lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Tässä taas kirja, joka lähti töistä mukaani ihan kansikuvan perusteella. Jan-Philipp Sendkerin esikoisteos Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016) on kertakaikkisen viehättävä teos, onneksi myös sisältönsä puolesta. 



Alun perin Burmasta kotoisin oleva Tin Win on menestynyt juristi New Yorkissa. Eräänä päivänä Tin Win ottaa salkkunsa ja lähtee töihin. Hän ei kuitenkaan koskaan saavu työpaikalleen, eivätkä hänen amerikkalainen vaimonsa ja kaksi aikuista lastaan kuule hänestä enää mitään. Neljä vuotta myöhemmin Tin Winin tytär, uraorientoitunut Julia saa käsiinsä vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalle burmalaisnaiselle. Julia ei tiedä mitään isänsä ensimmäisestä kahdestakymmenestä elinvuodesta ja päättää matkustaa kirjeessä mainittuun pieneen burmalaiskylään. Julian koko maailman mullistavan matkan päättyessä hän on oppinut paljon isästään – ja elämästä yleensä.
Sydämenlyönneissä ikuisuus on ainutlaatuinen lukukokemus omaa tietään etsiville, itämaisesta mystiikasta kiinnostuneille ja kaukomaille havittelijoille. Maailmalla suurmenestykseen noussut romaani on lempeä ja inhimillinen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista ja rakkauden voimasta. 

(kustantajan esittelyteksti) 

Saavuttuaan pieneen burmalaiskylään Julia kohtaa pienessä teehuoneessa vanhan miehen, joka tuntee hänet. Tietää hänen koko nimensä ja syntymäaikansa, ja on odottanut tätä viimeiset neljä vuotta. Kyllä, mies tuntee Julian isän ja tietää hänen tarinansa, mutta se on pitkä juttu...

"Täällä minä muuten tapasin isännekin, ja itse asiassa hän istui juuri tuolla jakkaralla ja minä kuuntelin hämmästyneenä hänen tarinaansa juuri tässä - myönnän, että olin hämmentynyt ja jopa epäuskoinen. En ollut koskaan kuullut keneltäkään sellaista tarinaa. Voiko sanoille puhjeta siivet? Voivatko ne liukua ilman halki kuin perhoset? Voivatko ne vangita meidät, kuljettaa meidät toiseen maailmaan? Voivatko ne avata sielumme viimeisenkin salaisen kammion? En tiedä, pystyvätkö pelkät sanat siihen, Julia, mutta teidän isällänne oli sinä päivänä ääni, jollaisen kuulee ehkä vain kerran elämässä. -- 'Minä en ole uskonnollinen mies, U Ba, ja rakkaus on ainoa voima, johon minä todella uskon.' Näin teidän isänne sanoi." (s. 12-13)

Julia ei tiedä mitä uskoa ja ajatella, mutta U Ban kertomus kiehtoo häntä. Seuraavana päivänä he tapaavat taas, ja tarina jatkuu - ja sitä seuraavana. Julia kuulee isästään asioita, joista hänellä ei ole ollut aavistustakaan, isä ei ole puhunut niistä koskaan. Hän kuulee myös isän rakastetusta, Mi Mistä, ja siitä, miten nuoret joutuivat eroon toisistaan. Lopuksi Julia kuulee isän ja Mi Min tavanneen vielä viimeisen kerran, neljä vuotta sitten. Sitten isä kuoli. Tieto on musertava, sillä Julia ennätti jo ajatella isänsä majailevan kylässä edelleen. U Ban tyyneys auttaa Juliaa pääsemään suurimman surun yli, mutta yllätykset eivät suinkaan ole vielä lopussa.

Erittäin hienosti ja kauniisti kirjoitettu kirja! Tämän tulen muistamaan pitkään. Ensin kirjan lukemista ei olisi malttanut lopettaa, mutta lopussa teki mieli jo säästellä sivuja, ettei se loppuisi liian äkkiä. Silkkaa lukuiloa siis! Kaunokirjallinen maailmanvalloitus etenee Burmaan eli siis tätä nykyä Myanmariin. Ja koskapa kyseessä on kaunis rakkaustarina, sopii se myös Helmet-haasteen kohtaan 3: kirjassa rakastutaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jan-Philipp Sendker: Das Herzenhören (2002)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi 
Gummerus, 2016 
326 sivua  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti