sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

2 x yliluonnollista

Vaikka suhtaudunkin varauksella ja skeptisesti kaikenlaiseen liialliseen "hörhöilyyn", en voi sille mitään että yliluonnollinen ja paranormaali kiehtoo mieltäni. Niputankin tässä nyt samaan postaukseen pari tämäntyyppistä kirjaa, jotka olen lukenut nyt alkuvuodesta. 

Mervi Koskelta on ilmestynyt jo useampi kansanperinnettä ja yliluonnollisia olentoja esittelevä teos, nyt uusimpana Maailman merkillisimmät kummitustarinat (Minerva 2017). Kirjassa esitellään eri tyyppisiä kummitusjuttuja ja -tyyppejä eri puolilta maailmaa.


Kautta aikojen jännitystä janoavat ovat sukeltaneet kummitusjuttujen syövereihin, ja kaikkialta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita vannomaan nämä uskomattomat tarinat tosiksi. Mervi Koski on koonnut maailmalla liikkuvat tarinat yliluonnollisista tapahtumista ja henkien kohtaamisista kiehtovaksi kokoelmaksi kummitusjuttujen parhaita perinteitä kunnioittaen. 
Perinteisesti aaveen on uskottu olevan kuolleen ihmisen sielu, joka on jäänyt syystä tai toisesta maan päälle kummittelemaan. Ehkä tuo olento ei ole päässyt rauhaan elävänä tehtyjen pahojen tekojen vuoksi, tai jokin tehtävä on jäänyt kesken. Joku puolestaan on elämässään kohdannut vääryyttä eikä siksi pääse haudan lepoon. On niitäkin, jotka kummittelevat varoittaakseen läheisiään vaanivista vaaroista. Poikkeuksen tähän synkkään kummituskavalkadiin tuovat ne haamut, jotka ovat muuten vain jääneet maan päälle viihtymään. 
Aaveet eivät ole vain ihmishahmoja, vaan kyse voi olla jopa koneista. Aavekulkuneuvoja huristaa ilmassa, maalla ja merellä. Pimeässä kummitusjunien valot pyyhkivät maisemaa ja taivaalla lentää koneita ilman valoja. Keskipäivän ruuhkassa voi hyvällä onnella nähdä aavebussin viilettävän pitkin kaupungin katuja tai keskellä merta maailman kuuluisimman aavelaivan, Lentävän hollantilaisen, törmäyskurssilla kohti uimarantaa. (takakannesta) 

Mitään uutta tämä kummituskirja ei tuonut, mutta ihan viihdyttävä kokoelma kummitustarinoita joka tapauksessa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mervi Koski: Maailman merkillisimmät kummitustarinat
Minerva, 2017
256 sivua 

Hitusen hörhömpi tapaus puolestaan oli Laura Lynne Jacksonin muistelmateos Taivaan valo : opettajan kokemuksia  yhteydestä tuonpuoleiseen (Otava 2016).


Laura Lynne Jackson on vaimo, äiti, lukion äidinkielenopettaja - ja meedio. Useimmat uskovat, että elävien maailman ja kuolleiden maailman välillä on läpipääsemätön muuri, mutta Jackson näkee sen paikalla kirkkaana hohtavia säikeitä, jotka työntyvät paperinohuen esteen läpi. Maailman johtavat paranormaaleja ilmiöitä tutkivat tieteelliset järjestöt ovat testanneet Jacksonin yliluonnollista kykyä ja todistaneet sen olemassaolon. Jackson on keskittynyt tutkimaan yhteyttämme tuonpuoleiseen, välittämään poisnukkuneiden viestejä omaisille ja auttamaan ihmisiä selviämään kokemistaan menetyksistä. Kirjassaan Taivaan valo hän kertoo harvinaislaatuisesta matkastaan ja siitä, mitä hän on oppinut rakkaudesta. 
Jo lapsena, ennen selvänäkijän ja meedion kykyjensä löytämistä, Jackson tajusi olevansa erilainen kuin toverinsa. Hän oli hyvin empaattinen, ja ympärillä olevien ihmisten tunteet vaikuttivat häneen usein voimakkaasti. Hän sai usein ystäviään tai perheenjäseniää koskevia aavistuksia, joiden vuoksi hän tunsi itsensä avuttomaksi, surulliseksi tai hämmentyneeksi. Hän kertoi asiasta äidilleen - ja sai tietää, että lahjaa kulkee suvussa. 
Kahdenkymmenen vuoden ajan Jackson eli kaksoiselämää. Päivisin hän opetti englantia lukiolaisille. Iltaisin hän piti yksityisesti istuntoja, joissa hän saattoi ihmiset yhteen edesmenneiden läheistensä kanssa ja kertoi heille näistä hämmästyttävän paikkansa pitäviä ja tarkkanäköisiä tietoja. Eräänä päivänä hänen kaksi maailmaansa yhdistyivät, ja hän pystyi viimein täysin hyväksymään lahjansa ja oman tarkoituksensa. (kirjan kansiliepeestä) 

Kiehtova tarina, mutta herätti kyllä todella monenlaisia ajatuksia. Ensimmäinen ajatukseni oli "täysi hörhö!", mutta toisaalta taas sitten... erittäin todentuntuisia tarinoita kohtaamisista tuonpuoleisen kanssa. Ja vielä ihan tieteellisesti tutkittua ja todistettua näyttöä siitä, että tällainen on mahdollista. En tosiaankaan täysin tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, mutta jokin tässä kiehtoo kovasti. Toivottavasti ei liian kovasti. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lynne Jackson: The light between us : stories from heaven, lessons for the living (2015)
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Otava, 2016
319 sivua

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Stephanie Garber: Caraval (Caraval #1)

Ehkä olen joskus aiemmin tullutkin maininneeksi, etten ole fantasiaihmisiä. Aina joskus yritän jotakin fantasiaa lukea, mutta hyvinkin usein jätän kirjat kesken. Kun ei iske niin ei iske. Silti jaksan sinnikkäästi yrittää, ainakin välillä. Ja onneksi joskus tulee vastaan helmiä. Niin kuin nyt vaikka Stephanie Garberin Caraval (WSOY 2017). 

Tervetuloa CARAVALIIN, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua
Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat. 
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häätä ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Sueñosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin. 
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat. (kirjan kansiliepeestä) 


Tähän tarinaan upposin yllätyksekseni heti alusta lähtien. Liekö syynä sitten sopiva ripaus romantiikkaa, tosi-tv-tyyppinen peli, luurangot Tellan ja Scarlettin suvun kaapeissa vai mikä, välipä sillä. Hienosti kirjoitettu kirja joka kyllä koukutti odottamaan jatko-osaa. :) Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 31: fantasiakirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Stephanie Garber: Caraval
Suomentanut Kaisa Kattelus
WSOY, 2017
359 sivua

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Eve Hietamies: Hammaskeiju (Antti ja Paavo Pasanen #3)

Antti ja Paavo Pasasesta on kerrottu jo kahdessa aiemmassa kirjassa, Yösyöttö (2010) ja Tarhapäivä (2012), jotka olen lukenut ennen blogiaikaa. Ilahduin kovasti, kun sain tietooni viime syksynä kustantajan nettisivuilta että Pasasten tarina saa jatkoa. Sarjan kolmas osa Hammaskeiju (Otava 2017) tuli luettua viime viikonloppuna lähes yhdeltä istumalta.

Kahden miehen pienperheessä alkaa uusi aikakausi, kun Paavo Pasanen aloittaa koulun. Päivät ovat lyhyitä, ja äkkiä seitsenvuotiaan pitäisi selvitä monesta asiasta yksin - kateissa on milloin Paavon uusi kännyikkä, milloin koko poika. Sitä mukaa kuin Paavo ottaa pieniä itsenäistymisen askelia, Antti-isän murheet kasautuvat. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös Antin hellät tunteet pitkäaikaista taisteluparia Enniä kohtaan. (takakannesta)


Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti, tämä sarja on jotenkin vain parantunut edetessään eikä ensimmäinenkään osa ollut huono! Väistämättä tuli tehtyä vertailua toiseen vasta lukemaani yksinhuoltajaisästä kertovaan kirjaan, Tom Malmquistin omaelämäkerralliseen Joka hetki olemme yhä elossa -teokseen. Jotenkin hienoa, miten periaatteessa hyvinkin samanlaisesta elämäntilanteesta voi kirjoittaa niin eri ääripäistä olevat teokset... vaikka näiden teosten yksinhuoltajuuden lähtökohdat ovat kammottavia vaihtoehtoja kumpainenkin, teosten perussävy ja asioiden käsittelytapa ovat täysin erilaisia. No, onhan toisessa tietenkin kyse puolison kuolemasta, sitä ei kovin kevyesti voi käsitellä. 

Joka tapauksessa Eve Hietamiehen tyyli vetosi minuun Malmquistia enemmän. Huumori on aina ollut sydäntäni lähellä ja tykästyin Pasasen miehiin jo sarjan aiemmissa osissa. Hammaskeiju aiheutti lukemisensa aikana myös viime aikoina meillä niin harvinaisen naurukohtauksen, josta kyllä osa menee väsymyksen piikkiin, mutta silti. Antti-isän toilailut ja eläinten ajeluttamiset poliisien kohtaamisineen olivat naurun suurimmat tekijät. :)

Vielä suuremman vaikutuksen kirja teki, kun kaiken huumorin lisäksi siitä löytyi myös vakavampia asioita. Ihailtavasti selviytynyt Antti-isä saa vihdoin luvan myös olla selviytymättä kaikesta niin hemmetin hyvin. Romahdus on ollut odotettavissa, mutta siitäkin selvitään. Tämä liippaa omia kokemuksiani elämästä ja vanhemmuudesta niin läheltä, että lukeminen aiheutti todellakin kylmiä väreitä selkäpiihin. Ihana kirja! <3

Helmet-haasteesta ruksaan yli kohdan 49: vuoden 2017 uutuuskirja. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava, 2017
415 sivua

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarinleikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä. Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole. Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se on vahva, tunteilematon ja uskomattoman kaunis kirja vuodesta, joka muutti kaiken. Se on virtuoosimainen teos menetyksestä, kaikenkattavasta surusta, vanhemmuudesta ja elämästä, jota elää jokainen yksittäinen hetki kerrallaan. (takakansiteksti)



Tähän elämänvaiheeseen Tom Malmquistin kirja Joka hetki olemme yhä elossa (S&S 2017) tuntui jopa pelottavalta, ja epäröinkin useampaan otteeseen aloittaako vai eikö. Päätin kuitenkin kokeilla, ja sain kuin sainkin kirjan luettua loppuun asti. Aihe on järkyttävä: puolison kuolema, vieläpä juuri synnyttäneen puolison. Mikä voisikaan olla suurempi suru? Vaikka ei kai surua pysty mittaamaan ja arvottamaan, jokainen tietää itse mikä kenellekin on suurin surun aihe. 

Oma surutyöni on siinä vaiheessa, että kovin tunteellista purkausta en olisi kestänyt lukea. Tämä kirja oli onneksi kaikkea muuta kuin tunnekylläinen, pikemminkin jotenkin kylmän viileä, kuin asioita olisi tarkasteltu jostakin kaukaa. Kirja piti kyllä tehokkaasti otteessaan, mutta jotenkin en päässyt siihen kovin hyvin sisälle. Välillä teksti oli minulle liian tajunnanvirtaa, oli vaikea pysyä tapahtumien tasalla.

Ehkä palaan tämän kirjan pariin vielä joskus uudelleen, kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi. Ehkä sitten uskallan päästää tekstin lähemmäs itseäni?

Malmquistin romaanille on myönnetty Ruotsissa useita palkintoja (esim. Dagens Nyheter -lehden kulttuuripalkinto vuonna 2016). Siksipä se sopii Helmet-haasteen kohtaan 16: ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv (2015)
Suomentanut Outi Menna
S&S, 2017
325 sivua

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

2 x koko perheen tietokirjoja

Flunssaisena oli hyvää aikaa tutustua myös tietokirjoihin. Jo aiemmin olen selaillut useampaan otteeseen Kirsti Mannisen Suomen lasten Suomi -teosta (Otava 2016), mutta nyt oli aikaa lukea se tarkemmin ja perusteellisemmin. 



Jykeväkokoinen kirja ei ollut niitä nopeimmin luettavia, sillä sivuja on yli 200 ja joka aukeamalle on mahdutettu melkoinen määrä tietoa. Perusideana on amerikkalaiskaksosten Johnin ja Jennyn, matka Suomeen tapaamaan ystäviään ja tutustumaan suomalaisiin juuriinsa, heidän mummunsa kun on suomalaissyntyinen. Kaksosten matkassa reissataan "Suomi-neidon päälaelta hameenhelmoihin", ja samalla tutustutaan Suomeen, suomalaisiin ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa ja tapoihinsa. Myös vähemmistöt (saamelaiset, suomenruotsalaiset, romanit, suomenjuutalaiset, tataarit, inkeriläiset, vietnamilaiset ja somalit) pääsevät esille.

Suomalaisuuden lisäksi kirja tuo tietoa myös Suomen historiasta, maantieteestä, elinkeinoista, murteista sekä tietysti luonnosta. Siksi kelpuutan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 5: kirjassa liikutaan luonnossa. Suosittelen tutustumaan kirjaan, se on todella monipuolinen (joskin vähän sekava rakenteeltaan) tietopaketti Suomesta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsti Manninen: Suomen lasten Suomi
Kuvittanut Carlos da Cruz
Otava, 2016
223 sivua

Toinen niinikään aiemmin selailemani kirja oli Helena Röngän kaunis Lähiluonnon ihmeitä (Gummerus 2016). 



Lähiluonto on suomalaisille hyvänolon ja energian lähde. Kotipihassa, puistossa tai lähimetsässä luonnon hyvää tekevä vaikutus on jokaisen saavutettavissa milloin tahansa. Ja kun tarkkaan katsoo, lähiluonto on ihmeitä täynnä. Mikä musta toukanpötkylä tuijottaa suurilla silmillään? Selviävätkö myöhäiset pääskysenpojat etelänmatkalle? Miksi varpunen koputtelee keittiön ikkunaa? Helena Röngän asiantuntevat ja lempeän humoristiset tekstit vievät lukijan monenlaisten pienten ihmeiden äärelle. Kirjaa täydentää lumoava akvarellikuvitus. 
Helena Rönkä on vuosien varrella vastannut lukemattomiin suurten ja pienten luonnontutkijoiden esittämiin kysymyksiin. Teos on ilmestynyt aikaisemmin nimellä Viikon luontokysymys - Tietoa ja tilannekuvia luonnosta. (takakansiteksti)

Aluksi kirja tuntui luontokirjaksi vähintäänkin erikoiselta, sillä sen kuvitus ei olekaan valokuvia vaan akvarellimaalauksia. Röngän akvarellit ovat kuitenkin todella taidokkaita ja havainnollisia, ja mielestäni vetävät täysin vertoja valokuville. Tässä teoksessa ne ainakin toimivat erittäin hyvin. Kirja koostuu aikanaan sanomalehdissä julkaistuista kysymyksistä ja vastauksista, ja niihin on laadittu sopiva kuvitus. Kirjan koko idea on siis hyvin "luontoiltamainen", ja teksteissä vastataan monenlaisiin lukijoita askarruttaneisiin kysymyksiin, unohtamatta huumoria.

Tällä kirjalla on hyvä osallistua Oksan hyllyltä -blogin Lumoava luonto -luontokirjahaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Helena Rönkä: Lähiluonnon ihmeitä
Julkaistu aiemmin nimellä Viikon luontokysymys - tietoa ja tilannekuvia luonnosta (2009)
Gummerus, 2016
112 sivua

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin (Tammi 2015) ehti odottaa lukuvuoroaan melkoisen kauan hyllyssäni, mutta kun kerran tartuin kirjaan, se piti lukea lähes yhdeltä istumalta. Onneksi flunssassa kotona makaaminen mahdollisti tämän. :P

Kesä 1973 Joylandin huvipuistossa
Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua
ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. 
Uskallatko sinä lähteä ajelulle? (takakansiteksti)

Devin Jonesin unelmien kesä tyttöystävän kanssa yliopistokampuksella peruuntuu. Sydänsuruja paetakseen Devin tarttuu yllättävään kesätyöhön: pestiin huvipuistossa. Vanhoilta tivolilaisilta Devin kuulee tarinan nuoresta naisesta, joka tapettiin kummitusjunaan. Tekijää ei saatu kiinni, ja naisen huhutaan jääneen kummittelemaan. 
Elämän ja kuoleman rajalla taiteilee myös parantumattomasti sairas poika, Mike, jonka aistit ovat tarkemmat kuin muilla, terveillä ihmisillä. Mutta murhaajaa ei hänkään pysty näkemään. 
Tervetuloa Joylandiin on pehmeämpää Kingiä, kaihoisa ja lämminhenkinen muistelma menneistä ajoista. Mutta King ei olisi King, ellei tarinassa olisi hyytävämpi kääntöpuoli, pilkahdus pahuutta ja yliluonnollista kauhua. (kirjan kansiliepeestä) 



Stephen King osoittaa tässä kirjassa jälleen huikeat tarinankertojan taitonsa. Kirjan henkilöihin on helppo tutustua ja samaistua, ja tarina kulkee kingimäisen jouhevasti. Kun päähenkilö Devin käy työpaikkahaastattelussa huvipuistossa, ennustaja tekee yllättävän tarkkoja havaintoja hänen elämästään. Niinpä Deviniä jää mietityttämään, mahtaako ennustajan tulevaisuuden ennuste olla yhtä paikkansa pitävä. Sen mukaan hänen tulevaisuuteensa vaikuttaa kaksi lasta: punalakkinen tyttö jolla on nukke ja poika jolla on koira.

Ennustajan puheissa vaikuttaa olevan perää: Devin pelastaa punalakkisen tytön hengen, ja vähän myöhemmin tapaa työmatkansa varrella pojan koiran kanssa - sekä pojan äidin. Äiti vaikuttaa kireältä ja ylisuojelevalta, mutta poika, Mike, onkin vakavasti sairas. 

"Minulla on lihassairaus, siinä se. Siksi olen pyörätuolissa. Minä pystyn kyllä kävelemään, mutta tuet ja kainalosauvat ovat rasittavia."
"Olen pahoillani", sanoin. "Tosi kurjaa, Mike."
"Niin kai, mutta en muista millaista on olla terve, joten hitot siitä. Ja minulla on tietyntyyppinen lihassairaus. Sen nimi on Duchennen lihasdystrofia. Suurin osa lapsista joilla se on kuolee teini-iässä tai parikymppisinä."
Niin, kertokaapa te - mitä sanotaan kymmenvuotiaalle, joka on juuri kertonut elävänsä kuolemantuomion alla? (s. 156)

Devin ihastuu Miken äitiin, Annieen, ja pyrkii viettämään yhä enemmän aikaa pienen perheen kanssa. Samaan aikaan hänen mieltään kiehtoo huvipuistossa tapahtunut henkirikos, jonka uhrin sanotaan jääneen kummittelemaan kummitusjunaan. Devinin työkaveri Tom väittää jopa nähneensä tämän haamun, ja Devin on Tomille kateellinen.

Kun syksy koittaa, Tom ja Erin (toinen työkavereista) lähtevät jatkamaan opintojaan, mutta Devin pestautuu huvipuiston palkkalistoille vielä syksyksikin. Joyland on saanut hänestä otteen ja hän haluaa selvittää haamun arvoitusta. Sanomattakin on selvää, että paikkakunnalla on muutakin vetovoimaista - Miken äiti. 

Asiat etenevät vähitellen, kuin omalla painollaan, ja samalla ne alkavat selvitä. Huvipuiston henkirikoksesta on tahollaan kiinnostunut myös Erin, ja vieraillessaan Devinin luona kertoo kaiken mitä on saanut siihen mennessä selville. Rikoksia vaikuttaa tapahtuneen useampiakin, ja nuoret tuntevat olevansa lähellä syyllisen löytämistä. Samaan aikaan Devinin lähentymisyritykset Mikeen ja tämän äitiin tuottavat tulosta, ja Devin suostuttelee Annien päästämään Miken edes kerran huvipuistoon. Devin on päättänyt järjestää Mikelle yksityiskäynnin jo suljettuun huvipuistoon ja haluaa että päivästä tulee pojalle (ja ehkä äidillekin) ikimuistoinen. 

Näin myös tapahtuu, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin alkuperäinen suunnitelma oli...

Haasteet:
Helmet-haasteen kohta 30: kirjan nimessä on tunne (joy = ilo). Sen lisäksi pääsen avaamaan kirjalla Sheferijm-blogissa alkaneen Havaitse harvinaisuus -lukuhaasteen. Kirja sopii haasteen kategoriaan 1: kirjassa kerrotaan harvinaisesta sairaudesta (Duchennen lihasdystrofia). So American -minihaasteeni etenee Pohjois-Carolinaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Stephen King: Joyland
Suomentanut Kristiina Vaara
Tammi, 2015
288 sivua

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

On tullut aika kruunata voittaja. 
Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua - tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään - ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta. (takakansiteksti)



Sarjan kolmas osa oli jo hyvinkin ennalta-arvattava sisällöltään ja päätökseltään, mutta onneksi yllätyksiäkin mahtui mukaan. American jahkailu Aspenin ja prinssi Maxonin välillä oli jo melko tuskastuttavaa, mutta kaipa sekin täytyi kirjassa mukana olla... 

Olin jotenkin kuvitellut, että sarja päättyisi tähän kirjaan, mutta väärässäpä olin. Ainakin neljäs osa on vielä tulossa. Niin paljon kuin näistä kirjoista olenkin pitänyt, melkein olisin toivonut että sarja päättyisi kolmanteen osaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kiera Cass: The One (2014)
Suomentanut Laura Haavisto
Pen & Paper, 2017
323 sivua

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Anneli Kanto: Lahtarit

Vastikään lukemani Anneli Kannon Veriruusut sai tammikuun lopulla sisarteoksen, kun Kannon uutuusromaani Lahtarit (Gummerus 2017) ilmestyi. Kansalaissodan melskeitä tarkastellaan vastakkaisesta näkövinkkelistä, samoja tapahtumia sivuten.

Punainen puoli on historiansa perannut ja haavansa nuollut. Valkoinen puoli ei. Tiedämme jokseenkin jokaisen ammutun punikin nimen, mutta emme tiedä ampujia. Heistä ei ole nimiluetteloita pidetty, eivätkä he ole tekojansa muistelleet.
Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä, joka kulki Vaasasta Viipuriin. Eri rekistereitä taidokkaasti hyödyntävä teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus sisällissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta.
Mosaiikkimaisesti rakennetussa historiallisessa romaanissa ääneen pääsevät nuorten suojeluskuntalaisten lisäksi niin jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, englantilainen kääntäjä kuin suomenhevonenkin. Kaikkien elämän sota muuttaa lopullisesti. (takakannesta)



Valtavan hienosti rakennettu kirja, ja tykkäsin tosi paljon tavasta, jolla Kanto on hyödyntänyt erilaisia lähteitä: päiväkäskyjä, sanomalehtikirjoituksia ja otteita muistelmista ja kirjeistä. Lukukokemuksena kirja oli pysäyttävä ja vaati välillä sulattelua. Valkoiset esitetään kirjassa kaunistelematta ja glorifioimatta toisin kuin monissa muissa lukemissani kansalaissodan kuvauksissa. Ei jäänyt epäselväksi, mistä valkoisen kaartin vähemmän kunnioitettava nimitys "lahtarit" tulee. 

Kirjan kiistattomista ansioista huolimatta tykkäsin enemmän Veriruusuista. Nykyisenä vihapuheen ja kaikenlaisen vastakkainasettelun aikana Lahtarien säälimätön punikki- ja ryssäviha tuntui liian... tutulta? En nyt löydä oikeaa sanaa, mutta toivottavasti ei kuitenkaan enteelliseltä.

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 6: kirjassa on monta kertojaa. Näkökulma vaihtuu usein, mutta ei häiritsevästi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Anneli Kanto: Lahtarit
Gummerus, 2017
389 sivua

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Paula Havaste: Veden vihat (Vihat #3)

Paula Havasteen Vihat-sarjan kaksi aiempaa osaa, Tuulen vihat (2014) ja Maan vihat (2015) olen lukenut ennen blogiaikaa. Nyt sain luettua sarjan kolmannen osan, Veden vihat (Gummerus 2016). 

Kerten mies Larri on lyönyt piispan kuoliaaksi. Vuosia myöhemmin Tokholmissa piispan käskynhaltija hyökkää Kerten kimppuun ja Kertte tarttuu veitseen. Kertte pakenee kauppias Osmin laivaan, ja Osmi lupaa kuljettaa hänet takaisin Turukylään. Oikukkaat tuulet ja saaristorosvot koettelevat matkalaisia niin, että seuraava talvi joudutaan viettämään Koluvanissa. Kertte asettuu Osmin ja tämän kumppanin Pärnin talouteen. Pärn ei kuitenkaan katso uutta tulijaa hyvällä. Myös merten takaa alkaa kuulua uhkauksia: piispan miehet eivät ole antaneet anteeksi. Miten Kerten matka jatkuu: Ovatko Pärn ja veden väki vielä lepytettävissä? Entä onko kotiin Larrin luo enää paluuta? (kirjan kansiliepeestä)



Hieno jatko hienolle sarjalle! Näissä Havasteen kirjoissa, varsinkin tässä Vihat-sarjassa ja ensimmäisessä, Kymmenen onnen Annan (Gummerus 2003) aloittamassa sarjassa on hyvin paljon jotain samaa viehätystä kuin hiljattain lukemassani Mikko Kamulan teoksessa Ikimetsien sydänmailla. Onko se keskiajan kuvaus vai kansanperinteet ja uskomukset vaiko vielä jokin ihan muu tekijä, en tiedä. Minulle se joka tapauksessa toimii mainiosti.

Jos tässä kirjassa jokin tökki, se oli hienoinen pitkittämisen meininki. Kerten (pako)matka jatkuu aina vain, ja jälleen hän joutuu hylkäämään rakkaitaan. Tämä ehkä oli jo vähän nähty? Helmet-haasteesta pääsen ruksaamaan kohdan 10: kirjan kansi on mielestäni kaunis.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Paula Havaste: Veden vihat
Gummerus, 2016
392 sivua

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Normaali #1)

Alkuvuoden lukemisteni suurin valopilkku on ollut Holly Bournen Oonko ihan normaali? (Gummerus 2017). Kirja pyörittelee kenen tahansa nuoren elämään liittyviä kysymyksiä, olkoonkin että kirjan päähenkilö Evie ei ole ihan kuka tahansa nuori. 

Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta "tyttönä joka sekosi" (vaan korkeintaan leffahulluna).
Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään? (takakansiteksti)



Ensinnäkin, loistavaa että mielenterveyden ongelmista kirjoitetaan näin raikkaasti ja räväkästi! Ja että muutakin mielenterveysongelmaa on kuin masennus, myös nuorilla. Pakko-oireinen häiriö eli OCD voi lievänäkin olla jo todella paljon elämää rajoittava sairaus, puhumattakaan tällaisista mittakaavoista kuin kirjan Eviellä. Toiseksi, mielenterveysongelmasta ei tehdä suurempaa asiaa kuin se oikeasti on. Mieli voi sairastua siinä kuin kroppakin, piste. Mitään maailmojasyleileviä analyyseja ja tulkintoja ei tarvita.

Kirjan tyttötrio on loistava päähenkilögalleria, ja on kiva tietää että sarjan seuraavat osat keskittyvät vuorollaan jokaiseen heistä. Amberista kertova Mikä kaikki voi mennä pieleen? ilmestyy kesällä 2017 ja Lottien elämästä kertova Mitä tytön täytyy tehdä? alkuvuodesta 2018. Tuskin maltan odottaa! :)

Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen, kohtaan 23: käännöskirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Holly Bourne: Am I Normal Yet? (2015)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2017
412 sivua

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.



Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua