keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.



16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

maanantai 16. lokakuuta 2017

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.


Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elämäni kirjojen kertomana

Tänään on ollut jotenkin hidas päivä. Johtuneeko suht rankasta flunssan jälkeisestä kuuden päivän työviikosta vai eilisiltaisesta huvittelusta työviikon päälle (tai ehkä molemmista)... Joka tapauksessa, tällaiseen päivään on omiaan tehdä jotain hauskaa ja kevyempää, niinpä päätin tarttua hauskaan kirjablogeissa kiertäneeseen kysymyslistaan. Viimeksi törmäsin tähän Oksan hyllyltä -blogissa.

Kuva Pixabaysta

Pitemmittä puheitta, tässä kysymykset ja niihin vastaukset blogiaikana lukemieni kirjojen joukosta. Kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa!

Lapsena olin: Ainoa
Nyt olen: Työmiehen vaimo
Haluaisin olla: Kirjanoita
Ominaisuuteni, josta en luovu: Kylmä iho :D
Taito, jota haluan kehittää: Minä matkustan yksin
Kotini: Nukkekaappi
Elämäni: Jumalainen näytelmä ;)
Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Ajo sallittu omalla vastuulla
Asia, jota ilman en voisi elää: Suklaan maku
Asia, jota en haluaisi kokea: Syvään veteen
Työni: Hirviöasiakaspalvelu ;)
Työpöydälläni: Kuohuva maailma
Yöpöydälläni: Kissavieras
Antavat voimia: Lähiluonnon ihmeitä, Lempi
Vievät voimia: Muutoksia, Syytös
Haaveilen: Tähtirooli ;)
Viestini ystävälle: Et kävele yksin
Minua mietityttää usein: Oonko ihan normaali?
Minua pelottaa joskus: Äänet, Sumu
Tulevaisuudensuunnitelmani: Pää tyynyyn! ;D


lauantai 14. lokakuuta 2017

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä, armeijoita, metsien eläimet, meren kalat, kylien viljat... Mutta onko yhden luvallista syödä koko maailma nälkäänsä? (takakannesta)


Hurjan puhutteleva saturomaani tärkeästä aiheesta! Pienen pieni tyttö törmää valtavan suureen kissaan, joka haluaa syödä kaiken eteensä tulevan. Se lupaa säästää tytön, jos tämä hankkii sille ruokaa iltaan mennessä. Mutta ruokaa ei enää ole, ei oikeastaan mitään syötäväksi kelpaavaa, sillä kissa on jo syönyt kaiken. Lopulta se syö tytönkin, mutta lupaa olla pureskelematta.

Tyttö siis päätyy kissan vatsaan, ja siellä onkin melkoinen sekamelska. Autoja, taloja, eläimiä, jopa tähdet ja kuu. Koko maailma. Ja ihan kauimmaisessa sopukassa pieni mökki, jossa asuu pikkuruinen ukko, kaikenherra Albertus Sepeteus Eknobaatti Hneus. Tavattuaan ukkelin tyttö tietää heti, että tässä on oikea syypää, kissa on oikeasti ihan kiltti.

Tyttöpower jyllää tässä kirjassa, sillä A. Hneus jää toiseksi pienen pienelle tytölle, joka päättää pelastaa maailman. Niin sitä pitää! (Ja kunpa se olisikin noin helppoa...)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
Kuvittanut Teemu Juhani
Karisto, 2017
46 sivua

perjantai 13. lokakuuta 2017

John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson

John Greenin ja David Levithanin yhdessä kirjoittama Will Grayson, Will Grayson (WSOY 2017) kertoo kahden samannimisen nuoren miehen tarinat.

Will Grayson - saanko esitellä - Will Grayson
Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin Chicagon laitamilla. Kahden samannimisen mutta kovin erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista tahoillaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi poikaystävä Tiny Cooper. (takakannesta)


Nyt olen lukenut kaikki John Greenin tähänastiset teokset, ja edelleen olen sitä mieltä että parhaita ovat Tähtiin kirjoitettu virhe ja Kaikki viimeiset sanat. Viime vuonna suomennettuun kirjaan Teoria Katherinesta olin jopa pettynyt, eikä se ollut kaukana tämänkään teoksen kohdalla. En oikein saanut otetta tarinasta ja henkilöistä, ja kirjan lopullinen pointti jäi hämäräksi. Musikaali? Oikeasti?

Kyllähän nämä miehet kirjoittaa osaavat, sitä ei voi kieltää. Kahden Will Graysonin näkökulmista kerrottu tarina kyllä ottaa mukaansa, mutta jotenkin teksti jäi enemmän ärsyttämään kuin ihastuttamaan. Tästä esimerkki heti ensimmäisestä luvusta:

Tiny Cooper ei ole maailman homoin tyyppi, eikä hän ole maailman isokokoisin tyyppi, mutta käsittääkseni hän saattaa olla maailman isokokoisin tyyppi joka on siis tosi homo, ja hän on myös maailman homoin tyyppi joka on siis tosi iso. (s. 7)

Vielä ärsyttävämpää on "toisen Willin" näkökulmasta kirjoitetut osuudet, joissa ei käytetä suurin piirtein ollenkaan isoja kirjaimia. Paitsi lyhenteissä kuten LOL, tai sitten sillä tarkoitetaan huutamista. Oikeasti?

Kahden Willin tarinat eivät sivua toisiaan pitkään aikaan, ja se tuntui aluksi hämmentävältä. Se Willien kohtaaminen tapahtuu vasta sivulla 116, kun Tinyn kaveri-Will on jäänyt porukan ulkopuolelle ja päättää tehdä jotain repäisevää. Samaan aikaan "toinen Will" on lähtenyt tapaamaan netti-ihastustaan Isaacia. Willit kohtaavat pornokaupassa. 

Sekamelskaa, sitä tämä suurimmaksi osaksi on. Jokin kuitenkin sai kääntämään sivun toisensa jälkeen ja lukemaan eteenpäin, vaikken kaikesta niin mahdottomasti pitänytkään.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson
Suomentanut Helene Bützow
WSOY, 2017
319 sivua

torstai 12. lokakuuta 2017

Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet

Punaisten naisten tiet (Otava 2017) on Tiina Lintusen väitöstutkimukseen liittyvä teos. Lintunen väitteli vuonna 2015 punaisten naisten kohtaloista Suomen sisällissodan jälkimainingeissa.


Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?
Talvella 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Tässä kirjassa annetaan ääni näille tavallisille työläisnaisille ja heidän kohtaloilleen. Keitä he olivat, mitä he tekivät ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen?
Kirjassa luodaan ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat oikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ensimmäistä kertaa on selvitetty, mitä ihmisille tapahtui sisällissodan ja rangaistustoimenpiteiden jälkeen. Millaiseksi punaiseksi leimattujen henkilöiden arki muodostui sodan jälkeen? Entä millaisen perinnön naiset jättivät lapsilleen kaikesta kokemastaan? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen aihe ja johdonmukaisesti rakennettu teos. Ensimmäisen pettymyksen tuotti kirjan vahva paikallistuminen Porin seudulle. Tämä ei tullut esille missään ennakkotiedoissa eikä takakansitekstissä. Toinen, pienempi pettymyksen aihe oli vahvan tieteellinen ja tilastollinen ote. Toki mukana on antoisampiakin pätkiä oikeine esimerkkeineen ja vaikkapa pöytäkirjamerkintöineen, mutta aika raskaslukuinen kirja kaikkinensa oli. Onneksi mukana oli myös pari kuvaliitettä elävöittämässä tekstiä.

Tunnustettakoon, että aivan jokaista sanaa, riviä tai kappalettakaan en jaksanut lukea, vaan varsinkin kirjan loppupuoli meni aika lailla selailuksi. Sääli sinänsä, sillä aihe on todella kiinnostava. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Otava, 2017
336 sivua

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Reijo Heikkinen & Risto Mäläskä: Kainuuta koluamassa

Ihminen voi lähteä Kainuusta, mutta Kainuu ei lähde ihmisestä. Sen olen tässä reilun parinkymmenen Kainuusta pois vietetyn vuoden aikana huomannut. Niinpä olikin kovin kotoista tutkia uutta Reijo Heikkisen ja Risto Mäläskän upeaa kuvateosta Kainuuta koluamassa (Rotaryklubi Kajaani Elias ry), joka esittelee Kainuun jokaisen kunnan tärkeimpiä luonto- ja kulttuurikohteita.



Kainuu on rikas luonnostaan. Maakunnassa on tuhansia kimmeltäviä järviä ja lampia, lukuisia vuolaita jokia ja puroja, uhkeita vaaroja ja harjanteita sekä salaperäisiä muinoin syntyneitä rotkolaaksoja. Monet näistä kohteista ovat jääneet suurelle yleisölle melko tuntemattomiksi. Tässä luontokuva- ja tietoteoksessa pyritään esittelemään kaikkien Kainuun kuntien tärkeimmät luontokohteet ja niiden vaiheet. 
Kirjassa käsitellään myös Kainuun maisematyyppejä, ennen muuta luonnonmaisemaa ja kulttuurimaisemaa sekä Kajaanin yhteydessä kaupunkimaisemaa. Luontokohteiden kuvaaminen on vaatinut laajassa maakunnassa runsaasti aikaa ja vaivaa. Teoksen monista mielenkiintoisista kohteista voidaan mainita mm. Sotkamon salaperäinen Hiidenlinna, jolla on ollut tärkeä asema kalevalaisen mytologian syntyhistoriassa, sillä kansanrunoutemme muinaissankarit Kaleva, Väinämöinen, Kihavaskoinen ja Soini mainitaan ensimmäisen kerran juuri tämän luonnonmuodosteeen yhteydessä jo 1600-luvulla. Jyhkeitä rotkolaaksoja löytyy Sotkamon ohella Kuhmosta, Hyrynsalmelta ja Puolangalta. Merkittävä luontokohde on myös Suomen 40. kansallispuisto, Suomussalmen Hossa ja sen kalliomaalaukset. Teoksessa käsitellään Hossan esihistoriaa ja sen yleistä merkitystä. Luontokohteiden lisäksi kirjassa esitellään Kainuun merkittävimmät kulttuurikohteet kuten pitäjien kirkot, hautausmaat ja ulkoilmamuseot ja niiden vaiheet. (takakannesta)


Ehdottomasti kiinnostavin osuus kirjasta on Kajaanin luonto- ja kulttuurikohteet, sattuneesta syystä. :) Reijo Heikkisen teksti on soljuvaa ja helppolukuista, ja kirjaan on mahdutettu monia mielenkiintoisia juttuja, joista en ole aiemmin tiennytkään. Esimerkiksi:


  • Kaupunginlampi, lapsuuteni uinti-, hiihto-, sorsienruokinta- ja laskiaisriehapaikka, saa osan vedestään sen eteläkulmaan laskevasta (nykyisin suurimman osan vuotta kuivillaan olevasta) purosta, jota aikoinaan nimitettiin Paskapuroksi. :D
  • Paltaniemen seudun ensimmäinen kirkko on tiettävästi ainoa Suomen julkinen rakennus, jonka maanjäristys on tuhonnut. Tämä järistys tapahtui vuonna 1626 ja sen tilalle rakennettu kirkkokin tuhoutui isonvihan aikana, ja vasta sitten on rakennettu nykyinen Paltaniemen kuvakirkko.

Paltaniemen kuvakirkon vieressä sijaitsee Keisarintalli, tiettävästi Suomen vanhin kotiseutumuseo. Tallin vaiheista on kirjaan otettu mukaan varsin hauska anekdootti:
Aleksanteri I saapui seurueineen Vuolijoen Haapalankankaalle 28. elokuuta 1819 klo 7 aamulla. Seurueeseen kuuluivat ruhtinas Volkonski, keisarin henkilääkäri, skotlantilainen Wylie ja yleisesikunnan vänrikki Martinau sekä joukko palvelijoita.
Keisarin aterioiden järjestäminen erämaaoloissa tuotti mukana olleelle hovimestari Müllerille ylimääräista vaivaa. Aleksanteri I kysyi leikkisästi Mülleriltä, joka Haapalankankaan uudistilan pirtissä sankan savun seassa valmisti aamiaista: "Missä on minun ruokasalini?" Tällöin hovimestari ilmoitti. "Teidän Majesteettinne, vaihteen vuoksi tallissa." Tämä tuuma huvitti tavattomasti Aleksanteria, joka oli tottunut siihen asti syömään hieman toisenlaisissa ruokasaleissa. Niinpä Haapalankankaalla keisarillisena ruokasalina toimi paremman puutteessa uudistilan vasta rakennettu talli, joka puhdistettiin ja pestiin hyvin sekä koristeltiin tuoreilla koivuilla hajun poistamiseksi. Tässä tallissa keisari Aleksanterin seurue nautti hilpeän tunnelman vallitessa aamiaisen. (s. 80-81)
Tallirakennus siirrettiin Haapalankankaalta Paltaniemelle kahdeksan vuotta keisarin vierailun jälkeen, ja siellä on edelleen nähtävillä mm. kuuluisa pöytä, jonka pintaan on poltettu keisarillisen seurueen jäsenten nimet niille paikoille, joilla he aikoinaan aterioivat. Minäkin olen tallia ja sen monia seinäkirjoituksia käynyt ihastelemassa useammankin kerran.

Kirjassa riitti siis mielenkiintoista luettavaa pitkäksi aikaa, ja kuvia voisi ihastella vaikka kuinka pitkään. Tässä muutama näyte kirjan aukeamista. Kuvat Kajaanin linnan raunioilta, Puolangan Hepokönkäältä ja Suomussalmelta Raatteen tien muistomerkiltä.




Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Reijo Heikkinen & Risto Mäläskä: Kainuuta koluamassa : kulttuuri- ja luontokohteita Kainuun kulmakunnilla
Rotaryklubi Kajaani Elias ry, 2017
238 sivua