lauantai 31. joulukuuta 2016

4 x haastekoonti

Nyt se on pakko uskoa että enempää ei ehdi näihin haasteisiin lukea. Pistetään siis pakettiin neljä haastetta! 


Lukumadon Läpi historian -lukuhaasteeseen ehdin lukea viisi kirjaa. Tällä saavutan paronittaren arvonimen. :) Eniten pidin Canthin Työmiehen vaimosta ja Defoen Ruttovuodesta. Harmittamaan jäi se, etten ehtinyt lukea enemmän ja varsinkin se, että Danten Jumalainen näytelmä jäi edelleen kesken. Sillä olisin saanut vielä yhden aikakauden mukaan haasteeseen, mutta kun ei niin ei.

Luetut kirjat: 
Aisopos: Faabelit (antiikki)
Savinien de Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun (barokki)
Minna Canth: Työmiehen vaimo (realismi)
Elmer Diktonius: Janne Kuutio (modernismi)
Daniel Defoe: Ruttovuosi (valistus)

Kiitokset Lukumadolle tästäkin haasteesta!


Sannabananan Kurjen siivellä -lukuhaaste laajensi omia lukutottumuksiani huomattavasti. Itä-Aasian kirjallisuus ja kirjailijat olivat itselleni aivan vieraita, mutta nyt niitä ehkä osaa ja uskaltaa lukea rohkeammin. Mielenkiintoisia tuttavuuksia on tullut vastaan: kiinalainen nobelisti Mo Yan päätyy mahdollisesti lukulistalleni toistekin. Suurimmaksi suosikikseni nimeän Kyung-sook Shinin upean romaanin Pidä huolta äidistä

Aivan kaikkiin haasteen kohdemaihin en ehtinyt tutustumaan. Kiinaan sijoittuivat Seitsemän elämääni ja Sininen lootus, Japaniin Kissavieras, mangat Vaarallinen sivusto ja Saksinainen sekä vielä Krysanteemisyksy. Mongoliassa vierailin kahden kirjan verran (Hiekkaan kadonneet jäljet ja manga Aron morsiamet) ja Etelä-Koreassa piipahdin yhden kirjan verran (Pidä huolta äidistä). Japani siis tuli tutuimmaksi, ja kokonaan välistä jäivät Taiwan, Macao, Hong Kong ja Pohjois-Korea.

Luetut kirjat: 
 
Kiitos Sannabananalle, hieno haaste! 
 

Tämän vuoden suosikkihaasteekseni kohosi Kirjaherbario-lukuhaaste. Oli ihan älyttömän hauskaa bongailla kirjoja, joiden nimestä (tai tekijän nimestä) löytyy joku kasvi. Saldoksi haasteeseen luin loppukirini ansiosta 20 kirjaa, joka riittää juuri hyvään arvosanaan. Olen siis erittäin tyytyväinen saavutukseeni. :)
 
Luetut kirjat:
Ritva Toivola: Lumottu lehmus (Lehmukset, Tilia) 
Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (Verenpisarat, Fuchsia)
Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele (Ruiskaunokki, Centaurea cyanus) 
Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset (Kielo, Convallaria majalis) 
Murray Bail: Eukalyptus (Eukalyptukset, Eucalyptus)
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä (Vaahtera, Acer platanoides)
Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy (Krysanteemit, Chrysanthemum)
Hergé: Sininen lootus (Intianlootus, Nelumbo nucifera)
Goscinny: Asterix ja alppikukka (Alppitähti, Leontopodium alpinum)
Patrick McDonnell: Kurpitsaloitsu (Kurpitsa, Cucurbita pepo)

Kiitokset Ainolle kivasta haasteesta! :)
 
Vielä sokerina pohjalla koko vuoden mukana kulkenut Helmet-lukuhaaste. Siihen lukemani kirjat löytyvät erilliselle sivulle koottuna. Luetuksi sain 45 kirjaa viidestäkymmenestä eli tyytyväinen täytyy olla. Muutama kirja olisi vielä ollut jo löydettynä puuttuviin kohtiin, mutta aika ei sitten lopultakaan riittänyt. Uusi Helmet-haaste onkin jo julkistettu, eli ei kun etsimään uutta luettavaa. :)

Hyvää loppuvuotta 2016 kaikille lukijoille, ja vielä parempaa tulevaa vuotta 2017!
 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Juha Seppälä: Mitä sähkö on?

Taas täsmälukemista haasteeseen. Helmet-haasteen kohta 13 on jo pitemmän aikaa tuottanut päänvaivaa - kirja jonka nimi on kysymys? Sitten yhtäkkiä hoksasin kirjaston hyllyssä Juha Seppälän teoksen Mitä sähkö on? (WSOY 2004), hurraa! 

Juha Seppälän kuudessa kirkkaassa novellissa kysytään suuria kysymyksiä. Pääsiäisyö on kipeä ja groteski draama, jossa kajastaa armon aurinko, kun kaikki luurangot on ensin kiskottu kaapeista. Kultalampi on tiivis kertomus etsimisestä, elämisestä, elämättä jättämisestä ja rakkaudesta, joka oli kuuma ja nopea kuin Siperian kesä. Lähde kysyy, mitä me elämältämme haluamme. Bisnesenkelissä pelaamisen taidon osaava mies ryhtyy pelaamaan ihmisillä ja häviää kaiken. Mestarillinen Mitä sähkö on? kysyy, mitä sähkö todella on, mikä paikka on maailma ja mitä sitten kun iso yhteys katkeaa. Kimalaisen hunajaa kohoaa kokoelman ja tietyllä tavalla kirjoittajansa koko tuotannon intiimiksi codaksi. Sen elokuisessa viljapölyssä kimaltaa rakkaus ja kaipuu - elämä, joka on pitkää luopumisen sarjaa. (takakannesta) 


Pidin kokoelmasta, vaikka en ymmärtänyt puoliakaan sen novelleista. En kuitenkaan ole koskaan uskonut siihen että kaikki pitäisi aina niin täydellisesti ymmärtää (puhkianalysoinnista puhumattakaan). Vaikkei kaikista novelleista niin syviä muistijälkiä jäisikään, kyllä nekin ajatuksia onnistuvat herättämään. Ja kaunista kerrontaa nämä kaikki olivat. Koskettavimpana novelleista pidin Pääsiäisyötä. Siinä on jotakin perin suomalaiskansallista, johon on helppo samaistua vaikkei samanlaisia elämänkokemuksia olisikaan. Erikoisin ja mieleenpainuvin novelli oli Mitä sähkö on?, jossa sähkö saa lähes jumalallisen aseman. Kuvattu maailma on lähes dystooppinen, mutta silti kovin tuttu. Ehkä tässä tilanteessa ollaan ihan kohta? Tuttuja kysymyksiä nousee esille: "Pystyisimmekö me enää tekemään mitään tilanteessa, jossa yhteiskunnan sydämen kammiovärinä olisi alkanut?" (s. 175) "Mitä sitten, kun yhteys katkeaa?" (s. 176) Näitä olen pohtinut itsekin, en juuri näillä termeillä ja sanoilla, mutta kuitenkin. 

Helmet-haasteen lisäksi pääsen aloittamaan tällä kirjalla Reader, why did I marry him? -blogissa alkaneen novellihaasteen. Saldona kuusi (6) novellia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Juha Seppälä: Mitä sähkö on?
WSOY, 2004
203 sivua

maanantai 26. joulukuuta 2016

Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina

Ama Ata Aidoon Muutoksia - eräs rakkaustarina (Kääntöpiiri 2002) oli puhtaasti Helmet-lukuhaastetta varten valikoitunut kirja. Hieno juttu, sillä tämäkin olisi voinut jäädä lukematta ilman haasteita. Jauhan tätä varmaan turhankin paljon, mutta onhan se nyt vaan hienoa että pystyy laajentamaan lukuelämyksiään niinkin helposti kuin erilaisten lukuhaasteiden avulla! 

Muutoksia - eräs rakkaustarina on sekä koominen että liikuttava kertomus ghanalaisten ihmissuhteista. Esi on urbaani tiedenainen, jonka mies ahdistuu vaimonsa itsenäisyydestä ja raiskaa hänet. Lujatahtoinen Esi ottaa avioeron ja päättää omistautua uralleen. Pian hän kuitenkin tapaa hurmaavan Alin, jolla on jo yksi vaimo. Kohtalon ironia on irvokasta - emansipoitunut Esi päätyy Alin kakkosvaimoksi. 
Ama Ata Aidoo kuvaa lämpimän humoristisesti sekä muutoksia että muuttumattomuutta. Ristiriitatilanteiden tragikomiikka kukkii korkeasti koulutettujen naisten ja vanhoihin rooleihinsa linnoitautuneiden miesten kohtaamisissa. Rakkaussuhteet ovat jatkuvasti tulilinjalla yhteiskunnallisissa myllerryksissä ja sukupuolten välisessä valtataistelussa. (takakansiteksti) 


Monenlaista hämmennystä mahtui tähän ohuehkoon romaaniin, mutta pääpaino oli suhdekiemuroissa, niin rakkaudessa kuin ystävyydessäkin. Esi ottaa eron miehestään Okosta. Ystävä Opokuya ei tiedä miten suhtautua mutta yrittää tukea Esiä, päinvastoin kuin miehensä Kubi, joka ei hyväksy Esin toimintaa alkuunkaan. Esi ihastuu Aliin, joka onkin jo naimisissa. Ali haluaa Esin toiseksi vaimokseen vastoin ensimmäisen vaimonsa ja sukunsa hyväksyntää. Lopulta Esi on tyytymätön tähän toiseenkin avioliittoonsa joka ei tunnu liitolta ollenkaan. Ainut mikä säilyy on Esin ja Opokuyan ystävyys. 

Ama Ata Aidoo on kirjan kansilievetekstien mukaan Ghanan tunnetuimpia kirjailijoita ja Muutoksia on hänen kuuluisin teoksensa. Tällä kirjalla saan pisteen kolmeen eri haasteeseen: Helmet-lukuhaasteen kohta 27 (afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), BFF-lukuhaasteeseen (tuo mainittu Esin ja Opokuyan kestävä ystävyys) ja vielä kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen (Ghana).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ama Ata Aidoo: Changes - A Love Story (1991)
Suomentanut Terhi Kuusisto 
Kääntöpiiri, 2002
219 sivua

Daniel Defoe: Ruttovuosi

Nimenä Daniel Defoe on varmaan lähes kaikille kirjallisuuden ystäville tuttu - se tyyppi joka kirjoitti Robinson Crusoen. Robinsoniakin olen joskus lukenut ainakin pätkiä, mutta nyt tutustuin aivan toisenlaiseen kirjaan Defoelta. Ruttovuosi (Otava 1997) on takakannen mukaan "ällistyttävän tuore kertomus Lontoota yli kolmesataa vuotta sitten koetelleesta epidemiasta." Kirja ilmestyi suomeksi ensi kertaa vuonna 1997, vaikka se on julkaistu alun perin vuonna 1722.

Englannin ensimmäinen suuri romaanikirjailija Daniel Defoe vierasti teennäisyyttä ja yhdisti mielellään sepitteen tosielämän tapahtumiin. Tässä romaanissa hän uskottelee lukijalle, että kyseessä on oikea vuonna 1665 kirjoitettu päiväkirja. Kaikki asiatiedot pitävätkin paikkansa, mutta tarina on kirjoitettu lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin. 
Kansanomainen, vuolas ja värikäs romaani on monen kuuluisan kaupunkikuvauksen esikuva ja yhä suuren ruttoepidemian luotettavin ja monipuolisin kronikka. (takakansiteksti)


Kirja oli erittäin mielenkiintoista luettavaa: se tosiaankin vaikutti oikealta aikalaiskuvaukselta, kuin suoraan jonkun lontoolaisen kauppiaan päiväkirjasta. Mitenkään helppoa luettavaa se ei kuitenkaan ollut, jo muotonsakaan puolesta. Varsinainen romaani(suomennos) on 325 sivua pitkä, ja siinä ei ole minkäänlaisia lukuja. Kaikki on kirjoitettu "yhteen pötköön" ja lähes tajunnanvirtamaisesti. Onneksi kappalejakoa kuitenkin löytyi. Kieli on ymmärrettävästi vanhahtavaa ja sisältää runsaasti toistoa ja täytesanoja ja -sanontoja, varsinkin "kuten sanottu" eri variaatioineen alkoi jo nyppiä. 

Kirja sisältää rutkasti kuivakkaa tilastotietoa Lontoon ruttokuolemista tuolta vuodelta. Niiden vastapainona saa onneksi lukea myös melkoisen mehukkaita kuvauksia ihmiskohtaloista. Kirjan loppuun sisältyy vielä kirjailija Anthony Burgessin jälkisanat, joissa hän kertoo Defoesta ja tämän kirjan synnystä. Mielenkiintoista luettavaa tämäkin.

"...Ruttovuosi on sikäli ainutlaatuinen, että hyväksyessään sen sepitteeksi jokainen sukupolvi on myös pitänyt sitä historiana. Huolimatta kuulopuhehuomautuksista, ajoittaisista epäjohdonmukaisuuksista jotka ovat anteeksiannettavia eriuskoisen satulakauppiaan amatöörikronikassa, teos pysyy tuon suuren ruton luotettavimpana ja monipuolisimpana kuvauksena, mitä meillä on saatavilla. Sen totuus on kahtalainen: siinä on tunnollisen ja pikkutarkan historioitsijan totuus, mutta sen syvempi totuus kuuluu luovalle mielikuvitukselle." (Anthony Burgess, s. 347)

Tähänkin kirjaan tutustumisesta saan kiittää lukuhaasteita. Piste Läpi historian -haasteeseen valistuksen ajan kirjasta sekä Helmet-lukuhaasteeseen kuittaan suoritetuksi kohdan 21: 1700-luvulla kirjoitettu kirja. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Daniel Defoe: A Journal of the Plague Year (1722)
Jälkisanat Anthony Burgess
Suomentanut Seppo Loponen
Otava, 1997
349 sivua

perjantai 23. joulukuuta 2016

Haastekoonti: Lukuiloa 2016

On taas aika pistää pakettiin yksi lukuhaaste, Lukuiloa 2016. Lukeminen on lähes aina ilo, mutta joskus vielä enemmän kuin yleensä. Tämän vuoden aikana iloa ovat tuottaneet erityisesti seuraavat 15 kirjaa:

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki 
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori 
Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Marjut Helminen: Appelsiinilehto  
Milja Kaunisto: Luxus 
Jory John & Benji Davies: Pää tyynyyn! 
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus    
Terhi Rannela: Frau 
Teresa Myllymäki: Karhulehto 
Johanna Valkama: Itämeren Auri 
S.K. Tremayne: Jääkaksoset 
Minna Rytisalo: Lempi 
Silja Sillanpää: Tenho ja Ryske - satuja soitosta 
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu 
Estelle Maskame: DIMIMY - kaipaan 


Mukana on siis pari kuvakirjaa, yksi nuorten aikuisten romanttinen "hömppä", sekä useampi historiaa ja romantiikkaa sisältävä romaani. Ei siis mitään yllättävää vaan juuri minun näköiseni lista. :) Erityisesti ilahdun huomatessani, että haasteiden ja bloggauksen myötä olen ikään kuin antanut itselleni luvan lukea myös "vain huvikseni", eikä ainoastaan työtä ja vinkkauksia varten. Niin lukemisesta on tullut jälleen iloinen asia, jollainen sen kuuluu ollakin.

Kiitokset Lukumadolle iloa tuottaneesta haasteesta! 

torstai 22. joulukuuta 2016

Kalle Veirto: The next one

Kalle Veirto kirjoittaa selkeästi pojille räätälöityä, helppolukuista nuortenkirjallisuutta. Uusin teos, The next one (Karisto 2016) ei poikkea tästä kaavasta. 

Oletteko kuulleet Pienestä Moottoriturvasta? Soittaako The Next One kelloja? 
Pasi K. Ranta on aivan tavallinen ysiluokkalainen, kunnes joutuu sattuman ja toisen etunimen takia luovalle luokalle. Pian alkaa tapahtua: Pasista sukeutuu yhdessä syksyssä tunnettu verkkokommentaattori ja jääkiekkoselostaja. Kaikki menee sinnikkään nuorukaisen projektissa nappiin ja pieleen. Isä ja äiti ovat ylpeitä, mutta miten on tyttöystävän laita? 
The next one on riemukas kirja nuoren miehen jäätävästä luovuudesta. (takakansiteksti)


En tiiä. Periaatteessa ihan kiva idea tässä kirjassa, mutta jokin tökki ja pahasti. "Nuoren miehen jäätävä luovuus" on aluksi täynnä karmeita kirjoitusvirheitä, muilta pöllittyjä ja kopioituja juttuja ja lopulta täyttä loanheittoa josta kärsivät muutkin kuin sen pääasiallinen kohde. Sellaisenko pitäisi olla hauskaa? Kai sitä sitten tässä iässä on jo sen verran kukkahattutäti että ei todellakaan ole hauskaa. 

Kansi sentään on yksinkertaisuudessaan virkistävä poikkeus Kariston kirjankansitarjontaan. Plussaa myös kirjan lopetuksesta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kalle Veirto: The next one
Karisto, 2016
145 sivua

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Sarjakuvia Kirjaherbarioon

Päätin ottaa pikku loppukirin Kirjaherbario-lukuhaasteessa ja nappasin muutaman sarjakuvan töistä mukaan. :) Luettua tulivat seuraavat albumit:

Hergé: Sininen lootus (Otava 2016) 
Goscinny: Asterix ja alppikukka (Egmont 2015)
Patrick McDowell: Kamut sunnuntaisarjat 11 : Kurpitsaloitsu (Egmont 2007)


Tintin seikkailuista tykkäsin lukea jo lapsena, mutta nyt kun Otava on julkaissut albumeita mustavalkoisina, kovakantisina uusintapainoksina, päätin ottaa Sinisen lootuksen uusintalukuun. Nuoren lehtimiehen seikkailut sijoittuvat tässä albumissa Kaukoitään, tarkemmin sanottuna Intiaan ja Kiinaan, jossa Tinttiä uhkaavat monenlaiset vaarat japanilaisista hulluksi tekeviin myrkkyihin. Tästä albumista piste Kirjaherbarioon: lootus eli intianlootus (Nelumbo nucifera). Lisäksi mukaan Kurjen siivellä -haasteeseen, koska Kiina. :)

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Hergé: Le lotus bleu
Suomentanut Heikki Kaukoranta
Otava, 2016
125 sivua

Myös Asterix-sarjakuvat ovat jo lapsuudesta tuttuja, ja puhtaasti haasteen takia päätin verestää lukumuistoja Asterix ja alppikukka-albumin uudella kovakantisella painoksella. Roomalaisten konnankoukkujen ansiosta Asterix ja Obelix päätyvät tällä kertaa alppimaisemiin, joten huumoria irtoaa fonduesta, pankkitoiminnasta, vuorikiipeilystä ja muista sveitsiläisiin liitetyistä ominaisuuksista. Tästä albumista piste Kirjaherbarioon: alppikukka viittaa alppitähteen (Leontopodium alpinum), joka tunnetaan myös nimellä edelweiss.

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Sarjakuvan tietoja: 
Goscinny: Astérix chez les Helvètes
Suomentanut Outi Walli
Egmont Kustannus, 2015
48 sivua 

Patrick McDonnellin hauska eläinsarjakuva Kamut on näistä kolmesta itselleni "vierain". Olen kyllä lukenut useita albumeita, mutta vasta aikuisena enkä läheskään kaikkia. Tämä nyt lukemani Kurpitsaloitsu olikin ennen lukematon. Albumissa on sanomalehtien sunnuntainumeroissa julkaistuja "isompikokoisia" sarjakuvastrippejä, joiden sisältö ei ole jatkuva. Itse tykkään yleensä enemmän jatkuvajuonisista sarjakuvista, mutta Kamut vetoaa herttaisilla eläinhahmoillaan. Kati-kissa ja Jalo-koira ovat melkoisia lemmikkien stereotyyppejä, mutta ehkä juuri se tekee niistä niin huvittavia. Tässä muutama jokaiselle kissanomistajalle tuttu tilanne: 

 
 
 
Myös tästä albumista piste Kirjaherbarioon: kurpitsa (Cucurbita pepo). Sen lisäksi tämä albumi ansaitsee paikkansa Kirjavat kissat -haasteen listalta.

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Patrick McDonnell: Kurpitsaloitsu (ei tietoa alkuperäisjulkaisusta)
Suomentanut Asko Alanen 
Egmont Kustannus, 2007
63 sivua

tiistai 20. joulukuuta 2016

Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy : eli kolme näytöstä Hidehiko Tokubetsun elämästä

Kiitos erinäisiin haasteisiin osallistumisen tuli taas luettua sellainen kirja, joka olisi ilman noita haasteita voinut jäädä lukematta. Jaro Karkisen esikoisromaani Krysanteemisyksy (Marketiimi 2016) ei ehkä kantensa puolesta niin hirveästi houkutellut lukemaan, mutta sisältö kyllä oli aivan omaa luokkaansa. Erittäin mielenkiintoinen lukukokemus! Ja tuli todettua että Japanin historiasta en tiedä käytännössä yhtikäs mitään - paitsi atomipommit. Nyt tiedän ehkä jotain muutakin.

Kirjan takakansi ei vielä mahdottomia paljasta: 
Auringon on noustava! Hidehiko Tokubetsu näkee levottomia unia silmät auki. Niissä ikuinen Keisarillinen Istuin sortuu ja hirviöt hallitsevat maailmaa. Kukkivatko krysanteemit viimeistä syksyään? Mitä hämäristä kuvista jää jäljelle, kun yö päättyy?


Hidehiko Tokubetsu on kirjailija ja kapinoitsija. Keisariksi on nousemassa prinssi Kimitake, täysin ennen aikojaan vastoin vanhoja lakeja ja perinteitä. Prinssin mielestä lait on tehty muutettaviksi ja sillä siisti. Prinssi nostaa Hidehikon yhdeksi ministerikseen, ja Hidehiko on kahden tulen välissä. Uusi keisari on valmis tuhoamaan kaiken tieltään, ja lopulta häntä on lähes mahdoton estää. 

1900-luvun alkuun sijoittuva romaani kertoo Japanin oikeasta lähihistoriasta verhottuna fantasiamaisiin unikuviin. Hidehiko Tokubetsu on "moniulotteinen" persoona. Suoraan sitä ei mielestäni sanota, mutta hänellä vaikuttaa olevan mielenterveydellisiä ongelmia ja siitä johtuva lääkitys, joka ei myöskään ole täysin sopiva. Ehkä juuri tästä johtuen Hidehiko näkee "unia" (jonkinlaisia harhoja?), jotka ajavat hänet epätoivoisiin tekoihin. 

Tämä kirja toi mukanaan myös hienoja ahaa-elämyksiä. Vaikka Japanin historia onkin jäänyt suht vieraaksi, välillä huomasin "pääseväni takaisin kärryille" eli tunnistamaan unikuvista ihan oikeita tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiota, vankkaa historiallista pohjaa löytyy. Kyllä, juuri näin valtiot ajautuvat sotilasvallan alaiksiksi, niin sen täytyy olla. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Jaro Karkinen jatkaa kirjailijana.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat Japaniin, kirja sopii Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen. Sen lisäksi piste Kirjaherbarioon: kirjan nimestä löytyy krysanteemi, monivuotisten asterikasvien suku (Chrysanthemum).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy : eli kolme näytöstä Hidehiko Tokubetsun elämästä
Marketiimi, 2016
343 sivua

torstai 15. joulukuuta 2016

Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät

Kirjankansista on tullut tässä(kin) blogissa ehkä kirjoitettua ennenkin. Siis siitä, miten suuri merkitys kirjan kansikuvalla on ja miten siinä voidaan mennä pieleen. Myös juuri lukemassani Janne Mäkitalon nuortenkirjassa Pääkallokiitäjät (Myllylahti 2016) olisi ehkä voinut vielä vähän hioa tuota kansikuvaa, vaikka ei se nyt ihan mahdottomimmasta päästä ole. Jotenkin kotikutoinen kylläkin. 



Länsi-Suomessa asuvilla kasiluokkalaisilla Timillä ja Terolla on tylsää koulussa. Historian tunnilla tehty tutustumisretki muinaiseen Euran Käräjämäkeen sytyttää heidän seikkailunhalunsa. Poikien pelottelureissu pilkkopimeällä Käräjämäellä menee kuitenkin överiksi, ja kotiaresti uhkaa pilata syyskesäisen viikonlopun. Ellei sitten... 
Teron ideoima karkumatka Säkylän Pyhäjärvelle muuttuu leppoisasta kalastusreissusta pelottavaksi kamppailuksi myrskyävää järvenselkää ja pahantahtoisia mökkiläisiä vastaan. Uutiset seutua piinaavasta ryöstöaallosta ovat vain pintaraapaisu paljastuvasta totuudesta, jonka selville saaminen on koitua pojille kohtalokkaaksi. (takakansiteksti)

Kelpo seikkailutarina, ei siinä mitään. Kustantajan myyntitekstit eivät kuitenkaan ainakaan tätä kirjastontätiä houkuttele: 
Vanhan hyvän ajan seikkailukirja päivitettynä tähän aikaan. Yläkoulun opettajana toimiva kirjoittaja tietää, mikä täky iskee lukuhaluttomiin poikiin; kahden tavallisen kundin karkumatka keskellä nousevaa syysmyrskyä. Pääkallokiitäjät on kertomus seikkailusta, ystävyydestä ja kekseliäisyydestä. Teos on suunnattu erityisesti 11–14 -vuotiaille pojille. Janne Mäkitalo on maskulainen luovan kirjoittamisen opiskelija ja yläkoulun opettaja, joka on huolestunut poikien lukuhaluttomuudesta. Tästä huolesta syntyi Pääkallokiitäjät – vauhdikas ja helppotajuinen seikkailukirja myös niille, joille kirjaan tarttuminen on sankariteko itsessään.

Onhan se tärkeää houkutella poikia lukemaan. Mutta miksi pitää tekemällä tehdä? Kun aletaan räätälöidä täsmätuotetta tietylle kohderyhmälle, se saattaa kääntyä itseään vastaan. Viisikkonsa lukeneelle tämä saattaa kolahtaakin, mutta jos ei aiemminkaan ole lukenut, en tiedä. 

Plussaa kuitenkin hienosta ystävyyden kuvauksesta. Siksipä kuittaan tästä pisteen BFF-lukuhaasteeseen. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät
Myllylahti, 2016
194 sivua

maanantai 12. joulukuuta 2016

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

Kuusitoistavuotias kaupunkilaispoika Taneli on passitettu kesäksi maalle Verneri-vaarin apupojaksi. Aluksi mummola tuntuu vankilalta, mutta sopeutumisessa auttaa saman ikäinen naapurinpoika Pekka. Kesä on kuuma ja kaveruus on hetken koetuksella, kun molemmat ihastuvat samaan tyttöön. 
Pekka on kuitenkin ainoa, joka suostuu kertomaan jotain pellonreunassa tuijottavasta omituisesta ukosta. Kaikki muut ovat vaivautuneita ja käskevät karttamaan metsässä asuvaa erakkoa. Lopulta Taneli päättää itse selvittää erakon arvoituksen. Sen seikkailun jälkeen mikään ei ole entisellään! (takakansiteksti)



Heti lukemisen aloitettuani tuntui siltä, että tässä kirjassa on jotakin samaa kuin viime vuoden Finlandia Junior -voittajassa, Nadja Sumasen Rambossa (Otava 2015). Jasu Rinneojan ensimmäinen nuortenkirja Erakon arvoitus (Reuna 2016) on kuitenkin seikkailullisempi ja jännittävämpi kuin Rambo

Jännitystä ja seikkailua tarinaan tuo kylällä liikuskeleva Omituiseksi kutsuttu erakko, josta kukaan ei oikein halua puhua mitään. Tanelilla on kuitenkin tunne, joka ajaa häntä selvittämään vanhan erakon arvoitusta. Mies osoittautuu ilkikuriseksi ja vaikuttaa jopa vaaralliselta, mutta Taneli ei anna sen estää itseään. Kun vielä Pekka lipsauttaa kuuluville äijän oikean nimen, Taneli päättää lähteä puhuttamaan miestä, kävi miten kävi.

Rinneojan tausta dekkarikirjailijana näkyy tässäkin kirjassa, vaikkei tätä nyt voi dekkariksi väittää millään. Hyvin soljuva tarina joka tapauksessa, mutta kansikuvassa kyllä olisi reippaasti parantamisen varaa. Tämä kansi ei kyllä nuorisoa houkuttele.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja:
Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus
Reuna, 2016
200 sivua

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Venla Saalo: Sateenvarjotarina

Eipä ole pitkään aikaan tullut vastaan näin hienoa ja omituista tarinaa kuin Venla Saalon Sateenvarjotarina (Robustos 2016). Kiitos Lukutoukka-Kristalle vinkistä! :)

Sateenvarjotarina alkaa, kun Myrsky tapaa elämänsä sateenvarjon. Moninaisten vaiheiden jälkeen Myrsky, ystävänsä Rasmus ja sateenvarjokaupan kaunis myyjätär joutuvat keskelle kansainvälistä hämäräbisnestä. 
Sateenvarjotarina on kertomus neuvokkuudesta ja ennakkoluulottomuudesta - ja tietenkin rakkaudesta. (takakansiteksti)



Pidin jo Venla Saalon edellisestä nuorten aikuisten kirjasta Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012), mutta siinä tarina oli huomattavasti synkempi ja vaikeaselkoisempi. Sateenvarjotarinan idea on yksinkertainen: tyyppi löytää (varastaa) elämänsä sateenvarjon ja on täysin myyty. Tyypin kaveri käy pahoittelemassa asiaa sateenvarjokaupassa ja rakastuu myyjättäreen, joka taas vaatii sateenvarjoa heti takaisin, koska se ei edes ollut myytävänä. Selviääkin, että sateenvarjo on ihan jotain muuta kuin sateenvarjo, ja sen oikea omistaja on valmis väkivaltaisuuksiinkin jos ei muuten saa sitä takaisin. 

Kirjoitin "tyyppi" ihan sen takia, että kirjan sateenvarjoon rakastuva Myrsky ei ole ihan tavallisimmasta päästä oleva kaveri. Jo sukupuolen määrittäminen kesti jonkin aikaa: 

Päältä päin katsottuna Myrsky oli outo tyyppi, jolla oli nytkin päällä 80-luvun mekko olkatoppauksineen - itse tuunattua kirpparikamaa, niin kuin kaikki sen muutkin vaatteet - reikäinen farkkurotsi, siistit punaiset tennarit, maiharityylinen lätsä ja pari niittivyötä. Sen lintumaisen nenän oikeanpuoleisessa sieraimessa oli lävistys, jossa tällä kertaa heilahteli pala ohutta hopeaketjua. Kaiken kruunasivat vastakasvatetut viikset ja musta pörrötukka, joka oli näköjään ajeltu vasemmalta kokonaan pois. (s. 8)

...ja loppujen lopuksi se ei edes ole oleellista tässä kirjassa, sillä myöhemmin Myrskyyn viitataan myös sanalla androgyyni. Hän on mikä on, eikä sillä väliä, ja hänen rakkaansa on sateenvarjo nimeltä Umpu. Kekseliästä ja ihastuttavaa, pisteet Venla Saalolle. :)

Rakkautta kirjasta löytyy ihan sitä perinteisempääkin lajia: Myrskyn paras ystävä Rasmus ihastuu korviaan myöten sateenvarjokaupassa työskentelevään Agnessaan. Mutta rakkauden sijasta erityisen tärkeässä asemassa kirjassa on ystävyys. Myrsky ja Rasmus ovat olleet ystäviä jo lapsista saakka, ja vaikka he ovat täysin erilaisia, ystävyys kestää. Myrsky joutuu helposti porukan silmätikuksi ja pilkan kohteeksi, mutta Rasmus on aina valmis puolustamaan ystäväänsä. Vaikka sitten poikien yhteisen mökkiviikonlopunkin keskeytymisen uhalla. Niinpä tällä kirjalla pääsenkin aloittamaan Arca Fabulorum - Tarina-arkku -blogissa alkaneen BFF-lukuhaasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Venla Saalo: Sateenvarjotarina
Robustos, 2016
163 sivua

lauantai 10. joulukuuta 2016

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Kemianopettajan käsi haisee päivä päivältä pahemmalta. Pikajunaan 214 nousee mummolaan matkustavien Irinan ja Toivon lisäksi laiha nainen, jolla on hyönteismäiset silmälasit. Tivolin onnenonginnasta voitettu nukke ei taida olla ihan tavallinen... 
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta on yhtä aikaa karmea, kaunis ja ilkikurinen tarinakokoelma nuorille. Kirjan tarinat säikyttävät, hihityttävät ja käsittelevät pinnan alla monia nuoria ahdistavia asioita, kuten koulukiusaamista, vanhempien eroa ja yksinäisyyttä. (takakansiteksti)


Magdalena Hain uusin nuortenkirja Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto 2016) sisältää hyytävänhauskan kokoelman kertomuksia Uhriniituntakaisen kylästä ja sen asukkaista. Kylä on erikoislaatuisen tuntuinen paikka, jossa en ehkä välttämättä haluaisi asua itse. Kirjan alussa kylästä kerrotaan joitakin "faktatietoja", esimerkiksi kunnan pinta-ala (666,4 neliökilometriä). Historiasta ei tiedetä kovinkaan paljon. 

Varhaisimmat kirjalliset tiedot Uhriniituntakaisen kylästä ovat peräisin niinkin myöhäiseltä ajalta kuin 1500-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, mutta jo tätä ennen satunnaiset kulkijat kertoivat kohdanneensa erämaassa kummallisia kulkijoita, joista useat väittivät asuneensa niillä main. Asian ylös kirjannut pappismies arveli kyseessä olleen liikkuvaa elämäntapaa yhä ylläpitäneen lapinkansan, mutta seudulla kulkevissa tarinoissa puhuttiin myös peikoista ja metsänväestä. (s. 5)

Kirjan tarinat ovat näennäisesti ihan irrallisia toisistaan, mutta muutamia samoja henkilöitä niissä esiintyy. Samoin viitteitä ja vihjauksia samoihin tapahtumiin esiintyy useammassakin tarinassa. Näin kylästä ja sen väestä muodostuu tietynlainen käsitys ja mielikuva. Kaikki ei todellakaan ole ihan sitä miltä aluksi näyttää. 

Tykkään kirjailijan tyylistä ja siitä, miten pinnan alta löytyy ihan oikeita, vakaviakin asioita, vaikka tarina on kerrottu suhteellisen humoristiseen ja hitusen pelottavaan sävyyn. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa kirjan aloittava tarina Lokakuu, jossa kiusattu poika pakenee kiusaajiaan rantaan, loukkaa siellä jalkansa ja tapaa erikoisen tytön.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta
Karisto, 2016
229 sivua

perjantai 9. joulukuuta 2016

Loppuvuoden "avautuminen" ja uusi lukuhaaste


Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun pistin tämän blogin alulle. Suurimpana syynä tähän oli lukuhaasteista kiinnostuminen ja niistä raportointi, ja sillä tiellä taidan jatkaa tästä eteenpäinkin. :) Haasteet eivät tunnu millään tavalla rasitteelta, vaan koen että lukeminen on monipuolisempaa ja ehkä jopa mielekkäämpää kuin aiemmin. Ja juuri tuo mielekkyys on se juttu, mikä tuntuu minulle erityisen tärkeältä. Kun luen, minun ei tarvitse tehdä mitään muuta. Niin kuin vaikkapa syödä. Siis syöpötellä, ihan huvikseen. Ja nyt seuraa sitä avautumista, sori vaan... ;)

Syöminen on pääelinkeino, sanotaan. Entäs kun siitä tulee keinottelua? Ainakin minä käsitän keinottelun jokseenkin negatiiviseksi ilmaisuksi. Silloin syöminen ja keinottelu muodostavat myös jokseenkin negatiivisen käsitteen: syömishäiriöt.

Syömishäiriöillä tarkoitetaan psykosomaattisia kehon ja mielen sairauksia. Niiden taustalla on psyykkistä pahoinvointia, joka ilmenee häiriintyneenä syömiskäyttäytymisenä ja muutoksina sairastuneen fyysisessä tilassa. Käyttäytyminen on epänormaalia erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös käsitys itsestä ja omasta kehosta on usein vääristynyt. (Syömishäiriöliitto SYLI ry)

Yleensä syömishäiriö käsitetään joko anoreksiaksi tai bulimiaksi, mutta muunkinlaisia häiriöitä on. Itse olen kärsinyt ahmintahäiriöstä lähes koko elämäni, mutta aktiivisesti tiedostanut ja tunnustanut sen vasta pari vuotta sitten.

Tärkein ja konkreettisin asia, mitä varsinkin ahmintahäiriöstä kärsivä ihminen voi tehdä, on laihduttamisen lopettaminen. Ja se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Kun olet koko elämäsi kärsinyt ylipainosta ja pyrkinyt siitä eroon, ajattelutapojen muuttaminen on tolkuttoman vaikeaa. Ei saa laihduttaa, vaan pitää opetella syömään oikein. Pitää opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, kaikkine kiloineen. Kun sitten lopulta oppii syömään oikein, paino-ongelmallakin on hyvät mahdollisuudet korjaantua. Se ei vaan saa olla itsetarkoitus, se on vain erittäin toivottava seuraus.

Tällä matkalla olen nyt, ja siksi (ja vuosipäivän kunniaksi) haluan aloittaa uuden Syöminen sallittu! –lukuhaasteen. Syömis- ja varsinkin ahmintahäiriöstä kärsivälle mikään ruoka ei pitäisi olla kiellettyä. Kaikkea saa syödä, kohtuullisesti. Ihan niin kuin kuka tahansa.

Kuvaa saa käyttää haastepostauksissa. Kuvan lähde: Pixabay.
Haasteeseen sopii luettavaksi mikä tahansa kirja seuraavista kategorioista: 

1. Romaani, jossa ruoka on tärkeässä asemassa
2. Romaani, jonka joku henkilö kärsii syömishäiriöstä
3. Syömishäiriöitä käsittelevä tietokirja

Haaste alkaa siis tänään, 9.12. ja loppuu toukokuussa valtakunnallisena Älä laihduta -päivänä eli 6.5.2017. Haastan kaikki (ja erityisesti blogiani seuraavat kanssalukijat) lukemaan edes yhden jollakin tapaa syömishäiriöihin liittyvän kirjan. :)

Ei siis laihduteta, vaan pidetään huolta itsestämme syömällä oikein. Kiitos.

kuvan lähde: Syömishäiriöliitto - SYLI ry