maanantai 13. kesäkuuta 2016

Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet

Jokin aika sitten kirjaston palautushyllystä pisti silmääni teos, jota en muistanut aiemmin nähneeni. Kansikuva kiehtoi mieltäni ja päätin napata kirjan mukaani. Johanna Viitasen esikoisteos Hiekkaan kadonneet jäljet (Minerva 2013) osoittautuikin kelpo jännäriksi, ei tosin mitenkään perinteisessä mielessä. 

Musiikintutkija Seppo Salo lentää Mongoliaan tutkimaan muinaista hevosenpääviulua, morin huuria. Samassa jurttakylässä Rhys Davies, walesilainen eläinlääkäri, etsii kaviokuumeen aiheuttajaa mongolialaisten hevosten perimästä. 
Oudot tapahtumat ja sattumat saavat miehet epäilemään, että jokin on vialla. Jurttakylän tunnelma tiivistyy, kun molemmat tutkijat ovat oivallustensa kynnyksellä. 
Kuka haluaa heidät hengiltä ja miksi? Entä miksi Sepon perhettä vainotaan Suomessa? 
Ennen kuin kysymykset saavat vastauksensa, miehet päätyvät epäilemään kaikkia ja kaikkea. Epäilyiltä eivät säästy edes vanha hevosenpääviulun mestari eikä nuori naistulkki, joka näyttää järjestäneen asiansa rutkasti paremmin kuin leirin muut nuoret. 
Hiekkaan kadonneet jäljet kertoo jännittävästi, miten tutkijantyö vaihtuu pelkoon, salailuun ja vaaralliseen vaellukseen armottomassa hiekkaerämaassa. Vanhoista asiakirjoista hahmottuu yllättävä tarina, joka ulottuu koko mantereen ja menneen vuosisadan yli. 
Romaanissa soi hevosenpääviulu ja taivas kaareutuu kirkkaan sinisenä. Se on tarina kätketystä historiasta sekä rakkaudesta, jota kukaan ei osaa odottaa. (takakansiteksti) 



Kyllä olikin mielenkiintoinen kirja. Vaikka esikoisteos onkin, kirjailijalla on sana hyvin hallussa ja kerronta kulkee jouhevasti. Mongoliasta tiedän sen verran että se on kaukana (ja tsingis-kaanin), hevosenpääviuluista ja kaviokuumeesta taas olen täysin tietämätön. Aihepiirit olivat siis täysin vieraita, mutta niistä kerrottiin riittävästi - ja vähän enemmänkin. Jos kohta mielenkiinto herpaantuikin pariin otteeseen johonkin yksityiskohtiin, uskottavuutta sellaiset tuovat hienosti. Ihan oikeasti siinä kaviokuumetta tutkiva eläinlääkäri on äänessä! 

Henkilöhahmot ovat loistavia. Seppo Salo, suomalainen muusikko ja musiikintutkija sekä Rhys Davies, walesilainen eläinlääkäri. Miehet tapaavat lennolla Mongoliaan ja päätyvät tutkimaan omia erityisalojaan samoille seuduille. Kumpikin kipuilee vanhojen parisuhteiden päätyttyä, eivät kylläkään niiden perään mutta kuitenkin. Ja vielä nuori paikallinen tulkkityttö Terbis, joka vaikuttaa sotkeentuneen johonkin turhan isoon ja hämärään juttuun. Jännitystä siis löytyy, vaikken tätä miksikään dekkariksi menisikään sanomaan. 

Ja mitä siihen odottamattomaan rakkauteen tulee... minä ainakin odotin ja aavistin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. :)

Kolmeen haasteeseen napataan pisteet: Helmet-lukuhaasteesta kohta 45 (suomalaisesta miehestä kertova kirja), ja maailmanvalloitus etenee Mongoliaan. Ja koskapa Mongolia luetaan kuuluvaksi Itä-Aasiaan, saan pisteen myös Kurjen siivellä -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet 
Minerva, 2013 
291 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti