perjantai 29. tammikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Sheferijm-blogin Aino nakkasi minuakin viiden kirjan haasteella. Tämä on tainnut pyöriä jo melko monessa blogissa, joten en taida laittaa haastetta varsinaisesti eteenpäin.

1. Kirja, jota luen parhaillaan
Tällä hetkellä on harvinaislaatuisesti sellainen tilanne, että luettavana on vain yksi kirja: Sarianna Suorsan Evanescent - katoavainen, joka on nuorille aikuisille suunnatun scifisarjan aloitusosa. Bloggaus ehkä seuraa myöhemmin.

2. Kirja, josta pidin lapsena 
Tähän on vaikea nimetä mitään tiettyä kirjaa, sillä minulle luettiin tosi paljon ihan pienestä asti, ja kun opin lukemaan nelivuotiaana, luin itsekin ihan koko ajan. Tove Janssonin Muumi-kirjat olivat kuitenkin suosikkejani jo silloin, samoin Mauri Kunnaksen kirjat.

3. Kirja, joka jäi kesken 
Viimeksi kesken on jäänyt David Suchetin Hercule Poirot ja minä. En vaan jotenkin jaksanut lukea sitä...

4. Kirja, joka teki vaikutuksen 
Näitä on monta. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Joe Kubertin Yossel. Tanja Pohjolan Lintu pieni. Anu Holopaisen Ihon alaiset. Helena Wariksen Vuori. Ja varmaan vielä monta, monta, monta muutakin...

5. Kirja, johon palaan uudelleen
Näitäkin on aika monta, tykkään lukea kirjoja uudestaan. Varmaan useimmin olen palannut Montgomeryn Anna-sarjaan ja Tuija Lehtisen nuortenkirjoihin, ne ovat minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta. Muitakin useampaan kertaan luettuja kirjoja/sarjoja on, esimerkiksi Päätalon Iijoki-sarja ja Gabaldonin Matkantekijä-sarja. :)

Tanja Pohjola: Lintu pieni

Viipuri 1944. Rapistunut huvila, viimeiset pommitukset, lukittu huone. Doran ja Marin äidillä käy arvovieras, sotilaspukuinen herra, ja lasten on oltava vierashuoneessa ääneti. Lohduttaakseen pikkusiskoa Dora aloittaa sadun miehestä ja linnuista. Hän ehtii kertoa sadun monta kertaa, liian monta. 
Helsinki 1953. Kerrostaloasunto, tuore avioliitto, loppukesä. Aikuistunut Dorotea aloittelee uutta elämää Oton vaimona, kun viipurilaislähtöiset vieraat palauttavat kipeät muistot. Yhtäkkiä Dorotean on vaikea erottaa mennyt ja nykyisyys sekä se, että hän on nyt aikuinen nainen eikä satuihin uskova lapsi. 
Lintu pieni on  psykologinen romaani ihmismielen syöksystä häpeän ja syyllisyyden paineessa. Se kertoo rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta, äidistä, tyttäristä ja siskoksista - sekä linnuista, joita siivet kantavat. (takakannesta) 



Aloitin tämän kirjan lukemisen jo joskus viime vuonna ensimmäisen kerran, mutta silloin en jotenkin saanut kirjasta kiinni ja jätin sen kesken. Päätin kokeilla uudestaan, ja nyt Tanja Pohjolan Lintu pieni (Atena 2014) piti otteessaan niin, että kirja oli luettava kannesta kanteen heti kerralla. 

Vuonna 1944 Dora on noin kahdentoista ikäinen ja pikkusisko Mari kolmen. Heidät on lukittu vierashuoneeseen, sillä äidillä on tärkeä vieras, joka ei pidä lapsista. Pitääkseen siskon hiljaisena Dora keksii sanoa, että vieras setä on niin kuin kuningas, ja jos hän suuttuu, hän leikkaa pään irti. Niinpä Marikin on ihan hiljaa. Välillä liiankin hiljaa, ja Doraa se huolestuttaa. Heillä on jatkuvasti nälkä ja jano, ja ainut viihdyke on Doran kertoma satu Grejus-nimisestä miehestä, jonka linnut pelastavat. 

Vuonna 1953 Dorotea on Oton vastavihitty vaimo, helsinkiläinen kotirouva. Eräänä päivänä heidän kotiinsa ilmestyy evakkomummo sairaan lapsenlapsensa kanssa. Otto tuntee mummon ja ottaa heidät kotiinsa, ja niin Dorotea joutuu vastentahtoisesti jakamaan kotinsa vieraiden ihmisten kanssa. Sairas tyttö säälittää häntä, ja hän on varma että mummo kohtelee tätä huonosti. Dorotea on salannut menneisyytensä mieheltään ja kaikilta muiltakin, ja pelkää koko ajan että viipurilaismummo saattaisi tunnistaa hänet. Dorotean elämää varjostaa kauan sitten tapahtunut tragedia.

Mielenkiinto herää. Mitä lukijalle ei kerrota? Vai kerrotaanko jossain vaiheessa? Pitää kääntää sivua ja lukea eteenpäin, ja vielä eteenpäin. Vähitellen tapahtumat selviävät ja karu totuus paljastuu. Kertomus järkyttää ja jää mieleen kummittelemaan. Voiko näin tapahtua? Miksi näin tapahtuu?  Loppu jää sopivan avoimeksi, jokaisen lukijan tulkinnasta riippuen. 

Sen enempiä paljastuksia tekemättä mainitsen vielä, että kirja passaa Helmet-haasteen kohtaan 44: Kirjassa joku kuolee. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tanja Pohjola: Lintu pieni 
Atena, 2014 
285 sivua 

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori

Monikaan kirja ei viime aikoina ole tempaissut matkaansa niin tehokkaasti kuin Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori (Like 2014). 

Ladydi elää äitinsä kanssa vuoristokylässä Meksikossa, missä tytön on paras syntyä rumana. Naistennaurattajana tunnettu isä on kylän muiden miesten tavoin karannut paremman elämän perässä rajan taakse Yhdysvaltoihin. Jäljellä ovat vain machetejaan teroittavat naiset, lapset ja skorpionit.
Kun auton ääni lähestyy, tytöt piiloutuvat maakuoppiin. Tyttöjä vievien huumelordien luota ei kukaan palaa. Paitsi Ladydin ystävä Paula, joka tuli takaisin ranteessaan tatuointi "Cannibal's Baby". (takakannesta)



Ladydin elämä pienessä Meksikon vuoristokylässä on jatkuvaa varuillaan oloa. Jos näköpiiriin ilmestyvät autot ovat katumaastureita, varsinkin mustia, tietää se kylän tytöille pakomatkaa maissipelloille kaivettuihin kuoppiin. Tytöt ovat lähes varmoja kovan kohtalon uhreja, varsinkin jos sattuvat olemaan nättejä. Siksipä tyttöjen kauneus kätketään, ja kylän kauneushoitolaa sanotaan rumuushoitolaksi. Kun joku on raskaana, rukoillaan syntyväksi poikaa. 

"Kun minä synnyin, äiti julisti naapureille ja toriväelle, että oli syntynyt poika. 
Luojan kiitos poika tuli! 
Kyllä, kiitos Herran ja neitsyen, vastasivat kaikki, vaikkei kukaan uskonut. Meidän vuorella syntyi pelkkiä poikia ja osa pojista muuttui tytöiksi yhdentoista kieppeillä. Siinä iässä näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi, joiden taas täytyi välillä piiloutua maahan kaivettuihin koloihin." 

Näin kaikki tekevät, mutta silti kylän kaunein tyttö viedään. Vastoin kaikkien odotuksia Paula kuitenkin palaa, tosin monin tavoin haavoittuneena ja elämänhalunsa menettäneenä. Ladydi saa tietää jotakin Paulan kokemuksista, mutta on kyllin hyväuskoinen lähtemään naapurinpoika Miken järjestämään työhön lastenhoitajaksi. Työnantajaansa Ladydi ei ehdi edes näkemään, kun matkalla sattuu ja tapahtuu. Mike osoittautuu huumekuriiriksi ja kykeneväksi raakuuksiin, joita Ladydi joutuu todistamaan. Eipä aikaakaan, kun jäljet johtavat sylttytehtaalle ja Ladydi löytää itsensä tutkintavankeudesta. 

Vankila on Ladydille silmiä avaava koulu siitä, miten naisia Meksikossa kohdellaan. Kauppaa käydään kaikella ja kaikesta, mutta naisten välinen solidaarisuus menee lähes kaiken edelle. Vankilassakin ollaan valmiita auttamaan mistään tietämätöntä keltanokkaa. 

Kaapattujen tyttöjen osa on kova. Niiden tyttöjen, jotka joutuvat jatkuvasti pelkäämään kaapatuksi tulemista, ei ole juuri sen parempi. Kuten kirjan loppusanoissakin todetaan: 

"Nainen voidaan myydä uudelle omistajalle yhä uudelleen ja uudelleen, prostituoitu usealle asiakkaalle saman päivän aikana - toisin kuin annos huumeita, jonka voi myydä vain kerran." 

Järkyttäviä kohtaloita - mutta järkyttävintä on tietää, että tämä kaikki on nykypäivän Meksikossa täyttä totta. Todellinen valta on huumemafialla, raha puhuu ja ihmishenki on toisarvoinen asia. Tämä kirja on saanut alkunsa, kun kirjailija haastatteli meksikolaisia kätkettyjä naisia, naisvankeja sekä rikoksen uhriksi joutuneita naisia. 

Yli puolet Meksikon maaseudun perheistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Suurin osa heistä kuuluu johonkin maan 50 intiaaniryhmään. Tätä seikkaa ei kovinkaan aktiivisesti tuoda kirjassa esille, mutta jossain vaiheessa Ladydin äiti toteaa: "Minä olin tavallinen maalaisintiaani." Tästä syystä rohkenen ottaa kirjan mukaan Kansojen juurilla -haasteeseen. Kirjallinen maailmanvalloitus etenee luonnollisesti Meksikoon, ja koska lukeminen oli varsinainen flow-elämys, kelpuutan kirjan myös Lukuiloa 2016 -haasteeseen

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jennifer Clement: Prayers for the Stolen (2014)
Suomentanut Terhi Kuusisto 
Like, 2014
268 sivua

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tuulia Matilainen: Hullu koira

Kun Viro miehitettiin, toiset vietiin. Toiset jäivät kaipaamaan ikuisesti. 
Kaikki eivät itse muista tai osaa kuoltuaan poistua täältä lopullisesti. Heistä jää henki elävien huoneisiin. Siksi on taluttajia. He avaavat hengille ovet kuolleiden luo. 
Se oli hyvin tavanomainen toimeksianto. Majatalon aaveet alkoivat olla jo haitaksi liiketoimelle. Mutta tällä kertaa Lena teki virheen. 
Hullu koira aikojen takaa juoksee kaukaa Novosibirskistä pieneen virolaiseen kylään. Se asettuu makaamaan kotinsa lattialle ja kertoo tarinan elävän rakkaudesta kuolleeseen henkeen. 
Tuulia Matilaisen runollisen kauniissa kerronnassa outous on osa elämää ja tuonpuoleiset kiehtovia ystäviä. (takakannesta)



Tuulia Matilaisen Hullu koira (Haamu 2015) ei ole kauhukirja, vaikka takakannen perusteella hetken luulinkin niin. Pikemminkin sitä voisi luonnehtia uuskummaksi. Toki tapahtumat ovat hyvinkin epätavallisia ja yliluonnollisia, mutta kerronnassa ei ole mitään pelottavaa. Henget ovat kirjan henkilöille arkipäivää ja siten luonnollisia. Ne eivät kuitenkaan ole sitä kaikille, ja siksi niitä täytyy auttaa poistumaan täältä, jatkamaan eteenpäin. Siksi on päähenkilö Lenan kaltaisia taluttajia. He lähes kirjaimellisesti taluttavat henget täältä pois, niin että elävät saattavat paremmin elää omaa elämäänsä. 

Taluttajan työ on raskasta ja kuluttavaa. Pahin virhe, minkä taluttaja voi tehdä, on päästää henki liian lähelle itseään, omiin huoneisiinsa. Lena on nähnyt sen läheltä. Se ei kuitenkaan estä häntä tekemästä samaa virhettä, kun virolaisessa majatalossa ryskyttävä henki saa hänet pauloihinsa. 

Kirjallinen maailmanvalloitus jatkuu tällä kirjalla Viroon, ja Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 48 (Kirjassa on alle 150 sivua - tässä oli 139).

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuulia Matilainen: Hullu koira 
Haamu, 2015 
139 sivua 

Joe Kubert: Yossel - 19. huhtikuuta 1943

Toinen maailmansota ja juutalaisvainot jaksavat aina vain kiinnostaa kammottavuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Siksipä tämä sarjakuva kiipesi lukulistan kärkeen välittömästi huomattuani sen kirjastomme tietokannasta. 

Joe Kubertin Yossel : 19. huhtikuuta 1943 (RW 2015) sisältää hienon ja herkän piirrosjäljen lisäksi riipaisevan tarinan siitä, miten hänelle itselleen olisi voinut tapahtua, jos hänen vanhempansa eivät olisi saaneet lupaa matkustaa Amerikkaan vuonna 1926.

 

Hänen nimensä on Yossel. Johonkin toiseen aikaan jossakin toisessa paikassa tästä 15-vuotiaasta pojasta olisi voinut tulla suuri taiteilija. Mutta natsien miehittämässä Puolassa toisen maailmansodan pyörteissä juutalainen Yossel on untermensch ja siksi vailla oikeuksia - ja tulevaisuutta. Natsien takavarikoidessa hänen kotinsa ja pakottaessa hänen perheensä muuttamaan Varsovan geton täyteen sullottuihin kerrostaloihin Yosselin taiteellisia lahjoja uhkaa kehtokuolema. Sen sijaan hänen perheensä hirvittävät kärsimykset, geton kammottavat olosuhteet ja yhä barbaarisemmaksi käyvä kohtelu inspiroivat häntä. Yossel: 19. huhtikuuta 1943 on hänen tarinansa, joka on kerrottu hänen luonnostensa avulla. Se on kiehtova tarina yhä hirvittävämmistä kauhuista kertojana taitelija, jonka sielu pakottaa hänet todistamaan tapahtumia taiteensa kautta. Tarina on myös mieltäylentävä. Se näyttää lukijalle, miten ihmiset, joilta on otettu pois kaikki, nousevat olemassaolonsa kauhusta ja nöyryytyksestä piittaamatta ihmisyytensä ja uhmansa viimeisenä osoituksena kapinaan sortajiaan vastaan, aloittaen vuoden 1943 kansannousun Varsovan getossa. (kirjan takakannesta)

Teos tuo väistämättä mieleen toisen yhtä hienon sarjakuvan, samasta aiheesta ammentavan Art Spiegelmanin Mausin, jossa tapahtumia on tosin etäännytetty hitusen korvaamalla ihmiset eläimillä. Yosselissa pääosissa ovat realistisen näköiset ihmiset, joiden kärsimyksen voi näkemisen lisäksi tuntea, niin eläviä kuvat ovat: 


Tarinaa kertoo 16-vuotias juutalaispoika Yossel, joka asuu Varsovan gheton kellareissa menetettyään perheensä. Hänen tuttavapiirinsä suunnittelee kapinaa, Yossel puolestaan selviytyy päivästä toiseen piirtämällä sarjakuvia. Hän piirtää hyvin, jopa natsien mielestä, ja ansaitsee tällä kyvyllään huvittaa sortajiaan jokapäiväisen elantonsa. Sitten ghettoon ilmestyy tappoleiriltä paennut mies, joka osoittautuu Yosselin entiseksi opettajaksi kotikylästä. Vanha rebbe kertoo, minkälaiselta kohtalolta lopulta pakeni jouduttuaan ensin selviytymään leirillä erikoisvankina, sonderkommandona:



Vastarinta ja kapinan suunnittelu ghetossa jatkuu yhä avoimemmin. Lopulta piiloutumaan käsketty vanhus ei enää kestä kokemiaan kauhuja ja ghettoa, vaan päättää mieluummin päivänsä. Tämä murtaa myös Yosselin mielen, ja hän tekee vastarintaliikkeen hyväksi jotain, mikä sinetöi hänen oman kohtalonsa. Ei aikaakaan, kun vartijat löytävät tiensä kapinoitsijoiden piilopaikkaan. Se on kaiken loppu.


Erittäin koskettava, erittäin tärkeä sarjakuva kammottavasta aiheesta. Haasteisiinkin tällä osallistun: Helmet-haasteen kohta 11 (sarjakuvakirja) ja maailmanvalloitus etenee Puolaan. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Joe Kubert: Yossel  (2003)
Suomentanut Antti Poussa 
RW, 2015
125 sivua 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho

Joskus sitä tekee löytöjä. Pahaa-aavistamattomasti siistii työpaikalla kirjahyllyjä, ja sitten tarttuukin joku kirja käteen. Mikähän tämä on? Tämän kirjan kanssa kävi juuri näin. Tuli siinä luettua takakansiteksti, ja sitten piti jo kurkata aloitusta, ja sitten lukea muutama eka sivu... Sitten se kirja lähti kotiin mukaan. :)

Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho (WSOY 2006)

Albert Sánchez Piñol oli minulle entuudestaan aivan outo kirjailija, enkä muista nähneeni koko kirjaa koskaan aiemmin (!) vaikka se on ilmestynyt kymmenisen vuotta sitten. Kansipaperin liepeessä kerrotaan, että kirja on ilmestynyt alun perin katalaanin kielellä, ja että se aloittaa trilogian. Harmitus onkin nyt suuri, kun ainakaan Oulun kirjastoista ei jatko-osia löydy, ja pikainen tarkistus kansallisbibliografiastakin löytää ainostaan tämän kyseisen kirjan. Ilmeisesti kirja ei sitten ole myynyt tarpeeksi, että suomalainen kustantaja olisi katsonut aiheelliseksi julkaista jatkotkin... TAI sitten voi olla niinkin, ettei kirjailija ole kirjoittanut jatko-osia vielä... 

Idea on yksinkertaisesti tämä: 1900-luvun alkupuolella yksinäiselle saarelle lähellä Etelämannerta tulee nuori mies Irlannista uudeksi sääaseman hoitajaksi haluten paeta menneisyyttään. Mutta missä on sääaseman edellinen hoitaja? Saarelta löytyy vain pois tolaltaan oleva majakanvartija, joka ei suostu kertomaan, mitä on tapahtunut. Selviää ainoastaan, että jokin vaara uhkaa molempia miehiä.

Vaara tosiaankin. Heti ensimmäisenä yönä käy selväksi, että saarella on muitakin. Paljon vaarallisia, väkivaltaisia olentoja, jotka näyttävän nousevan suoraan merestä. Miehet liittoutuvat vastentahtoisesti pystyäkseen puolustautumaan paremmin. Melko pian irlantilaismies saa huomata ettei majakanvartija olekaan niin omituinen kuin aluksi vaikutti - vaan vielä paljon omituisempi. Hänellä on "maskottina" / palvelijana yksi olennoista... yllättävän viehättävä, naispuolinen kylmäihoinen otus.

Enempää en paljastakaan! Lukekaa itse! :) 

Koskapa tästä kirjasta en ollut koskaan ennen kuullutkaan, tällä voi hyvin kuitata Helmet-haasteen kohdan 16. Ja koska kirja liippaa niin läheltä kauhua, osallistun sillä myös Hämärän jälkeen -haasteeseen

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Albert Sánchez Piñol: La pell freda
Suomentanut Anu Partanen 
WSOY, 2006
220 sivua

torstai 21. tammikuuta 2016

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki (Harold Fry #1)

Tämän kirjan valitsin luettavaksi puhtaasti kannen perusteella. Vanhanaikaisen näköinen kansi viehätti kovasti, ja kun myös takakannen esittelyteksti tuntui kiinnostavalta, niin ei muuta kuin lukemaan vaan. :) 

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki (WSOY 2014)


Kustantajan esittely
Harold Fryn kävely halki Englannin kasvaa viisaaksi vaellukseksi kohti uutta löytämisen iloa. Kaukaa näkee paremmin lähelle.

Harold Fry viettää eläkepäiviään äksyn vaimonsa Maureenin kanssa englantilaisessa pikkukylässä. Kunnes eräänä päivänä hän saa kirjeen Queenieltä, ystävältään jota ei ole tavannut 20 vuoteen ja joka tekee nyt kuolemaa. Vastauskirje kädessään ja purjehduskengät jalassaan Harold Fry ohittaa ensin yhden postilaatikon ja sitten toisen. Ja kolmannen. 
Alkaa toivioretki halki Englannin. Harold aikoo kävellä reilut tuhat kilometriä, liikuttavan valmistautumattomana, tilanteesta toiseen, kohtaamisesta kolmanteen ja kävellessään käy läpi elämänsä valintoja, erehdyksiä ja herkkiä muistoja. Matkan aikana Haroldille tapahtuu mitä merkillisimpiä asioita, ei vähiten hänen omassa sydämessään.

Omia mietteitä
Haroldin ja Maureenin suhde ei vaikuttanut kovin onnelliselta ja vakaalta kirjan alussa, enkä toisaalta ihmetellyt Haroldin lähtöpäätöstä. Myös aikuisen David-pojan kohtalo ja olinpaikka vaikutti erittäin epäselvältä, samoin hänen ja vanhempien suhde. Oletin "suuren yleisön" lailla Haroldin ja Queenien suhteesta jotain ihan muuta kuin lopuksi paljastui... niinpä yllätyin aika tavalla kun tapahtumat etenivät siihen pisteeseen että salaisuudet selvisivät. 
Tykkäsin joka tapauksessa ihan älyttömästi kirjasta ja siitä, miten henkilöiden välisiä suhteita ja niiden kehitystä kuvattiin. Ensivaikutelma voi todellakin pettää, eikä kaikki ole sitä, miltä saattaa aluksi vaikuttaa. Kirjan lukeminen oli nautinto, vaikka tunnelma kääntyikin välillä raskaammanpuoleiseksikin. Yleissävy on kuitenkin niin positiivinen ja toivoa täynnä, että kirjasta tuli mukavalle mielelle.
Kirjan viime vuonna julkaistu rinnakkaisteos Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu meni saman tien varaukseen. :)

Haasteet etenevät jälleen tämän kirjan myötä: maailmanvalloituksessa vuorossa on Iso-Britannia, ja Helmet-haasteesta ruksaan kohdan 41: Kirjassa lähetetään kirjeitä. Tällä kirjalla on hyvä aloittaa myös Lukuiloa 2016-haaste.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Rachel Joyce: The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry (2012) 
Suomentanut Hilkka Pekkanen
WSOY, 2014 
327 sivua

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hei, rillumapunk!

Muutama vuosi sitten törmäsin jotakin kautta nettisivuun nimeltään "Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio" ja kiinnostuin välittömästi. Mikä spekulatiivinen fiktio? Käsite oli minulle aivan uusi, joskaan sen sisältö ei. Ihan just mun juttu! Ei-liian-ryppyotsaista fantasiaa, vaan viihteellisempää. Suora lainaus sivulta: 

"Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio on perinteistä tai modernimpaa genrekirjallisuutta - scifiä, fantasiaa, kauhua, avaruusseikkailuja, miekkaa & magiaa - ennen kaikkea konstailematonta viihdettä, joka ei pyri olemaan valtavirta- tai jopa korkeakirjallisuutta. Sen sijaan se pyrkii viihdyttämään lukijoitaan seikkailuilla ja oudoilla tarinoilla kuvitteellisista maailmoista tai meidän tuntemamme maailman hämäriltä rajapinnoilta."

Kyseistä sivua ei kaiketi enää juuri päivitetä, mutta uusrahvaanomainen spefi elää vahvasti. Kustannusosuuskunta Osuuskumma ja scifiin, kauhuun, fantasiaan ja muuhun populaarikulttuuriin keskittyvä verkkojulkaisu/podcast/kirjakauppa-kollektiivi Aavetaajuus kantavat genren lippua kunniakkaasti. 

Aavetaajuus-sarjan uusin julkaisu Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat 2015) on melko hulvaton kokoelma aivan uudenlaisia kertomuksia.




Kustantajan sivuilta:
"Rillumarei nostattaa mieliin sotienjälkeisen kuplettiperinteen, jonka kärkiniminä muistetaan sellaiset legendat kuin Reino Helismaa ja Esa Pakarinen. Silloin käytiin Rovaniemen markkinoilla ja ajettiin Lentävällä kalakukolla halki Suomen. Mutta mitä tapahtuu, kun rillumareihin sekoitetaan mukaan avaruusraketteja, järvihirviöitä, taikureita, aaveita ja peikkoja? Tuloksena on railakas tuulahdus menneestä, nykypäivän konstailematonta viihdettä, joka ei korkeakulttuurille kumarra. Tuloksena on rillumapunk! 
Antologiassa on mukana joukko kotimaisen fantasianovellin kärkinimiä, kuten Boris Hurtta, J. S. Meresmaa, Jussi Katajala, Kari Välimäki ja Shimo Suntila. Antologian ovat toimittaneet raapalemestari Shimo Suntila ja Sähkö-Väinämöisenä tunnettu rock-kanneltaja Juha Jyrkäs."

Omat mietteeni
Jostain olen lukenut tai kuullut myös määritelmän "kalakukkopunk" kun oli kyse tästä kirjasta, ja se kyllä passaa myös oikein hyvin. En oikeastaan koskaan ole ollut rillumarei-elokuvien suunnaton fani, mutta joitakin olen toki nähnyt ja tiedän mistä on kyse. Novelleihin tyyli sopi kuitenkin mielestäni aivan loistavasti, ja muutamia todella hihityttäviä ja samalla mietityttäviä juttuja kirjaan mahtui. Jotkut novelleista taas menivät lennokkaasti yli hilseen. Kaikkea ei onneksi tarvitsekaan ymmärtää! 
Omia suosikkejani kokoelmasta olivat Anu ja Eero Korpisen Järvikylän Kaisa, jossa katiskasta löytyy omituinen, ruma olio, ja Shimo Suntilan Norvajärven meteoriitti, jossa geologi-Sylvi lähtee pohjoiseen etsimään pudonnutta meteoriittia, mutta löytääkin jotain ihan muuta.

Tällä kirjalla osallistun taas pariin haasteeseen: kaunokirjallinen maailmanvalloitus pokkaa pisteen Suomelle. Mikäpä sen suomalaisempaa kuin tukkilaisromantiikka ja rillumarei? Helmet-kirjastojen tämän vuoden haasteeseen kirja taas on oiva vastaus kohtaan 15: Kirja, jonka kansi on mielestäsi ruma. Ei tarvinne enempää selittää! ;) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Hei, rillumapunk! 
Toimittaneet Shimo Suntila ja Juha Jyrkäs
Kuoriaiskirjat, 2015
235 sivua

tiistai 5. tammikuuta 2016

Let it snow - three holiday romances


Joulun aikaan aloitettuihin kirjoihin kuului myös englanninkielinen nuorten aikuisten novellikokoelma Let it snow : three holiday romances (Penguin Books 2013). Novellien - vai pitäisiköhän ennemminkin sanoa pienoisromaanien? - kirjoittajat ovat John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle. Heistä vain Greenin tekstit ovat itselleni entuudestaan tuttuja. 

Kirjan aloittaa Maureen Johnsonin kirjoittama tarina The Jubilee Express, toisena on John Greenin A Cheertastic Christmas Miracle ja viimeisenä Lauren Myraclen The Patron Saint of Pigs. Kaikkien kolmen kertomuksen kehyksenä on sama miljöö ja tapahtumapaikka: Gracetownin kaupunki, joka on juuri jouluaattona joutunut valtavan lumimyrskyn kouriin, lähes hautautuen lumeen. 

Juna, jossa Johnsonin kertomuksen päähenkilö Jubilee matkustaa Richmondista Floridaan, juuttuu lumikinokseen ja Jubilee lähtee junasta lämmittelemään sisätiloihin, vohvelibaariin jonka hän näkee junan ikkunasta. Tästä alkaa yllättävien tapahtumien ketju, joissa joulun hengellä ja ihmeellä on oma osansa. 

Jubilee ja vohvelipaikan henkilökunta saavat pian seuraa junan muista matkustajista: laumasta kikattavia huutosakin tyttöjä. Nämä kaipaavat kipeästi viihdykettä, ja sitä heille yritetään toimittaa Greenin tarinassa. Tobinin ja hänen kaveriensa Bond-elokuvien maraton keskeytyy, kun vohvelibaarissa työskentelevä Keun pyytää heidät paikalle Twister-pelin kera. Muutkin työntekijät ovat esittäneet saman pyynnön omille kavereilleen, ja alkaa kilpa-ajo (ja lopulta -juoksu) kinosten keskellä. 

Lumimyrskyn laannuttua elämä Gracetownissa yrittää palata tavallisiin uomiinsa, ja samalla irtonaiset langanpäät vedetään yhteen Myraclen tarinassa. Addie on mokannut majesteetillisesti bileissä ja potee sydänsuruja. Kavereilta ei vain tahdo löytyä myötätuntoa, vaan hekin väittävät Addieta itsekeskeiseksi ja sydämettömäksi. Kirvelevin mielin Addien täytyy myöntää että väitteissä saattaa ehkä jopa olla jotakin perää, ja pyrkiessään muutokseen saa apua joulun hengeltä - joka osoittautuu samalla minipossujen suojeluspyhimykseksi. 

Melkoista höttöähän tämä kertomuskokoelma oli, mutta oikein viihdyttävää sellaista. :) Sydämen asiat olivat toki suuressa osassa kaikissa kolmessa kertomuksessa, ja jokaisen päähenkilön sydämen solmut ja rakkauden rypyt aukesivat ja oikesivat, kuten kunnon jouluhömppään kuuluu. Liialta siirapilta onneksi vältyttiin, joten melkein soisin että tämä kokoelma joskus julkaistaisiin myös suomeksi. 

Tällä kirjalla avaan osallistumiseni Helmet-kirjastojen tämän vuoden lukuhaasteeseen, tämä on omiaan kirjaksi, joka on kirjoitettu jollakin muulla kuin omalla äidinkielelläni (kohta 9). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Let it snow : three holiday romances 
Penguin Books, 2013 
354 sivua