tiistai 28. helmikuuta 2017

Blogi vaikenee hetkeksi

Nyt ei lukeminen maistu eikä suju. Eilen sain ikävimmän mahdollisen uutisen: isä on kuollut. Suru on suunnaton.

Hän äsken oli täällä. 
Istuimme vierekkäin
ja kädet, silmät, hiukset
nuo tutut siinä näin. 

Hän äsken oli täällä
kuin aina ennenkin. 
Puhuimme niitä näitä. 
Niin häntä rakastin. 

Hän äsken oli täällä. 
Jäi varjo ikkunaan.
Nyt kaikkialta etsin
vain hänen kasvojaan.

Hyvää matkaa isi <3
21.11.1938 - 27.2.2017

Huomenna tuulet voimistuvat

Osuuskumman antologia Huomenna tuulet voimistuvat (Osuuskumma 2013) sisältää kotimaista ekologista scifiä, yksitoista novellia eri kirjailijoilta. 

Me myydään maailmalle dataratkaisuita ja ostetaan viihdesyöttöö. Se vähä, mitä tarvitaan elektroniikkakomponentteihin tantaalia ja muuta, se me saadaan kyllä eteläiseltä pallonpuoliskolta. Mutta ei, ei nää tajunnu. Ne kysyy vaan, että miks sitten ruokakin on kalliimpa kun ennen eikä kitaraan saa uusia kieliä? 
Huomenna tuulet voimistuvat tarttuu ajankohtaisiin ekologisiin kysymyksiin science fictionin keinoin. Novellit käsittelevät monipuolisesti ihmiskunnan tulevaisuutta, ruoan ja luonnonvarojen riittävyyttä, yhtiöiden valtaa ja ihmisen luontosuhdetta. Teos varoittaa edessämme olevasta ongelmasta, mutta ei hylkää myöskään toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. (takakansiteksti)


Ekoscifi on minulle entuudestaan suht tuntematon kirjallisuudenlaji, mutta luettuani tämän novellikokoelman tunnustaudun sen armottomaksi faniksi. Lisää tällaista tarvitaan ehdottomasti! Kokoelman esipuheen on kirjoittanut tunnettu tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki. Hän kirjoittaa esipuheessa mannerjäätiköiden sulamisesta, merenpintojen noususta, auringon plasmapurkauksista ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden kaltaisista tapahtumista näin: 

Kaikki nämä mahdollisuudet ovat nykyään kiinteä ja oleellinen osa todellisuuttamme. Ne eivät siis enää ole niin sanotusti "pelkkää science fictionia". Mutta me saatamme paradoksaalisesti tarvita science fictionia, jotta ymmärtäisimme ja pystyisimme uskomaan, että kaikki se, mitä ympärillämme jo tapahtuu, on totta eikä pelkkää kuvittelua. Tai pahaa unta, josta pian heräämme. (s. 9)

Suosikkejani tästä antologiasta ovat Jussi Katajalan Mare Nostrum ja Janne Harjun Niin lähti kaunis päivänsäde. Novellihaaste etenee yhdellätoista novellilla (kokonaismäärä tällä hetkellä siis 51 luettua novellia), ja sen lisäksi kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 17: kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Huomenna tuulet voimistuvat
Toimittaneet Saara Henriksson ja Erkka Leppänen
Osuuskumma, 2013
211 sivua 

maanantai 27. helmikuuta 2017

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Metsän kansa #1)

Hiljattain ilmestyi uusi loistava kotimainen historiaa ja "fantastisia aineksia" yhdistävä esikoisromaani, Mikko Kamulan Ikimetsien sydänmailla (Gummerus 2017). Hieno kirja, ja sivumäärästään huolimatta nopeasti luettava. 

Entä jos vanhat myytit metsänhaltijoista, maahisista, jättiläisistä, noidista ja tietäjistä olisivatkin totta? 
Ikimetsien sydänmailla aloittaa Metsän kansa -sarjan, joka kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Heiska haaveilee sankariteoista erämiehenä. Varpua kyllästyttää arkipuuhat, ja hän odottaa kuumeisesti kesäisiä Ukon vakkajuhlia. Tenho puolestaan on kiinnostunut tietäjien taioista ja metsän salaperäisistä olennoista. Perheen elämä muuttuu täysin, kun lappalaisnoidan nostattama karhu hyökkää heidän kimppuunsa. Kodinhaltija puolustaa omiaan, mutta kontio onnistuu silti viemään mukanaan vastasyntyneen Mielon. Juko Rautaparta vannoo kostoa. 
Mikko Kamulan esikoisromaanissa todellinen historiankirjoitus ja ikivanha kansanusko kietoutuvat toisiinsa. Myytit ja uskomukset heräävät eloon eepoksessa, joka liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla. (takakansiteksti) 


Olen jotenkin aivan täpinöissäni tästä kirjasta! Lähemmäs 700 sivua, ja mielenkiinto pysyi tiiviisti yllä koko kirjan mitan. 

Kirjassa seurataan Juko Rautaparran perheen elämää syrjäisessä savupirtissä Savon sydänmailla. Perhe on muuttanut erämaahan joitakin vuosia sitten ja jättänyt asuinpaikkansa ilmoittamatta voudille välttyäkseen veroilta. Niinpä jokaista kulkijaa varotaan, ja samoin varotaan kertomasta turhan tarkkaan kenellekään asuinpaikan sijainnista. Sukulaisiakaan perhe ei ole tavannut moneen vuoteen. 

Naapurien kanssa pysytellään kuitenkin hyvissä väleissä, ja heidän kanssaan tehdään yhteisiä metsästysmatkoja "yhteisille" erämaille. Jukon vanhin poika Heiska pääsee ensimmäistä kertaa metsästysretkelle mukaan ja joutuu heti melkoiseen seikkailuun, kun karjalaismiehet tunkeutuvat heidän metsästysmailleen. Oman seikkailunsa kokevat myös perheen muut lapset Varpu ja Tenho, puhumattakaan vastasyntyneestä Mielosta. Miesten metsästysretken aikana karhu hyökkää heidän kotiinsa ja vie Mielon haavoittaen samalla Jukon vaimoa, Matelia. Onneksi lähistöllä asuva tietäjä Yörnin äijä saadaan apuun.

Yörnin äijä on kiehtova hahmo, mahtava tietäjä, jonka toimet kiinnostavat Tenhoa vielä enemmän kuin muita. Tenhon yllätys onkin suuri, kun hän huomaa että hänelläkin taitaa olla jonkinlaisia tietäjän kykyjä. Toisaalta, onhan hän tullut kodinhaltijankin kanssa aina toimeen paremmin kuin muu perhe. Tenho saa haltuunsa väkeviä taikaesineitä: karhun kulmahampaan ja käärmeen käräjäkiven, mutta ei oikein tiedä miten niitä hallitaan. Ne toimivat silloin kun tahtovat.

Ja pitempäänkin olisin lukenut! Onneksi tämä on sarjan aloitus. :) Helmet-haasteesta kuittaan kirjalla kohdan 1: kirjan nimi on mielestäsi kaunis. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus, 2017
680 sivua

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa?

Kaikkihan sen tietävät: herkuttelu on ihanaa, todellista arjen pientä luksusta. Tunnetut kansalaiset paljastavat nyt, miten he herkuttelevat ja millaisia ovat heidän nautinnollisimmat herkkuhetkensä. 
Lempiherkkujaan voi nauttia hyvillä mielin, kun herkuttelee kohtuudella. Aina herkuttelun hallinta ei ole mutkatonta. Jos syömisestä tulee pakonomaista, siitä on nautinto kaukana. 
Virallisen näkemyksen mukaan ahminta on meillä kaikista yleisin syömishäiriö. Ahmintahäiriön kokeneet kertovat koskettavan avoimesti, millaista elämä on, kun on pakko syödä. 
Kokemuksia täydentää asiantuntijoiden tietämys. He tunnistavat merkit, joilla ahminta ylittää pelkän hetkellisen nautinnonhalun. He osaavat myös opastaa, miten liiallinen syöminen tervehdytetään normaaliksi suhteeksi ruokaan. (takakansiteksti) 


Toimittaja ja tietokirjailija Merja Asikainen on haastatellut teokseen Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa? (Readme 2016) useita julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Heiltä on kysytty, miten ja millä he herkuttelevat. Näitä haastateltuja yhdistää se, että heidän herkuttelunsa pysyy kohtuuden rajoissa. Kahteen muuhun osioon haastatellut henkilöt eivät sitten koekaan herkuttelua samanlaisena asiana, jota heidän olisi helppo hallita. Päin vastoin, herkuttelu ja syöpöttely hallitsee heidän elämäänsä. Kuusi naista kertoo, miten ruoka ja ahminta hallitsevat heidän elämäänsä, ja viimeisessä osiossa asiantuntijat kertovat ahmintahäiriön hoidosta. 

Toisin kuin saattaisi kuvitella, minulle raskaampaa luettavaa oli julkkisten, kohtuuherkuttelijoiden haastattelut. Hyvähän heidän on sanoa miten kivaa on herkutella! Itse sain paljon enemmän irti ahmintahäiriöstä kärsivien haastatteluista. Hoitoon liittyvät haastattelutkin tuntuivat jotenkin raskaammilta lukea kuin varsinaiset kuvaukset ahminnasta. Tämä ehkä kertookin kaikista eniten minusta itsestäni ja siitä, missä vaiheessa itse menen oman syömishäiriöni kanssa. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää! Olisin vaikka valmis vannomaan, että jokainen ahmintahäiriöstä kärsivä tietää tasan tarkkaan, miten heidän kuuluisi ja kannattaisi toimia. Sen toteuttaminen on sitten se vaikeampi juttu, ja yksin se on vielä vaikeampaa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa? 
Haastatellut ja toimittanut Merja Asikainen
Readme, 2016
171 sivua

lauantai 25. helmikuuta 2017

Tamara McKinley: Viinitila

Töissä olen useasti törmännyt asiakkaisiin, jotka kehuvat Tamara McKinleyn kirjoja ja kyselevät jotain saman tyylistä luettavaa. Koskapa itseltäni on jäänyt kirjailijan tuotantoon tutustumatta, on ollut hankala yhtäkkiä keksiä jotain vastaavaa. Osittain siitäkin syystä päätin ottaa luettavaksi jonkin McKinleyn kirjoista. Tarkempi tutkailu osoitti, että kirjailijan kaikki kirjat sopivat mainiosti johonkin Down Under -lukuhaasteen kohdista! Hei, kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;) 

Ensimmäisenä kirjailijan monista kirjoista kohdalle osui Viinitila (WSOY 2001). 



Jock Witney oli eteläisen Australian viinitarhojen kuningas, joka tahtoi määrätä kaikesta mitä valtakunnassa tapahtui. Kun Jock nyt on poissa, suku ei oikein tiedä, miten menetellä jättiläismäisen perintönsä kanssa - Jacarandan viinitilan lisäksi siihen kuuluu muun muassa supermarketeita ja laivayhtiö. Eräät nuoremmista perheyhtiön osakkaista haluaisivat muuttaa koko vaikeasti hoidettavan imperiumin rahaksi. Ostajakin on tarjolla: ranskalainen viinintuottaja Lazare on pitkään havitellut historian suurimpia viinikauppoja. Witneyn iäkäs leski Cordelia asettuu kuitenkin tarmokkaasti vastustamaan Jacarandan myymistä. Osoittaakseen, kuinka suurista arvoista on kysymys, hän vie tyttärentyttärensä Sophien matkalle viinitilan menneisyyteen seuraamaan varhaisten sukupolvien elämää. Hän kertoo nuoremmalle naiselle tarinoita siirtolaisuudesta, ankarista elämänehdoista, sitkeydestä, tulevaisuuden toivosta ja rakkaudesta. Palatessaan naiset ovat yhdessä valmiit kohtaamaan nykyajan haasteet. (takakansiteksti) 

Kirja on alusta lähtien vetävästi kirjoitettu. Jacarandan "viini-imperiumin" esiäiti Rose tulee Australiaan Englannista, kun kyllästyy palveluspaikassaan tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään. Australiaan saavuttuaan Rose tapaa saksalaissyntyisen Oton, joka ei saa tyttöä mielestään, ja lopulta he päätyvät perustamaan perheen ja aloittamaan viininviljelyn. 

Rosen tarinan rinnalla seurataan koko ajan myös hänen nuoruudenrakastettunsa Johnin tietä mustalaisleiriltä nyrkkeilykehiin ja edelleen Australiaan saakka. Toinen rinnalla kulkeva tarinajuoni on Rosen entisen emännän, Isobelin ja tämän miehen Gilbertin tarina. Tämäkin pariskunta päätyy lapsineen Australiaan samoille seuduille Rosen kanssa. 

Tästä lähtee liikkeelle monimutkainen ja ristiriitoja täynnä oleva sukutarina. Menneisyyden polkuja seurataan tarinan nykypäivästä käsin, kun Sophie lähtee isoäitinsä Cordelian kanssa matkalle Jacarandan viinitilan menneisyyteen. Tilan kohtalo on vaakalaudalla, mutta Cordelia on päättänyt pitää sen suvun omistuksessa kaikin mahdollisin keinoin. 

Kirjan rakenne teki siitä välillä hieman hankalasti seurattavan, mutta loppua kohti suvun vaiheet ja kiemurat onneksi selkiytyivät huomattavasti. Kirja sopii loppujen lopuksi useampaankin haasteeseen: Down Under -haasteesta kuittaan kohdan 10 (kirja liittyy tiiviisti viininvalmistukseen) ja Helmet-haasteesta kohdan 26 (sukutarina). Niiden lisäksi kirja sopii aloittamaan Suketuksen blogissa alkaneen Muuttoliikkeessä-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tamara McKinley: Jacaranda Vines
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2001
414 sivua

perjantai 24. helmikuuta 2017

Julia Bell: Ahmatti

"Jos olisin yhtä iso kuin hän, tappaisin itseni", äiti sanoo osoittaen Marilyn Monroen kuvaa aikakauslehdessään. Äiti on laihduttanut niin kauan kuin 14-vuotias Carmen pystyy muistamaan. Nyt äidistä on mukavaa, kun he molemmat ovat samalla dieetillä. Kuin siskokset. (takakansiteksti)



Julia Bellin Ahmatti (Otava 2003) on melkoisen karua luettavaa. 14-vuotias Carmen on ehkä vähän pullukka ja tykkää syömisestä, mutta äiti on melkoinen piiskuri yllyttäessään tytärtään laihduttamaan. Hyvin pian selviää, että äidin oma suhde ruokaan on erittäin epäterve ja että äidillä on takana pitkä ajanjakso syömishäiriötä ja sairaalahoitoa. Äiti on melkoisen epätasapainoinen ihminen joka suhteessa, ja kun äiti yllättäen päättää muuttaa Carmenin kanssa vanhaan kotikaupunkiinsa, myös Carmenin elämä muuttuu epävakaiseksi. Tätä kaikkea ei tietenkään helpota se, että äiti selkeästi salaa monia asioita Carmenilta. 

Vähitellen äidin aivopesu alkaa tuottaa tulosta ja Carmen päättää laihtua. Jos ei se muuten onnistu, niin sitten vaikka oksentamalla. Lähipiiri on huolissaan, mutta äidin päätä he eivät pysty kääntämään. Äiti on lopultakin tyytyväisempi tyttäreensä, mutta millä hinnalla? 

Tämä kirja kertoo syömishäiriöiden lisäksi laajemminkin mielenterveyden ongelmista. Kaikki ankeus ja hankaluus tekivät kirjasta paikoitellen todella ahdistavan, mutta myös koukuttavan lukukokemuksen. Rankan aiheensa vuoksi kirja sopii Syöminen sallittu -haasteen lisäksi myös Helmet-haasteen kohtaan 20 (kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julia Bell: Massive (2002)
Suomentanut Sirpa Kähkönen
Otava, 2003
255 sivua

torstai 23. helmikuuta 2017

Novelleja Suomesta ja Kiinasta

Novellihaaste tuntuu etenevän tuskallisen hitaasti, mutta kuitenkin jotain olen saanut luettua. Niputan nyt yhteen postaukseen kaksi täysin erilaista novellikokoelmaa, joista toinen oli nopeasti ahmaistava ja toinen taas vaati enemmän sulattelua. 



Se nopeammin luettava oli näistä kahdesta hyvinkin ilmeisesti Samuli Antilan Rajat ja muita kauheita tarinoita (Kuoriaiskirjat 2014), kiinalaisen Gao Xingjianin Vaarin onkivapa (Otava 2009) taas eteni paljon hitaammin, novelli tai korkeintaan kaksi kerrallaan. 

Perheenisän talonrakennusprojekti saa karmivan käänteen, kun tontilta paljastuu kutsumaton vieras. Kilpauransa onnettomuuteen lopettanut rallikuski joutuu menneisyyden haamujen vainoamaksi. Nuori rakennusmestari palkataan rakentamaan kellotapuli syrjäisen kylän seurakunnalle, mutta hämäläisen maalaisidyllin taustalla värjyy aavistus hulluudesta ja kuolemasta. 
Samuli Antila tnnetaan paitsi historiallisesta romaanistaan Kirveenkantajat, myös lehdissä ja antologioissa julkaistuista kauhunovelleista. Tähän kirjaan on koottu niistä parhaat. Nämä kauheat tarinat vievät lukijansa Atlantin aalloilta jatkosodan hyisiin juoksuhautoihin, öisiltä hautausmailta kartanoiden synkkiin kellareihin. (takakansiteksti)

Antilan kauhunovellikokoelma sisältää seitsemän novellia, joiden kauhu on melko salavihkaista ja "erikoista", positiivisessa mielessä. Oma suosikkinovellini tästä kokoelmasta on niminovelli Rajat, jossa perheenisä rakentaa taloa ja kohtaa työmaalla jotain karmaisevaa... mutta vielä karmivammaksi novelli muuttuu, kun kutsumatonta vierasta ryhdytään häätämään tontilta pois.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita
Kuoriaiskirjat, 2014
129 sivua

Gao Xingjianin novellit ovat hyvin erilaisia, viipyileviä ja paikoitellen jotenkin pysähtyneen tuntuisia. Aiheet vaihtelevat melko lailla laidasta laitaan. 

Kulttuurivallankumouksen erottamat lapsuudenystävät kohtaavat toisensa osaamatta tunnustaa rakkauttaan. 
Nuoripari kokee häämatkallaan, miten päihdyttävään onneen kietoutuu sanaton ahdistus. 
Koti-ikävän vaivaama mies uppoaa muistikuviin lapsuutensa vaarista, mutta ovatko muistot muistoja ensinkään, onko mennyttä enää olemassa? 
Menneisyyden otteessa tempoilevien ihmisten melankoliset, katkeratkaan tunnot eivät silti nujerra novellien syvää huumoriaa ja humaania elämänuskoa. (kirjan kansiliepeestä) 

Otavan kirjasto -sarjassa julkaistu Vaarin onkivapa sisältää 17 novellia, joissa kerrotaan modernisoituvasta kiinalaisesta elämänmenosta kulttuurivallankumouksen jälkeen. Itse pidin eniten novellista Sadetta, lunta ja sen sellaista, jossa kertoja jää pitämään sadetta pieneen vajaan ja joutuu salakuuntelijan asemaan, kun kaksi tyttöä tulee samaan vajaan seinämän toiselle puolelle. Tyttöjen keskustelu ja kikattelu tuntuu melko huvittavalta ja absurdilta, mutta sen aitous jättää hyvän mielen. Myös kirjan niminovelli Vaarin onkivapa oli melko kiehtova, vaikka minusta tuntuu että en varmaankaan edes kunnolla ymmärtänyt sitä. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Gao Xingjian: Gei wo laoye mai yugan
Suomentanut Riina Vuokko
Otava, 2009
381 sivua

Näillä kahdella kirjalla novellihaasteeni loikkaa eteenpäin 24 novellin verran. Näin pääsen jo 40 luettuun novelliin.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Anneli Kanto: Veriruusut

Muistan, kun luin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen kerran. Se oli lukukokemus ja -elämys, joka jätti minut haukkomaan henkeäni. Lähes vastaavaan ylsi Anneli Kannon upea historiallinen romaani Veriruusut (Gummerus 2008).

Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja vastikään päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja päätyy sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan kanssa, jolla on jo sulhanenkin. 
Helmikuun alussa 1918 tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa komennon Valkeakoskella. Uudessa musliinipuserossaan ja hameessaan Sigrid lähtee Martan mukana työväentalolle vallankumouskomitean järjestämiin iltamiin. Agitaattori rohkaisee naisia ottamaan paikkansa luokkataistelussa ja saa kuulijoiltaan palavaa kannatusta. Välittömästi Koskille perustetaan naiskaarti, johon myös Martta ja Sigrid liittyvät yhteisessä innostuksessa. 
Veriruusut-romaani kuvaa vuoden 1918 järkyttäviä tapahtumia uudesta näkökulmasta. Yhteiskunnallisen muutoksen vaatimus rohkaisee myös nuoria naisia vaatimaan itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee heidät mukaansa keskelle ennenkokematonta tragediaa. 
Anneli Kannon taidokas, dokumentaarinen ja inhimillisesti tosi kerronta vie sisällissodan melskeisiin Valkeakoskella, Tampereella ja lopulta pakenevan punaisten kolonnan mukana kohti Lahtea. (kansiliepeestä)


Tosiaankin, huh mikä kirja! Vetää kyllä hiljaiseksi. Ja vain satakunta vuotta sitten tällaista on ollut ihan oikeasti! Miten on voitu ajatella noin ja kohdella toisia ihmisiä niin julmasti? Kansa on ollut pelottavasti kahtiajakautunut, ja vielä pelottavampaa on tajuta että eipä tämä nyky-yhteiskuntakaan nyt niin kauas ole tästä edennyt.

Sympatiseeraan kovasti tällaisia hienoja kuvauksia kansalaissodasta nimenomaan punaisten näkökulmasta. Tälle vuodelle samantyylistä lukukokemusta on tarjonnut jo Emil Aallon kapina. Suurella mielenkiinnolla odotan, minkälaisen elämyksen tarjoaa Anneli Kannon vasta ilmestynyt uutuus Lahtarit, joka on jo lukupinossa odottamassa vuoroaan. 

Tämä kirja kuittaa Helmet-haasteesta kohdan 8: Suomen historiasta kertova kirja. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Anneli Kanto: Veriruusut
Gummerus, 2008
427 sivua

tiistai 21. helmikuuta 2017

Eila Pesonen: Läskiromaani

Hoksasin Eila Pesosen Läskiromaanin (Sunkirja 2016) oikeastaan ihan vahingossa kirjastomme tietokannasta, ja päätin tsekata kirjan Syöminen sallittu -lukuhaastettani silmällä pitäen. 

Terveydenhoitaja joutuu antamaan kiloistaan kärsiville ravintoneuvontaa, mutta painiskelee itsekin ylipaino-ongelmien kanssa. Työssään hän tulee pohdiskelleeksi, miksi lihavuudesta on tullut iso ongelma niin hänelle itselleen kuin monelle muullekin, jopa sellaisille, jotka eivät ole lihavia kuin omasta mielestään. Joka tapauksessa seurauksena on jatkuva laihduttaminen, masennus ja lopulta itsetutkiskelu, joka johtaa lapsuusvuosiin asti.
"Läskiromaani" on erilainen, uudesta näkökulmasta lähtevä kirja lihavuudesta ja toistuvista, turhista laihdutuskuureista ja lopulta myös sovinnosta oman itsensä kanssa. (kustantajan esittely)




Kirjan päähenkilö Terttu-Onerva on jo mummoikäinen, ikänsä paino-ongelmien kanssa painiskellut nainen. Hänen suhtautumisensa ruokaan on kaksijakoista: toisaalta ruoka on hänelle ihan normijuttu, toisaalta taas kaikkea muuta. Työnsä puolesta hän joutuu toimimaan "terveysterroristina", mikä ärsyttää häntä itseäänkin. 

Vähitellen Terttu-Onervalle valkenee, että ongelma on jotain muuta kuin kilot hänen ihonsa alla. Kuten takakannessa puntaroidaan: "Läski, laiska, tyhmä vai sittenkin ruokariippuvainen? Syyllinen vai syyllistetty? Vääränlaisen valistuksen vai vääränlaisten ihmissuhteiden uhri? Vai itse vääränlainen? Lapsuuden vai aikuisuuden vanki?"

Kirjassa puntaroidut ja moneen kertaan pohdiskellut asiat ovat itsellenikin valitettavan tuttuja. Siksipä kirjaa oli välillä ahdistavaa, mutta välillä myös onneksi hyvin lohdullistakin lukea. Ehkäpä minäkin vielä pääsen Terttu-Onervan lailla kilojeni ja syömisongelmieni "yli".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Eila Pesonen: Läskiromaani
Sunkirja, 2016
237 sivua

maanantai 20. helmikuuta 2017

Jessie Burton: Nukkekaappi

Ystävänpäivän lukumaratonilla luettua, osa 2. 

Jessie Burtonin Nukkekaappi (Otava 2016) on kirja, jonka olemassaolon olen tiennyt jo pitkään ja halunnut kirjan lukea, mutta en vaan ole jaksanut etsiä englanninkielistä alkuteosta käsiini. Niinpä ilahduin kovasti kun kirja lopulta suomennettiin viime vuonna. Kiinnostus kirjaan johtuu omasta nukkekoti/miniatyyriharrastuksestani.

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat? (takakansiteksti) 



Sinänsä viihdyttävä ja vetävästi kirjoitettu kirja, mutta en tiedä, jokin tässä jäi valitettavan vajaaksi. Nellan avioliitto ei ole aivan tavallisin, mutta mikään suuri yllätys ei ollut takana tässä asiassa. 1600-luvun loppu ei ole minulle mitenkään tutuinta aikakautta, varsinkaan Alankomaissa, joten ajankuvauksesta en pysty sanomaan mitään. Salaperäinen miniatyristi taas jätetään turhankin salaperäiseksi. Minulle ainakin jäi epäselväksi, mistä tämä sai kaikki tietonsa. En tiedä, avaisiko toinen lukukerta kirjaa enemmän... pitänee jäädä muhittelemaan kirjaa ja ehkä jonain päivänä palata sen pariin uudemman kerran.

Heti alussa mainitusta syystä kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 43 (kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään), ja lisäksi maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tämän vuoden ensimmäinen valloitettu maa on siis Alankomaat.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jessie Burton: The Miniaturist (2014)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2016
431 sivua

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kiera Cass: Eliitti (Valinta #2)

Ystävänpäivän lukumaratonin aikana luettua, osa 1.

Valintaan osallistui alun perin 35 tyttöä.
Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi - ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?
America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät tarkalleen, mitä haluavat - ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa. (takakansiteksti)


Kiera Cassin Eliitti (Pen & Paper 2016) jatkaa tarinaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Valinta jäi. Tässä kirjassa dystooppiset sävyt pääsevät paremmin esille: kapinalliset joukot uhkaavat palatsia ja Eliittiä yhä useammin, ja olosuhteet käyvät vaarallisemmiksi. America joutuu punnitsemaan tarkasti tunteitaan sekä prinssi Maxonia että vartijana työskentelevää Aspenia kohtaan. Pudotuspeli jatkuu koko ajan, eikä kukaan Eliitistä ole täysin turvassa. 

Kirja jätti hurjan hingun saada seuraava osa käsiinsä, ja onneksi se onkin jo ilmestynyt. :)

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kiera Cass: The Elite
Suomentanut Laura Haavisto
Pen & Paper, 2016
332 sivua

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Haastekoonti: BFF-lukuhaaste


Kira Niian emännöimä BFF-lukuhaaste pyörähti loppuunsa vähän varkain, ja paljon olisi haasteeseen sopivia kirjoja vielä ollut blogattavana. Tässä kuitenkin kooste niistä jo lukemistani ja bloggaamistani kirjoista: 

Venla Saalo: Sateenvarjotarina
Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät
Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto : pentukirja
 
Nyt kun asiaa on miettinyt vähän tarkemmin, niin suurimmassa osassa koskaan lukemistani kirjoista ystävyys on todella merkittävässä roolissa. Ystävyyteen liittyy niin monenlaisia asioita: yhdessä harrastamista ja tekemistä, iloa ja surua, hyviä ja huonojakin hetkiä. Ja parhaimmillaan ystävyys kestää mitä vain. :)
 
Kiitokset Kira Niialle haasteesta, ja varmasti voin luvata että ystävyys-kirjat tulevat pysymään lukulistallani jatkuvasti!

lauantai 11. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton


Ystävänpäivän lukumaratonia luetaan tänä vuonna välillä 11.-14.2. Itse aion ajoittaa lukemiseni tähän viikonloppuun. Lähtölaskenta alkaa olla meneillään, sillä tarkoitus on aloittaa lukeminen klo 17. Urakka loppuu siis huomenna klo 17. 

Materiaalia olisi. Ihan liikaakin. Mutta mikään noista töistä kotiin kulkeutuneista kirjoista ei nyt tunnu houkuttelevalta! Ratkaisin ongelman siis sillä, että otin omasta hyllystäni esille lukemista odottavia kirjoja, ja valikoin maratonlukemiset ensisijaisesti tästä pinosta. Katsotaan kuinka käy! 



Klo 22.34:
Viisi ja puoli tuntia maratoonausta takana ja kaksi kirjapinosta aloitettu. Välillä Putous vei lukemisesta voiton, mutta sitten taas jatkettiin. Tällä hetkellä siis luettuna: 
  • Jessie Burton: Nukkekaappi, alusta sivulle 248
  • Herta Müller: Sydäneläin, alusta sivulle 68
Selvää siis on, kumpi kirjoista vaikuttaa vetävämmältä. :D Nukkekaapin suomennosta olen odottanut aika kauan ja nyt luen sitä lähes ahmien, mutta kyllä Sydäneläinkin kiinnostaa. Tyyli vain on vaikeampilukuista.

Nyt hampaidenpesulle ja jatkamaan lukemista vielä peiton alla. Pitäisiköhän siirtyä välillä Eliitin pariin? 

12.2. klo 12.07: 
Huoh. Huonosti nukuttu (mutta hyvin luettu) yö takana, maratonia edessä vielä vajaat viisi tuntia. Nukkumatti jätti minut eilen välistä hiekkaa heitellessään, joten kulutin yön pimeitä tunteja sitten lukemalla. Aamuyöllä kolmen aikaan lopetin Kiera Cassin Eliitin, ja sitten muutaman tunnin unien jälkeen jatkoin Nukkekaapin lukemista. Tämänhetkinen luku- ja sivusaldo on siis: 
  • Jessie Burton: Nukkekaappi, 431 sivua
  • Herta Müller: Sydäneläin, tähän mennessä 68 sivua
  • Kiera Cass: Eliitti, 317 sivua
eli yhteensä 816 sivua. Ja ei kun jatkamaan urakkaa.

klo 17.33:
Urakka on nyt ohi! Loppuvaihetta piti aikatauluttaa melkoisesti, sillä mies oli viikonlopun reissussa ja junalle piti mennä vastaan vielä maratoonausaikana, ennen viittä. Luettavana oli Tuija Lehtisen dekkari Väärä vainaja, jonka luku-urakan lopetin rautatieaseman parkissa. Ja takakansi tuli vastaan juuri passelisti ennen junan saapumista asemalle. Lukumaraton sai päätöksensä klo 16.40.

Maratonin saldona kolme kokonaan luettua kirjaa ja yksi aloitettu:
  • Jessie Burton: Nukkekaappi, 431 sivua
  • Herta Müller: Sydäneläin, alusta 110 sivua
  • Kiera Cass: Eliitti, 317 sivua
  • Tuija Lehtinen: Väärä vainaja, 218 sivua
eli yhteensä 1 076 sivua.

Näistä luetuista luvassa omat postauksensa myöhemmin. :)