perjantai 3. marraskuuta 2017

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä

Luin Jennifer Nivenin upean nuortenkirjan Yksi täydellinen päivä (Karisto 2017) ensimmäisen kerran, kun se ilmestyi alkukielisenä parisen vuotta sitten (All the Bright Places, Alfred A. Knopf 2015). Nyt sain viimein luettua myös suomennoksen, ja pidin kirjasta entistä enemmän.

17-vuotias Theodore Finch on älykäs, spontaani outolintu, jota kuolema kiehtoo. Finch tuntee kuolemafaktat, kuuluisien ihmisten itsemurhaviestit ja synkimmät Virginia Woolf -sitaatit. Hän yrittää silti keksiä joka päivä syyn olla kuolematta.
Violet on kirjoittamista harrastava, suosittu tyttö, joka on alkanut vetäytyä kuoreensa isosiskonsa kuoleman jälkeen. Finch ja Violet tapaavat sattumalta koulun kellotornissa, jossa Finch on jälleen kerran miettimässä, hyppäisikö vai ei. Violet on samalla asialla, ja nuorten välille syntyy erityinen side. He päätyvät tekemään yhdessä maantiedon projektia, joka muuttaa molempien elämän. (kirjan kansiliepeestä)




Aihe on kohtuusynkkä, kuten nuorten ja nuorten aikuisten kirjoissa nykyään kovin usein on tapana. Violetin isosisko on kuollut liikenneonnettomuudessa, ja Violetin on vaikea jatkaa elämäänsä. Theodore on kuolema-ajatusten riivaama, mutta yrittää pysyä hengissä. Sattumalta molemmat ovat kiivenneet samaan kellotorniin samana päivänä sama asia mielessään, mutta Theodore tai siis Finch, joksi häntä kutsutaan, onnistuu puhumaan heidät molemmat alas tehden kuitenkin julkisesti Violetista sankarin ja hengenpelastajan.

Tästä alkaa aluksi erittäin epätodennäköiseltä tuntunut ystävyys. Finch on päättänyt vetää Violetin takaisin elämään ja ilmoittautuu tämän pariksi maantiedon projektiin. Sen aikana on tarkoitus käydä tutustua vähintään kahteen kohteeseen kotiosavaltion alueella. Violet huomaa vasten tahtoaakin kiinnostuvansa Finchistä, joka on erittäin erikoinen tyyppi millä tahansa mittakaavalla mitattuna. Ja kuten arvata saattaa, tästä ystävyydestä kehittyy vähitellen syvempiäkin tunteita. Violet ja Finch rakastuvat toisiinsa ja hetken kaikki on täydellistä. Kunnes Finch katoaa.

Kirja tekee tutuksi Indianan osavaltiota, ja sopiikin siksi erittäin hyvin So American -haasteeseen. Paikkansa se saa myös Uudelleen luettua -haasteen lukulistalta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Niven: All the Bright Places (2015)
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2017
405 sivua    

tiistai 31. lokakuuta 2017

Halloween-lukuhaasteen koonti


Sain luettua tämän vuoden Halloween-lukuhaasteen aikana kokonaista kaksi kirjaa, ja kolmas jäi puolitiehen. Harmittaa vähän - olisin halunnut lukea enemmän kauhukirjoja (tai yleensä ottaen enemmän), mutta lukujumi iski juuri lomaviikolla kun aikaa olisi muuten ollut. No, onneksi voi lukea muutenkin kuin haasteita varten. :)

Lukemani kirjat olivat siis Ilkka Auerin nuortenkirja Anastasia sekä Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhteinen novellikokoelma Hotelli Ikuisuus. Molemmat kirjat ovat Haamu-kustannuksen teoksia. Haamuhan on erikoistunut juuri kauhuun ja kummitusjuttuihin. Keskenään kirjat olivat varsin erilaisia, mutta päädyin antamaan molemmille neljä tähteä: Anastasialle mm. vankan historiallisen taustan ansiosta ja Hotelli Ikuisuudelle novellien erikoisen jatkumon ansiosta.

Kolmas kauhukirja, jota aloitin, on Mats Strandbergin uutuus Hoivakoti, mutta luen sen nyt rauhassa loppuun ja kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin. Haasteesta se nyt jää ulkopuolelle.

Kiitokset Niinalle haasteen emännöinnistä! :)

Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita

Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhdessä kirjoittama novellikokoelma Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita (Haamu 2014) tarjosi mainion lukupaketin niin Halloween- kuin novellihaasteeseenkin.

Ystäväni, jos haluat tulla tapaamaan minua, Sinun täytyy vain löytää tänne. Ja muista, tähän hotelliin voit kirjautua sisään milloin vain haluat. Tämä hotelli on aina avoinna.
Hotelli Ikuisuus vie vieraansa oudoille matkoille ihmismielen pimeisiin salaisuuksiin, toiveisiin, pelkoihin, himoihin ja kiellettyihin kaipauksiin.
Sen huoneet on kalustettu mustalla pitsillä, silkillä ja sametilla, mutta kaapeista löytyy luurankoja, riivattuja koneita, outoja yön olentoja, risaisia munkinkaapuja, kirottuja nukkeja, syntejä ja verta. Soita kelloa ja astu kynnyksen yli. (takakansiteksti) 


Kirja koostuu 22 novellista, jotka vaikuttavat aluksi aivan toisistaan irrallisilta. Tarkemmin lukiessa osoittautuu, että jokainen novelli liittyy jotenkin edeltävään novelliin. Kahden kirjailijan novellit on sijoitettu kirjaan vuorotellen, eli yhteistyötäkin on siis tehty järjestelmällisesti. Toisaalta kaikki novellit toimivat myös yksittäin luettuina, mistään ei ns. jää paitsi, vaikkei olisi lukenut muita kokoelman novelleja. Kokoelman viimeinen novelli, Hotelli Ikuisuus, kokoaa tavallaan kaiken aiemmin luetun kokonaiseksi tarinaksi.

Meneillään oleva novellihaaste tarjoaa käyttöön ainakin itselleni bloggaamisessa uudenlaisen välineen, peukuttamisen. Se on näppärä väline nostaa esiin yksittäisiä novelleja, näin ainakin olettaisin... ja ajattelin kokeilla. :)

Henry Ahon novelli Mytty ansaitsee peukutuksen näkökulmansa ansiosta. Novellissa äiti kertoo, kuinka löytää tyttärensä kanssa talon ullakolta vanhan nukkensa Mytyn. Tytär haluaa tehdä Mytylle uudet kasvot, mutta pelkää epäonnistuvansa. Äiti kertoo tyttären yrityksistä ikään kuin ulkopuolisena, mutta loppujen lopuksi päätyy itse tekemään nukelle kasvot. Tästä seuraa novellin varsinainen kauhuelementti. Näkökulma tavallaan "vinksahtaa" sijoiltaan, kun äiti puuttuu asiaan.
Toinen peukutuksen ansaitseva novelli on Henry Ahon Pientä laittoa vailla. Mieskertoja kertoo mökkiremontistaan ja huonosta suhteesta vaimon kanssa, ja siitä miten nämä asiat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Mies itsessään on jo mielenkiintoinen henkilöhahmo, mutta vielä enemmän uteliaisuutta herättää vaitelias mökkinaapuri.

Jaana Ala-Huissin novellia Osasto peukutan miljöönsä puolesta. Hyvin pian käy selväksi että kyseessä on dystooppinen paikka, koneiston lailla toimiva Osasto, joka alistaa kaikki (Asukkaansa? Potilaansa?) nimettömiksi, perheettömiksi, vaille ammattia ja kansalaisuutta. Se on kaikki, mistä kertoja tietää mitään, ei ole aikaa ennen Osastoa. Ennen kaikkea, Osasto ei salli erilaisuutta. Hyytävä tulevaisuudenkuva.

Seuraava peukutus menee Jaana Ala-Huissin novellille Silta. Sillalla tapahtuu onnettomuus; se erottaa naisen miehestään ja yhteisöstään, kuten on tehnyt monille ennen häntä. Siltaan liittyy jotain selittämätöntä. Toisaalta elämä vaikuttaa jatkuvan ihan tavalliseen tapaan, samalla kuitenkin on selvää ettei näin ole. Silta on suurin konflikti kaikista.

Kaiken kaikkiaan Hotelli Ikuisuus on hieno kokonaisuus, joka jää mieleen pitemmäksi aikaa. Suosittelen kaikille novellien ja kauhun ystäville! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita
Haamu, 2014
141 sivua

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kirjoja moniin eri haasteisiin

Tässäpä taas niputettuna muutama kirja, joista en ihan hirveästi keksi sanottavaa, mutta haluan ne blogiini ottaa mukaan kuitenkin, kun kirjat sattuvat sopimaan passelisti meneillään oleviin haasteisiin. :)

Antti Tuurin Tangopojat (Otava 2016) sopii Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Kirja keskittyy kuvaamaan 1960-luvun tyypillistä tilannetta: lähdetään Ruotsiin leveämmän leivän toivossa.


Saulilla on Kauhavalla kesken monta asiaa, etenkin suhde oikulliseen Elinaan. Elina on laulusolisti tanssiorkesterissa, jossa Sauli soittaa haitaria. Orkesteri hajoaa, kun Elina yllättäen lähtee Ruotsiin. Sauli päättää lähteä perästä, Volvon tehtailla olisi töitä tarjolla.
Nousevan auringon talo, suomalaisten miesten majapaikka Skövdessä, opettaa maan tavoille. Raskaan tehdastyön lomassa Sauli elättelee haavetta soittamisesta. Sana lahjakkaasta hanuristista leviää, ja Sauli alkaa työn ohessa soittaa Tangopojat-orkesterissa. Se vetää suomalaispaikkakuntien tansseihin jopa tuhansia innokkaita. Kaiken aikaa Sauli yrittää kuitenkin jäljittää Elinaa, joka tuntuu kokonaan kadonneen.
Suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei 1960-luvulla satojatuhansia työikäisiä Ruotsin teollisuutta rakentamaan. Sopeutuminen ei aina sujunut tangon sulavin askelin. (takakansiteksti)

Tammikuu 18 -teoksen yhteydessä taisin tulla jo sanoneeksi jotain Tuurin tyylistä. Tähän kirjaan se sopi ehkä hitusen paremmin, tai ainakaan se ei tuntunut niin häiritsevältä. Siirtolaisuuden kuvaus on ihan kiehtovaa, mutta minua alkoi tuo naisen perään haikailu jo ärsyttää.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tangopojat
Otava, 2016
317 sivua

Helmet-haasteessa yksi hankalalta tuntuva kohta oli 48: kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän. Tähänhän olisi toki sopinut esim. mikä tahansa tietokirja... mutta halusin mieluummin lukea jonkun ihan ennestään tuntemattoman romaanin. Niitäkin kun toki kirjastosta löytyy! ;) Valitsin luettavaksi Ros Wynne-Jonesin  Etelä-Sudaniin sijoittuvan esikoisteoksen Sade lankeaa (Like 2010) ihan siksikin, että sillä saan edistettyä myös kaunokirjallista maailmanvalloitustani.

Punatomuisen eteläsudanilaiskylän sateista on kulunut niin kauan, että pikkulapset ovat vain kuulleet puhuttavan taivaalta lankeavasta vedestä. 40-vuotinen sota on peittänyt muistot rauhasta. Kun kolme länsimaista avustustyöntekijää juuttuu sinne, missä runoilijat kantavat rynnäkkökivääriä ja kapinallisjohtajat vahtivat jokaista liikettä, heidän läsnäolonsa synnyttää yhtä paljon toivoa kuin uhkia.
Nuori lääkäriopiskelija Maria joutuu silmätysten traagisten tapahtumien ja lyhyeksi jäävien elämäntarinoiden kanssa, mutta kuoleman saartamassa kylässä kytee luottamus parempaan. Sekä rakkaus että onni voivat selvitä myös nälänhädästä ja sodasta. (takakansiteksti)




Olipahan ainakin tosi erilainen kirja, en tämän tyylisiä ole kovin monta lukenut. Kirjailija on itse työskennellyt eri kriisialueilla, mm. Etelä-Sudanissa, eli kirja on varmastikin hyvin dokumentaarinen ja aitoihin tilanteisiin perustuva. Lukemiseen meni pitkään, ei ehkä ollut mikään suosikkikirjani, mutta sen verran mielenkiinto pysyi yllä että luin kirjan kokonaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ros Wynne-Jones: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2010
366 sivua

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja sai jo toisen osansa tälle vuodelle. Voroja ja vompatteja (Otava 2017) jatkaa serkusten tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Tämä kirja osuu sopivasti Down Under -haasteen kohtaan 17: kirja, joka käsittelee jollakin tavalla Australian eläimiä.


Lomalle saariston rauhaan! Pääsiäismunia, herkkuaterioita, söpöjä vompatteja! Luonnonrauhasta ei tosin ole tietoakaan...
Kaikki neljä serkusta hihkuvat riemusta päästessään Frida-tädin Uikkusaareen pääsiäiseksi. Katinryökälekin otetaan tietysti mukaan. Täti aikoo perustaa saareen puiston, jonka vetonaulaksi hän on tilannut Australiasta vompatteja. Eläimet saapuvat sopivasti pääsiäisenä.
Yllättäen saareen veneilee moottoripyöräjengin jäseniä. Miehet mekastavat saaressa ja käyttäytyvät muutenkin uhkaavasti. Miksi ihmeessä? Julian, Pörrin, Jorin ja Alexin on otettava hurjan jengin aikeista selvää. (takakansiteksti)

Viisikkomainen meno jatkuu hurjaa jengiä peläten ja vielä hurjempia vompatteja kaitsien. Tädin suunnitelma eläinpuistosta ei miellytä kaikkia, ja ehkä juuri siksi moottoripyöräjengi ilmaantuu pelottelemaan Uikkusaaren väkeä. Neuvokkaat serkukset eivät kuitenkaan aio jäädä tarkkailemaan tilannetta sivusta, vaan päättävät ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Hauskoja ja vähän jänniäkin tapahtumia riittää. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : Vildingar och vombater (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
139 sivua

torstai 19. lokakuuta 2017

J. P. Delaney: Edellinen asukas

J. P. Delaney on kirjailijanimimerkki, joka on aiemmin julkaissut teoksia muilla nimillä. Tällä nimellä kirjoitettu ensimmäinen teos on psykologinen jännäri Edellinen asukas (Otava 2017). Ennakkotietojen perusteella odotin kirjaa aika kovasti, ja oletin saavani luettavaksi tiukkaa jännitystä.

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan? 
Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava. Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin Emma, talon edellinen asukas. (kustantajan esittely)



Toki kirjasta löytyy jännitystä, itse asiassa melko ahdistavaakin sellaista. Mukaan on kuitenkin sotkettu turhan suuri määrä ihmissuhdesekoilua minun makuuni. Tarina etenee sinänsä loogisesti vuoroin menneessä ja vuoroin tässä päivässä seuraten sekä edellisen asukkaan Emman että nykyisen asukkaan Janen elämää erikoisesti suunnitellussa talossa. 

Talo itsessään on melkoisen hyytävä arkkitehtoninen luomus. Huippuunsa pelkistetty sisustus, portaat ilman kaiteita, älyteknologiaa hyödyntävä "asumisohjaaja" tai "taloudenhoitaja", monikymmenkohtaiset asumista koskevat säännöt ja vielä arkkitehdin veto-oikeus vuokralaisen valintaan. Harva asukas kestää talossa kovinkaan kauan. Emma olisi kestänyt, hän suorastaan viihtyi, mutta hänen kohtalokseen koituvat avoimet portaat. Eikä Emma ole ainoa karun kohtalon kokenut asukas. Nykypäivässä Jane saa selville edellisten asukkaiden vaiheita ja pyrkii tekemään kaikkensa, ettei itse joutuisi kokemaan samaa. Mutta tiukkojen sääntöjen sitomana valintojen tekeminen ei ole kovin yksinkertaista...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, eli paikkaan jossa ehdottomasti haluaisin käydä. Kirja sopii siis Down Under -haasteen kohtaan 26.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
J. P. Delaney: The Girl Before
Suomentanut Satu Leveelahti
Otava, 2017
410 sivua

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.



16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

maanantai 16. lokakuuta 2017

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.


Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua