torstai 18. helmikuuta 2016

Tuula Kallioniemi: Risteys (juonipaljastuksia, varokaa!)

Toissapäivänä oli yksi vuoden kohokohtia, Kirjasaari-esittelypäivä. Minä ja viisi muuta kirjastoammattilaista esittelimme viime vuoden aikana ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjoja ja erityisesti niitä helmiä. Takana monta monituista luettua kirjaa ja vajaan tunnin esittelyrutistus. Kaikki meni loistavan hienosti! Ja nyt onkin aika ruveta lukemaan seuraavaa vuotta varten... 

Eilen sitten aloitin! Tuula Kallioniemen Risteys (Otava 2016) oli mainion pehmeä lasku, vain 90 sivua. 



"Se paku ilmestyi kuin tyhjästä. Okei, myönnetään, törmäsin kolmion takaa suoraan maantielle." Mitä tapahtuu, kun 13-vuotias kulmakunnan kovis saa kuoleman kynnyksellä mahdollisuuden parantaa tapansa? Voiko enkeliksi ryhtyä?
Mika ei enää katso sivusta, kun joku lähitienoon asukkaista on hakoteillä tai kaipaa apua. Moni kuitenkin hieraisee silmiään nähtyään hyväntekijänsä. Eihän se voi olla Mika, joka on tunnetusti aina pahanteossa? Sama poika, jonka huhutaan saaneen surmansa skootteriturmassa? Poika, joka kantaa kaunaa vanhemmilleen, koska he ovat jättäneet jotain tärkeää kertomatta. (takakannesta)


Kirja on helppolukuinen, mielenkiintoisesti rakennettu pienoisromaani. Alku on raflaava, tehdään heti selväksi mistä on kyse: "Ei se ollut edes kamalaa. Pelkästään outoa. Ei sattunut mihinkään. Mä leijuin. Leijuessani näin skootterin mäsänä alhaalla tienpenkalla. Kypärää en nähnyt, koska sitä ei ollut. -- Mä siis leijuin ja näin, miten Meri polki keltaisella Jopollaan kohti risteystä. -- Muitakin tuli. Jotkut piteli käsiä kasvoillaan. En saanut niiden puheista selvää. Ajattelin, että kysyn huomenna koulussa, mitä ne oikein möykkäsivät. Sitten tajusin, että mitään huomista ei olisi. Ei minulle. Huomenna penkereellä olisi kynttilöitä ja kukkia. Ehkä myös kuva minusta. -- Kirkas valo, jossa olin leijunut, alkoi kuljettaa mua pois. -- Ja joku sanoi: - Nyt saat itse valita." (s. 7-9)

Mika tekee valintansa, ja sen jälkeen useat ihmiset joutuvat hämmästelemään nähtyään tutun näköisen hahmon auttamassa itseään. Jonkun on katkaistava kierre. Pyydät anteeksi ja teet mitä pitää. Lopeta pölliminen. Miten se voi olla mahdollista? Eikö Mika kuollutkaan? 

>>> SPOILER ALERT!! <<<










Itse asiassa ei. No, kuinka moni yllättyi? Minä en ainakaan. Tämähän on nuortenkirja, ja niissä kuuluu olla onnellinen loppu, harmi kyllä. Mielestäni tarina olisi ollut tehokkaampi, jos loppuratkaisu olisi ollut se surullisempi. Nyt loppusivut ovat vähän turhaa selittelyä, jonka laista minä en ainakaan yhtään olisi kaivannut. Mika herää sairaalasta niskavedosta, viereisessä vuoteessa makaa Elisa, joka on yksi Mikan enkelinä pelastamista.

"- Onks sulla ollut koskaan sellaista oloa, niin kuin olisit vähän niin kuin kuollut? Tai niin kuin katselisit itseäsi jostain katonrajasta tai jotain? Elisa kysyi. - Mulla on ollut pari kertaa. Sitä sanotaan kuulemma jokskin rajatilakokemukseksi. 
Mä olisin halunnut nähdä sen kasvot, mutta pää ei kääntynyt. 
- Ehkä unessa, mä sanoin. - Tai en mä tiedä.
- Uskot sä enkeleihin? Elisa kysyi sitten.
- En kai. Miten niin? mä ihmettelin."  (s. 89)


Kai Kallioniemi on sitten ajatellut, että nuoret kaipaavat niitä onnellisia loppuja ja asioiden puhkiselittämistä. Itse kyllä uskallan vähän epäillä... No, toisaalta omasta nuoruudesta on jo jonkin verran aikaa, ja siinä vaiheessa luin itse sujuvasti esim. Kingin kauhukirjoja. Tämän kirjan kohderyhmäksi ajattelisin niitä vähän lukevia nuoria, jotka etsivät mahdollisimman ohutta kirjaa esitelmää varten. :) 

Napataanpa tästä kirja Helmet-haasteen kohtaan 49: Vuonna 2016 julkaistu kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuula Kallioniemi: Risteys 
Otava, 2016 
90 sivua  

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme (sisältää juonipaljastuksia!)

Yöpöydälläni on vallan kaoottinen tilanne. Monta aloitettua kirjaa, joita pitäisi saada jatkettua, mutta viime viikonloppu oli niin kiireinen että en jaksanut lukea yhtään. Nyt alkuviikosta onkin sitten pitänyt lukea ihan urakalla että sain palautettua varatun kirjan ajoissa. Tällä kirjalla pääsenkin avaamaan oman Apinan vuosi -lukuhaasteeni.



Karen Joy Fowler oli minulle entuudestaan lukematon kirjailija. Olen kyllä pyöritellyt hänen aiempia teoksia useampaankin otteeseen käsissäni, mutta aina on ollut sitten niin paljon muutakin luettavaa. Tästä kuulin kuitenkin niin paljon kehuja että pakkohan kirja oli saada käsiinsä, varsinkin kun se sopi omaan haasteeseeni (sekä myös Helmet-haasteen kohtaan 8: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin).

Olimme ihan suunniltamme (Tammi 2015) kertoo tarinaa perheestä, johon kuului kolme lasta. Heistä yksi, Rosemary, on kirjan minäkertoja: "Kolme lasta, yksi tarina. Kertoja olen minä vain koska olen meistä ainoa, joka ei ole kaltereiden takana."

Vanhempiaan ei voi kukaan valita, mutta he voivat tehdä lapsensa puolesta valintoja. Hurjia, koko elämän mullistavia valintoja.
Lapsena Rosemary puhua pälpätti lakkaamatta, joten miksi nyt, opiskelijatyttönä, hän ei puhu juuri mitään? Hänellä oli samanikäinen sisar, Fern, ja isoveli, Lowell. Hän rakasti heitä palavasti, mutta nyt molemmat ovat kadonneet. Veljen odottamaton yhteydenotto auttaa Rosemarya selvittämään, mitä lopulta tapahtui. Samalla lukija joutuu pohtimaan perustavanlaatuisia kysymyksiä ihmisen suhteesta muuhun luomakuntaan.
Tämä on Rosemaryn poikkeuksellinen tarina: naurattava, surullinen ja ajatuksia herättävä. (takakannesta)

Huh mikä kirja. Tiesin tästä jotain etukäteen, aika ratkaisevastikin, mutta se ei haitannut. Kirja olisi voinut kertoa ihan tuiki tavallisesta perheestä, mutta Rosemaryn perhe ei ollut aivan tavallinen. 

Varoitus: juonipaljastuksia!!










Totuus paljastuu vasta kirjan sivulla 97: "On jotain, mitä ette tiedä vielä Marysta. Lapsuusvuosieni mielikuvitusystävä ei ollut pieni tyttö vaan pieni simpanssi. Kuten tietenkin myös sisareni Fern. Jotkut teistä ovat varmasti jo arvanneet sen. Toisten mielestä olen kenties ollut ärsyttävän välttelevä, koska olen salannut näin pitkään sen oleellisen seikan, että Fern on ihmisapina."

Isä on yliopiston professori, ja hän tutkii simpansseja. Perhe on ottanut simpanssivauvan kasvatettavakseen, eikä ole suinkaan ainoa perhe joka siihen aikaan yritti kasvattaa apinaa kuin ihmislasta. Perhe on kuitenkin ainoa, jossa simpanssi on otettu oman lapsen kaksoissisareksi. Fernin kadotessa perheestä Rosemary on vasta viiden vanha. Niinpä hän ei tiedä tai muista kunnolla, mitä on tapahtunut. Tavattuaan veljensä hän alkaa selvittää asioiden oikeaa laitaa, ja saa selville, että Fern on edelleen elossa, mutta myös monta vähemmän miellyttävää asiaa.

Ennen lähtöään veli virkistää Rosemaryn muistia: "Sinä pakotit isän ja äidin valitsemaan", Lowell sanoi lopulta. "Sinut tai Fernin. Olit aina pienenä niin kateellinen." -- "Olit vain viisivuotias", hän toisti. "Älä syyttele itseäsi." (s. 263-264)

"Päätin etten miettisi enää koko asiaa ennen kuin olisin levännyt. Mietin sen sijaan, millaiset vanhemmat antavat viisivuotiaan päättää sisarensa kohtalosta." (s. 266)

Äitinsä päiväkirjojen avulla Rosemary pääsee lopulta selville kaikesta siitä, mitä tapahtui ennen Fernin katoamista. Hän tietää joka tapauksessa rakastavansa sisartaan edelleen ja päättää tehdä kaikkensa auttaakseen Ferniä. Jälleennäkeminen on koskettava.

"Astuin vierailijoiden huoneeseen. Fern istui simpanssien puolella peräseinustalla ja katseli aikakauslehteä. Tunnistin hänet korvista, jotka ovat korkeammalla ja pyöreämmät kuin useimmilla simpansseilla. 
Kyyristyin kohteliaasti ja menin lasiseinän viereen. Kun näin, että Fern katsoi minuun, viitoin ensin hänen nimensä ja sitten omani. Painoin pelimerkin kämmenelleni ja painoin sen kiinni panssarilasiin.
Fern nousi raskaasti ja tuli luokseni. Hän painoi oman ison kätensä minun käteni kohdalle, koukisti vähän sormia ja raapi lasia aivan kuin voisi ottaa pelimerkin sen läpi. Viitoin nimeni uudelleen vapaalla kädelläni, ja hän viittoi sen minulle omallaan, mutta oli mahdotonta sanoa, muistiko hän minut vai oliko hän vain kohtelias. 
Sitten hän painoi otsansa kiinni lasiin. Minä tein samoin, ja seisoimme todella pitkään niin, kasvokkain." (s. 361)

Kertomus tuntui uskottavalta, kirjailija on varmasti tehnyt paljon taustatyötä. Tämä kirja todellakin herätti ajatuksia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Karen Joy Fowler: We are all completely beside ourselves (2013)
Suomentanut Sari Karhulahti 
Tammi, 2015 
363 sivua   

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Apinan vuosi -lukuhaaste

Jospa rohkenisin minäkin aloittaa ihan oman lukuhaasteen, tervetuloa mukaan! :)

Huomenna alkaa kiinalaisen horoskoopin mukaan Apinan vuosi, ja siinäpä tuntui olevan mainio aihe lukemiseen. Siis apinat. Mitkä tahansa apinat, mutta erityisesti ihmisapinat eli suurimmat apinalajit: gorillat, simpanssit ja orangit. Ne ovat kaikki erittäin uhanalaisia lajeja - ihmisapinoista ainoa menestyvä laji on ihminen. 

"Julkisuuden taholta eläinaktivisteja ja –suojelijoita syytetään usein siitä, että kampanjointi keskittyy söpöihin ja pörröisiin eläimiin vähemmän mediaseksikkäiden lajien kustannuksella. Todellisuudessa monia medioita itseään tuntuvat kiehtovan enemmän tarinat vapautettujen koirien kuin vapautettujen kanojen kohtaloista. Mutta myös suuri osa eläinjärjestöissä toimivista ajaa esimerkiksi eläinkokeissa käytettyjen eläimien korvaamista niin kutsutuilla alemmilla lajeilla, muun muassa siirtymistä nisäkäskokeista kalakokeisiin, eräänlaisena pienempänä pahana.
Tämän ajattelumallin toista päätä edustavat liikkeet, joissa pyritään parantamaan nimenomaan kädellisten eläinten, ja erityisesti ihmisapinoiden, asemaa. Paraikaa on käynnissä Euroopan laajuinen kampanja kädellisten käytön kieltämiseksi eläinkokeissa. The Great Ape Project on jo vuosia ajanut tiettyjen ihmisoikeuksien kaltaisten oikeuksien myöntämistä ihmisapinoille, eli simpansseille, bonoboille, gorilloille ja orangeille. Näitä vaatimuksia perustellaan sillä, että apinat, erityisesti ihmisapinat, ovat erittäin älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä ja että ne näin ollen voidakseen hyvin vaativat hyvin virikkeellisen elinympäristön. Samoin ajatellaan, että kyseisten lajien kärsimyskyky on suurempi kuin hermostoltaan yksinkertaisempien eläinten." (Animalia



Haastekuvaa saa käyttää. Kuva alun perin Pixabaysta
Nyt haastan siis kaikki mukaan lukemaan kirjoja, joihin apinat jollakin tapaa liittyvät. Mukaan kelpaavat etenkin kaikki ihmisapinoista kertovat niin tietokirjat kuin romaanitkin, mutta myös kaikki kuvakirjat, lastenkirjat, nuortenkirjat, kirjat joiden kannessa on apina, jne. 

Säännöt
  • haaste kestää koko Apinan vuoden eli alkaa maanantaina 8.2.2016 ja päättyy perjantaina 27.1.2017
  • mukaan voi ilmoittautua tämän postauksen kommenttikentässä koska tahansa haasteen voimassaoloaikana
  • haastearvontaan pääsee mukaan ilmoittamalla 27.1.2017 klo 23.59 mennessä tähän postaukseen linkit kirjojen blogiarvioihin tai haastekoontiin

Näin etenet haasteessa:
2 luettua kirjaa: ihminen (elinvoimainen)
4 luettua kirjaa: simpanssi (erittäin uhanalainen)
6 luettua kirjaa: bonobo (erittäin uhanalainen)
8 luettua kirjaa: borneonoranki (erittäin uhanalainen)
10 luettua kirjaa: vuorigorilla (erittäin uhanalainen)
12 luettua kirjaa: gorilla (äärimmäisen uhanalainen)
15 luettua kirjaa tai enemmän: sumatranoranki (äärimmäisen uhanalainen)

Ohessa muutamia vinkkejä apinakirjallisuudesta, lisävinkkejä otetaan mielellään vastaan. :)

Apinat tietokirjallisuudessa:
  • Brewer, Sally: Takaisin vapauteen
  • Fossey, Dian: Sumuisten vuorten gorillat
  • Fouts, Roger: Simpanssini Washoe : yhteinen matkamme… ja mitä simpanssit opettivat meistä ihmisistä
  • Goodall, Jane: Simpanssien valtakunta, Päivä simpanssien seurassa
  • Lever, James: Minä Cheeta : omaelämäkerta
  • Lundberg, Tommy: Apinajohtajan käsikirja : esimiestaitoja simpanssien tapaan
  • McKinnon, John: Punaisen apinan jäljillä
  • Patterson, Francine: Koko : puhuva gorilla
  • Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus : matkani läpi autismin
  • Redmond, Ian: Gorilla
  • Saksa, Perttu: Echo
  • Strum, Shirley C.: Melkein ihmisiä : matka paviaanien maailmaan 

Apinat kaunokirjallisuudessa

  • Beckett, Bernard: Genesis
  • Boulle, Pierre: Apinoiden planeetta
  • Burroughs: Tarzanit
  • Cook, Robin: Kromosomi 6
  • Crichton, Michael: Kongo
  • Forbes, Colin: Kultaisen apinan vuosi
  • Fowler, Karen Joy: Olimme ihan suunniltamme
  • Gosling, Paula: Apinamurhien arvoitus
  • Gruen, Sara: Apinatalo
  • Gulik, Robert van: Apina ja tiikeri
  • Hoeg, Peter: Nainen ja apina
  • Hyvönen, Viivi: Apina ja Uusikuu
  • Katz, Daniel: Berberileijonan rakkaus ja muita tarinoita
  • Koontz, Dean: Ilman pelkoa, Pimeyden vanki
  • Larsson, Anna Karolina: Paviaanivarkaus
  • Mankell, Henning: Nimeltään Tea-Bag
  • Martel, Yann: Beatrice ja Vergilius, Piin elämä
  • Mo, Yan: Seitsemän elämääni
  • Quinn, Daniel: Ishmael
  • Self, Will: Suuret apinat
  • Wallace, Edgar: King Kong

Lisää vinkkejä voi etsiä esim. Kirjasammosta.