolustaakseen oikeuttaan elää. (takakansiteksti)

Kirjailija itse kertoo Luxuksen synnystä näin kirjan lopussa: 

"Kaksi asiakirjaa antoi tälle romaanille alkusysäyksen. 
Säätyjen Yleiskokouksen päiväkirjan ote, päivätty 31. maaliskuuta 1791, jossa otetaan esille Sancerren kreivikunnan myynti kuninkaalle Sancerren kreivin taloudellisen skandaalin tähden ja tiedustellaan, miksi tuo kansallinen häpeä ei joudu tutkinnan alaiseksi useista vaatimuksista huolimatta. 
Toinen asiakirja on markiisi de Saden entisen puolison, markiisitar Renée de Saden, kirje markiisille. Hän kirjoittaa 24. lokakuuta 1789: '...ei että niinkään pelkäisin lyhtypylvästä [lyhtypylvääseen hirttämistä] tai tuota suuripartaista miestä, joka katkoo ihmisten kaulat, vaan että en kuolisi nälkään...'" (s. 546)

Näiden lisäksi ja ennen kaikkea kirjan synnyn kannalta tärkeäksi osoittautui vuonna 1989 tehty matka Ranskaan, jolloin kirjailija myös päätti että Ranskasta tulisi hänen kotimaansa. 

Vaikka historiasta pidänkin, Ranskan vallankumous ei ole koskaan ollut ykköskiinnostuksenkohteeni. Joitakin seikkoja toki muistaa, mutta tiedot ovat kuin sirpaleina päässäni - vapaus, veljeys, tasa-arvo; giljotiinit; Marie-Antoinette... Tämä kirja toimi kuitenkin mainiona kertauskurssina, ja sitä mukaa kun tarinaa luki eteenpäin, huomasi muistavansa muinaiset historiantunnit jostain ala-asteelta. Erittäin asiantuntevaa tekstiä siis, taustatyö on äärimmäisen hyvin tehty. Toki kirjassa oli paljon sellaistakin, josta en ole tiennytkään: eliittiprostituutio ja luksusbordellit nyt esimerkiksi. Kiinnostavaa oli myös, miten markiisi de Sade oli sidottu osaksi kokonaisuutta.

Haasteisiinkin nämä kirjat passaavat. Helmet 2016 -haasteen kohtaan 25 (kirjassa on yli 500 sivua) sopii Kauniston kirja, ja molemmat kun sijoittuvat Ranskaan, maailmanvalloitus etenee taas yhden valtion eteenpäin. Kauniston kirjan ahmaisin alle vuorokaudessa, se oli silkkaa lukuiloa. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Milja Kaunisto: Luxus 
Gummerus, 2016
550 sivua